rooperi_kansi

Rööperi

Rööperi oli rikosten pesä. Aleksi Mäkelä herättää Punavuoren legendat.

Elokuvan alkuperäinen idea pohjautuu Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin RÖÖPERI – Rikoksen vuodet 1955-2005 -haastatteluromaaniin, jossa pahamaineisen Helsingin kaupunginosan menneitä aikoja muistelevat sekä poliisit että rosvot. Toinen kirjan tekijöistä, Tom Sjöberg, kuului Punavuoren kaupunginosan rikollisjoukkoon ja on näytelmäelokuvan toisen päähenkilön, Tompan esikuva. On kuitenkin muistutettava, että niin Tompan kuin muidenkin elokuvassa esiintyvien hahmojen yhdenmukaisuutta ja vastaavuutta romaania varten haastateltuihin todellisiin henkilöihin on vahvasti dramatisoitu, etäännytetty ja sattumanvaraistettu. Vaikka elokuvan tapahtumalla olisi todellinen tausta, sen kokija on saattanut olla täysin toinen henkilö kuin elokuvassa. RÖÖPERI-elokuvan tarina sijoittuu vuosien 1966-1979 välille, lukuun ottamatta lyhyttä 1950-luvulle sijoittuvaa takaumajaksoa.

”En mä väitä että rikollisuus olis ollu ainoo vaihtoehto, mut helvetin houkutteleva valinta se silti oli.”

RÖÖPERI on paitsi tarina Punavuoren kaupunginosan kasvateista ja heidän elämästään, miehistä jotka valitsivat rikollisuuden ammatikseen, samalla kertomus myös itse kaupunginosasta ja sen ihmisistä ja tunnelmasta – ajasta ja maailmasta jota sellaisenaan ei enää ole olemassa.

”Ei meitä edes pidetty rikollisina, me oltiin arvostettuja liikemiehiä .”

Vaikka elokuvan välittämä kuva Rööperin kaupunginosan ja kuvatun ajankohdan todellisuudesta näyttäytyykin sangen karuna ja raadollisena, on sen kaduilla seikkailevissa Tompassa, Krisussa, Mustalais-Karissa, Ukissa ja muissa elokuvan henkilöissä jatkuvasti läsnä samanaikaisesti sekä herkkyyttä, lämpöä että huumoria: ominaisuuksia jotka pakottavat katsojan pitämään heistä, itkemään ja nauramaan heidän kanssaan – ja heidän puolestaan.

”En tiedä, joudunko helvettiin vai taivaaseen, yhtä paljon kavereita on kummassakin.”

Synopsis

Onneen, linnaan vai hautaan?
Alussa oli pirtu, jota myymällä tuli rahaa ja kaikkien ongelmien piti ratketa. Mitä sitten tapahtui?

RÖÖPERI kertoo paitsi päähenkilöidensä Tompan ja Krisun, myös Mustalais-Karin, Arskan, Korpun, Ukin ja monen muun sekalaiseen konnajoukkoon kuuluvan kovanaaman vaiherikkaasta ja keinoja kaihtamattomasta matkasta, joka päätyy köyhyydestä rikosten kautta kunnialliseksi kansalaiseksi, linnaan – tai ennenaikaiseen hautaan. Lain kaitaa puolta valotetaan kaupunginosan oman poliisin, Koistisen, näkökulmasta.

Yhtäläistä kaikilla rikoksiin hairahtuneilla kaveruksilla on se, että he lähtevät liikkeelle pirtukaupasta ja ovat varmoja, että raha on ratkaisu kaikkiin heidän ongelmiinsa. Raha on tie surkeasta elämästä onneen, omiin alussa vaatimattomiin unelmiin. Rikollisen bisneksen voi lopettaa heti, kun rahaa on tarpeeksi. Kun rahaa alkaa pimeästä viinasta kertyä, nälkä kasvaa ja unelmat siinä ohessa.

”Huumeet on se joka jytää just nyt.”

