stj-kansi

Sisko tahtoisin jäädä

Nuorten tyttöjen kasvukipuja kuvaava Sisko tahtoisin jäädä on Marja Pyykön esikoiselokuva, jonka aihe on palkittu kansainvälisessä kilpailussa.

Marja Pyykön Solar Filmsille kehittelemä elokuva-aihe Sisko, tahtoisin jäädä voitti toisen palkinnon pohjoismaisista elokuvakouluista valmistuville opiskelijoille tarkoitetussa Nordic Talents -pitchauskilpailussa Kööpenhaminassa syksyllä 2008. Pitchaamisella tarkoitetaan elokuva-alalla elokuvaidean tiivistä esittelyä. Pyykön palkinto oli 50 000 Norjan kruunun (noin 6 240 euron) kehittelytuki. Elokuvassa 15-vuotias Emilia pyrkii irti huollettavan perheensä aiheuttamista paineista ja törmää samanikäiseen Siiriin, jonka seurassa elämä on kaikkea muuta kuin turvallista.

Ohjaajan sana oman elämänsä sankareista

Vaikeat valinnat ja virheet kuuluvat kasvamiseen, ohjaaja ja käsikirjoittaja Marja Pyykkö kirjoittaa.

Elokuvani tarina sijoittuu lyhyeen ajanjaksoon, jolloin nuoret tytöt kasvavat ulos perheistään ja alkavat etsiä omaa tietään kohti aikuisuutta ja itsenäisyyttä. Nykyajan tyttöjen elämä ei ole värityskirjoja ja urheilua. Voimakkaat naiset eivät hyppää tyhjästä – kasvaminen vaatii paljon vaikeita valintoja ja virheitä. Päähenkilömme ovat oman elämänsä sankareita, eivät ajan ja paikan uhreja. Nämä tytöt toimivat ja tekevät suuria päätöksiä, joita he eivät välttämättä ole kypsiä tekemään.

Päämääräni on tavoittaa nuoruuden tunteet tämän päivän maailmassa. Näyttää, miltä tuntuu juosta koska kävelemällä ei pääse perille tarpeeksi nopeasti ja puhumisen sijasta pitää huutaa. Miltä tuntuu joutua pidätetyksi naituaan lihavaa poikaa hautausmaalla, eikä nauramisesta tule loppua. Miltä tuntuu nähdä pikkusiskon hymyn hyytyvän etkä enää ole hänen sankarinsa.

Haluan muistuttaa, että elämä ei ole lopullisesti pilalla, mokasitpa kuinka pahasti hyvänsä. Haluan näyttää niiden hetkien kauneuden, jolloin elämä on tässä ja nyt. Kaikki on mahdollista ja lenkkareiden alla on aina ilmaa.
Elämä on aina sen arvoista, kaikesta huolimatta!

Marja Pyykkö
ohjaaja, käsikirjoittaja

Synopsis

15-vuotias Emilia on perheensä vastuunkantaja: pikkuäiti seitsenvuotiaalle siskolleen Elsalle, sijainen yksinhuoltajaisälleen Juhanille tämän ollessa matkoilla ja kiltti tytärpuoli Juhanin uudelle vaimolle Tuulalle. Ysin keskiarvo, paikka koulun juoksujoukkuessa, mukava poikaystävä. ”Emilia pärjää aina”, kuten Juhani sanoo. Ja niin se on ollut, eikä Emilia ole pysähtynyt pohtimaan, tahtooko hän olla se, joka pärjää aina. Emiliasta tuntuu, että jokin puuttuu hänen elämästään, mutta hän ei tiedä, mitä se voisi olla.

Kesäloman viimeisenä viikonloppuna Emilia tapaa yöuinnilla Siirin, 16, joka näyttää olevan kaikkea sitä, mitä Emilia tahtoisi olla: vapaa, rohkea, itsenäinen. Tyttöjen intohimoinen ystävyys korvaa pian kaiken Emilian elämässä. Hän uskaltaa ensimmäistä kertaa unohtaa velvollisuutensa ja olla nuori.

Räiskyvä elämänhalu kuitenkin karkaa käsistä. Pinnan alla Emilia alkaa epäröidä. Millaiseksi hän on muuttumassa? Samaan aikaan Siirin loisto alkaa himmetä. Siiri pystyy olemaan vahva vain nojatessaan johonkuhun toiseen, ja nyt se joku on Emilia. Jälleen, tällä kertaa Siiriä miellyttääkseen, Emilian on salattava todelliset tunteensa ja oltava se, joka pärjää aina.

Symbioottinen ystävyyssuhde on muuttunut kahleeksi. Lopussa selviää, onko Emilialla tarpeeksi rohkeutta irrottautua perheestä ja Siiristä tullakseen itse kokonaiseksi. Sisko tahtoisin jäädä on elokuva nuoruuden kauneudesta ja kipeydestä.

ROOLEISSA mm.
Emilia – Ada Kukkonen
Siiri – Sara Melleri
Elsa – Anna-Leena Uotila
Juhani – Seppo Pääkkönen
Tuula – Kristiina Halttu
Pentti – Heikki Nousiainen
Esa – Santeri Kinnunen
Tommi – Samuli Niittymäki
Sari – Riitta Havukainen
Iivo – Henri Huttunen
Minna – Anita Ruokolainen
Juulia – Tytti Junna
Antti – Roope Karisto

stj-juliste_pieni

ENSI-ILTA
13.8.2010

OHJAUS
Marja Pyykkö

TUOTTAJA
Markus Selin, Jukka Helle, Piia Nokelainen

KÄSIKIRJOITUS
Laura Suhonen, Marja Pyykkö

KUVAUS
Konsta Sohlberg

LAVASTUS
Antti Nikkinen

PUVUSTUS
Tiina Kaukanen

ÄÄNI
Panu Riikonen

MUSIIKKI
Antti Lehtinen

LEIKKAUS
Mikko Sippola

KUVAUKSET
08-09/2009

BUDJETTI
1 552 334 €

ELOKUVASÄÄTIÖN TUOTANTOTUKI
630 000 €

RAHOITTAVA TV-YHTIÖ
Nelonen