Tiina Lymin ensimmäinen pitkä elokuva ensi-iltaan alkuvuonna 2016

Elokuvan kuvaukset ovat käynnissä paraikaa Uudellamaalla.

Tiina Lymi ohjaa paraikaa Uudellamaalla ensimmäistä pitkää elokuvaansa. Vielä työnimellä Piilotetut kulkevan elokuvan kuvaukset ovat alkaneet Kainuussa heinäkuussa ja jatkuvat elokuuhun saakka Uudellamaalla. Suomalaisen road movien pääosissa näyttelevät muun muassa Antti Holma, Jussi Vatanen, Ville Tiihonen ja Lotta Kaihua. Solar Films -elokuva saa ensi-iltansa alkuvuonna 2016.

Tiina Lymi kommentoi mallikkaasti edenneitä kuvauksia seuraavasti: ”Kuvaukset ovat edenneet erittäin hyvin. Olen onnellinen hienosta castista ja tästä määrästä ammattilaisia elokuvantekijöitä ympärilläni. Materiaali näyttää todella hienolta ja olen iloinen, että myös Kainuun erityinen valo saatiin tallennettua.”

Elokuvan tyylilaji on yhdistelmä road movieta, mustahkoa huumoria, koskettavuutta ja toimintaa. Elokuvan tuottaja Nina Laurio Solar Filmsiltä luonnehtii sitä seuraavasti: ”Elokuva on draamakomedia lapsettoman uranaisen ja laiminlyödyn naapurin tytön matkasta kohti tuntematonta päämäärää ja kohti toisiaan.”

Uutuuselokuva on maineikkaan näyttelijän Tiina Lymin ensimmäinen pitkä elokuvaohjaus. Hän on ollut myös mukana käsikirjoitustyöryhmässä yhdessä käsikirjoittaja Nina Laurion ja Johanna Hartikaisen kanssa. Elokuvan levittää Nordisk Film.
Elokuvasta:
Piilotetut on toiminnallinen draamakomedia lapsettoman uranaisen ja laiminlyödyn naapurin tytön matkasta kohti tytön mummolaa. Matka Helsingistä Kainuuseen tuo yhteen kolme vahvaa, eri sukupolvia edustavaa naista, jotka löytävät matkan aikana Kainuun korvessa sekä toisensa että ratkaisut ongelmiinsa.

Genre
Draamakomedia

Tuotantoyhtiö
Solar Films

Tuottaja
Nina Laurio

Vastaavat tuottajat
Markus Selin, Jukka Helle

Käsikirjoitus
Nina Laurio, Tiina Lymi

Ohjaus
Tiina Lymi

Rooleissa
Antti Holma, Lotta Kaihua, Jussi Vatanen, Ville Tiihonen, Marja Packalén, Eedit Patrakka
Kuvaukset
7.7.-14.8.2015 Uudellamaalla ja Kainuussa

TV-oikeudet
MTV

Levittäjä
Nordisk Film

Aiheeseen liittyvää

Start typing and press Enter to search