Kun muut siirtyvät huumekauppaan ja Tukholmaan, Tomppa menee naimisiin Monikan kanssa ja tekee tämän painostuksesta ensimmäisen yrityksensä alkaa melkein rehelliseksi yrittäjäksi – hän perustaa seksivälinekauppa Seksikeisarin. Sillä välin muut luovat Krisun johdolla rikollisuraa Ruotsissa. Ahneuksissaan he ajautuvat yhä syvemmälle huumemaailmaan, jossa vallitsevat omanlaisensa lait. Rikollinen ura vaatii koko ajan kovempia otteita, lopullisempia ratkaisuja. Säilyttääkseen asemansa heidän on lopulta oltava valmiita jopa tappamaan – tai kuolemaan. Ruotsista ei palaa kuin yksi sinne lähtijöistä, Krisu, hänkin narkkarina ja rahattomana.

”Täs on ny sellanen tilanne, et kaikki mikä sieltä tuli meni. Ja vähän ylikin, jos rehellisiä ollaan”.

Tompan yrittäjäksi ryhtymisen ja muiden kavereiden Ruotsin vuosien aikana Rööperissä on valta, lait ja sukupolvi vaihtunut: kaupunginosaa hallitsee nyt Korppu nuorien gangstereidensa kanssa. Kun Tompan vaimo alkaa odottaa lasta, ajautuu Tomppa pakkoraossa lainaamaan pimeää pankkia pyörittävältä Korpulta rahaa. Samaan tilanteeseen itsensä ajaa myös huumeongelmainen Krisu. Molemmat miehet ovat pahemmissa vaikeuksissa kuin koskaan aiemmin.

”Mä luulen et tällä kertaa se oot sä joka haistat sen paskan. Kato musta tuntuu et korot lähti just vitunmoiseen nousuun. Etenkin ne liikemieskorot.”

Onnistuuko kumpikaan, Tomppa tai Krisu, lopulta yrityksessään tulla rehelliseksi ja omillaan toimeentulevaksi kansalaiseksi? Ja löytävätkö he sen, mitä kumpikin alunperin lähtivät tavoittelemaan – onnen? Minkä hinnan he joutuvat matkalla maksamaan? Onko lopputulos tehtyjen valintojen arvoinen?

”Mä haluun eroon huumeista ja huumebisneksestä. En mä mitään kuuta taivaalta tavottele. Mullon on sukulaisii ihan tavallisissa duuneissa. Ne on tehny kakskyt, kolkyt vuotta töitä, niillon omakotitalot, autot, pelit ja vehkeet. Mä oon jo hei nelkyt eikä mulla oo vittu yhtään mitään! Mä oon mokannu tähän asti kaikki elämässäni.”

ROOLEISSA mm.
Tomppa – Samuli Edelmann
Krisu – Peter Franzén
Monika – Pihla Viitala
Mustalais-Kari – Kari Hietalahti
Koistinen – Juha Veijonen
Korppu – Jasper Pääkkönen
Uki – Pekka Valkeejärvi
Pera – Hiski Grönstrand
Sale – Tommi Rantamäki
Arska – Kristo Salminen
Lindström – Kalle Holmberg
Tompan äiti – Leena Uotila
Kari äiti Tyyne – Pirkko Mannola

rooperi_juliste_pieni

ENSI-ILTA
9.1.2009

OHJAUS
Aleksi Mäkelä

TUOTTAJA
Markus Selin ja Jukka Helle

TUOTANTOPÄÄLLIKKÖ
Sirkka Rautiainen

KÄSIKIRJOITUS
Marko Leino

ALKUPERÄISROMAANI
Harri Nykänen ja Tom Sjöberg

KUVAUS
Pini Hellstedt F.S.C.

LAVASTUS
Pirjo Rossi

PUVUSTUS
Tiina Kaukanen

MASKEERAUS
Riikka Virtanen

ÄÄNI
Jyrki Rahkonen

MUSIIKKI
Kalle Chydenius

LEIKKAUS
Kimmo Taavila

APULAISOHJAAJA
Jouni Mutanen

ESITTÄVÄ TV-KANAVA
MTV3

KUVAUKSET
Maaliskuu, kesäkuu ja heinäkuu 2008