dark_floors_kansi

Dark Floors – Lordi-elokuva

LORDI-hirviöt vaanivat sairaalan käytävillä. Dark Floors – The Lordi Motion Picture on aito kauhuelokuva, joka ei sovi pienille Lordi-faneille.

Lordi-yhtyeen hirviöhahmoilla höystetyn Dark Floors -kauhuelokuvan ensi-ilta on Suomessa kahdeksas helmikuuta 2008. Elokuvan on ohjannut musiikkivideoillaan maineensa luonut Pete Riski.

Lordin osuus elokuvassa ei rajoitu pelkkiin kohtauksiin, vaan yhtyeen johtohahmo Mr. Lordi (Tomi Putaansuu) on yhdessä ohjaajan kanssa ideoinut elokuvan sisällön sekä osallistunut tiiviisti sen suunnitteluun ja käsikirjoittamiseen.

Lordi on tehnyt elokuvaan myös tunnuskappaleen, joka soi lopputekstien ajan. Muuta Lordi-musiikkia ei elokuvassa ole. Kohtausmusiikin on säveltänyt Ville Riippa.

Elokuvan tuotantoyhtiö on Solar Films, tuottaja Markus Selin ja käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari. Projekti sai alkunsa Lordin haastattelusta, jossa hän pyysi Seliniä ottamaan häneen yhteyttä elokuvaidean merkeissä.

Dark Floors ei ole musiikkifilmi eikä Lordi-yhtyeen tarina, vaan oikeaoppinen kauhuelokuva, jossa Lordi-yhtyeen hahmot ovat ihmisten tielle ilmestyviä hirviöitä.

Tapahtumat sijoittuvat sairaalaan. Kokonaan englanninkielisen tarinan näyttelijät kiinnitettiin Britanniasta.

Synopsis

Dark Floors on tarina pienestä autistisesta tytöstä ja isästä, joka on huolestunut tyttärensä terveydestä. Isä yrittää viedä tyttärensä väkisin pois sairaalasta. Hissi menee epäkuntoon ja isä ja tytär jäävät jumiin muiden kanssa. Kun hissin ovet vihdoin saadaan auki, he huomaavat, että kaikki ihmiset ovat kadonneet sairaalasta. He löytävät vain silvottuja ruumiita ja joutuvat hirviöiden hyökkäysten kohteeksi. Näyttää siltä, että pieni autistinen tyttö tietää, miten painajaisen saa loppumaan. Pako pimeän valtakunnasta alkaa.

Maailmanensi-ilta Oulussa 6. helmikuuta 2008

Solar Filmsin tuottaman Dark Floors -kauhuelokuvan maailmanensi-ilta Oulun Energia Areenalla oli menestys. Täpötäydessä elokuvakatsomossa Kärppien jäähallissa Raksilassa istui lähes 4000 katsojaa.

Ensi-ilta oli Suomen suurin ja suurimpia maailmassa. Dark Floors -näytöksen lisäksi yleisö sai nähdä ja kuulla Lordi-yhtyeen esiintyvän. Halliin oli rakennettu iso esiintymislava ja viritetty 15,5 x 6,3 metrin valkokangas. Maailmanensi-illan järjestivät Pohjoinen elokuva- ja mediasäätiö POEM, Solar Films ja Oulun Kärpät.

Maailmanensi-iltaan saapui runsaasti ulkomaisia vieraita, joukossa elokuvan keskeiset näyttelijät Noah Huntley ja Dominique McElligott. Britti Huntley ja irlantilainen McElligott osallistuivat ennen näytöstä ja iltajuhlaa lehdistötilaisuuteen, jossa haastateltavina olivat myös mm. kaikki Lordi-yhtyeen jäsenet, ohjaaja Pete Riski ja tuottaja Markus Selin. Lehdistötilaisuuteen osallistui yli seitsemänkymmentä toimittajaa ja kuvaajaa Suomesta ja ulkomailta.

Dark Floors -elokuvan valtakunnallinen levitys alkoi perjantaina 8. helmikuuta. Ensimmäiset ensi-illat ulkomailla ovat Islannissa ja Virossa. Elokuvan ikäraja Suomessa on 15 vuotta.

ROOLEISSA mm.
Sarah – SKYE BENNETT
Ben – NOAH HUNTLEY
Emily – DOMINIQUE McELLIGOTT
Rick – LEON HERBERT
Jon – WILLIAM HOPE
Tobias – RONALD PICKUP
Walter – PHILIP BRETHERTON

dark_floors_250px

ENSI-ILTA
8.2.2008

OHJAUS
Pete Riski

TUOTTAJA
Markus Selin

EXECUTIVE-TUOTTAJA
Jukka Helle

YHTEISTUOTTAJAT
Ingvar Thordarson ja Julius Kemp

KÄSIKIRJOITUS
Pekka Lehtosaari

ALKUPERÄISTARINA
Mr. Lordi, Pete Riski

KUVAUS
Jean-Noël Mustonen

LAVASTUS
Tiina Anttila

PUVUSTUS
Tiina Anttila

MASKEERAUS
Mari Vaalasranta ja Jim Udenberg

ÄÄNI
Jyrki Rahkonen

MUSIIKKI
Ville Riippa

LEIKKAUS
Stefan Sundlöf, Antti Kulmala ja Joona Louhivuori

ROOLITUS
Jeremy Zimmermann ja Manuel Puro

KUVAUKSET
06-08/2007