kekkonen_tulee_kansi

Kekkonen tulee!

Kekkosen odotus saa kylän sekaisin. ”Marjatertut alkavat kasvaa, eläimet kumartavat, sairaat parantuvat, köyhät saavat kultakolikon ja naiset hedelmöittyvät. Kaikki unelmat risteytyvät toisiinsa siellä, missä Kekkonen käy.” Draamaelokuva perustuu kertomukseen Allin baari Pia Pesosen romaanissa Urho Kekkonen Strasse.

Synopsis

Uutinen saapuu sähkeen muodossa sekoittaen kerta heitolla koko kyläpahasen seitsemänkymmentäluvun alun Lapissa. Sen viesti on lyhyen ytimekäs: Tasavallan Presidentti Urho Kaleva Kekkonen piipahtaa Allin Baarissa matkalla kauemmas Pohjois-Lappiin.

Allilla on suunnattomia paineita: baari pitää saada putipuhtaaksi, paikallisen Lihajalostamon on kerrankin hoidettava pilaantumatonta ruokaa ja Allin on pikalaihdutettava. Ja ennen kaikkea Allin on voimanaisen tavoin pidettävä Kekkoseen hysteerisen hurmoksellisesti suhtautuvat kyläläiset kurissa ja järjestyksessä. Se ei ole helppoa, sillä vastapuolella on muun muassa Tabe Sliooria ja lentoemäntiä esikuvanaan pitävä Maija Kellinsalmi, kunnan apulaisinsinöörin hermoheikko vaimo. Maija on edellisenä vuotena järjestänyt katastrofaaliset itsenäisyyspäivänjuhlat. Nyt hänellä on mahdollisuus revanssiin ja yhdessä hetkessä hän onkin jo suunnittelemassa kilpailevaa Kekkos-juhlaa.

Mitä lähemmäs sokeasti palvotun, diktaattorin ottein maata johtavan presidentin vierailu tulee, sitä kiihkeämmäksi kylän elämä käy ja sitä enemmän asukkaista puskee esiin hurjia mutta kovin inhimillisiä piirteitä: kateutta, kilpailuhenkeä, kampitusta, kuolettavia suunnitelmia, suuria egoja ja draamaa.

Kukaan ei säästy brutaaleilta otteilta – sen saavat huomata jopa kylän pitkäikäiset maskottiporot!

Muiden muassa he odottavat Kekkosta kylään

Koko kylä sekoaa, kun tieto kekkosen tulosta leviää. Tässä osa elokuvan keskeisistä hahmoista. Luonnehdinnat: käsikirjoittaja Elias Koskimies.

Sylvi
Elämä on mahtavaa – paitsi jos olet 15-vuotias, elät kaukana Lapissa, äitisi on isoääninen baarinpitäjä, sinun tulee opetella soittamaan viululla Finlandia-hymni viikossa ja Kekkonen pilaa orastavan romanssin. Mihin sie voit tehdä valituksen?!

Alli
Allilla on iso nauru ja ronskit otteet, aivan kuten kylän baarinpitäjällä tulee ollakin! Kyläläisten arvostusta yhtä aikaa toivova ja siitä vähät välittävä Alli on Sylvin äiti, kylätaiteilijan naisystävä ja omien sanojensa mukaan ”kylän ainua ihiminen, joka saa pian liekutella Kekkosen ojentamaa maakuntaviiriä!”

Maija Kellinsalmi
Maija on nainen, joka haluaa elää vaarallisesti ja vapaasti – kuin lentoemäntä. Tätä muutosta odotellessa hän virittelee tuon tuosta itsemurhaa, järjestää pienimuotoisia coctail-kutsuja, kavahtaa maanläheisyydessä rypevää Allia ja kamppailee lukuisten vaativien sairausten kanssa…unelmoiden maan isästä, joka lopulta tulee ja vie hänet kauas pois, jonnekin muualle kuin Peuraperän virkistysalueelle.

Martti Kellinsalmi
Kirottu oli se päivä, jolloin kunnan apulaisinsinööri Martti Kellinsalmi keksi Joulumaa -hankkeen! Hänestä tuli omien sanojensa mukaan ”Pohjois-Kalotin voidelluin mies”, pienisieluinen pienoismallinsa parissa piipertävä visionääri! Martilla on vahvat mielipiteet, oli kyse sitten joulumaa-pienoismallin viimeistelyistä tai Maija-vaimon cocktail-tilaisuudesta presidentille.

Liisa
Liisa on kylän terveydenhoitaja. Tämän kaikki tietävät. Mutta paljon enempää ei tiedetäkään tästä mystisestä hahmosta, joka ajaa nitisevällä polkupyörällä, polttaa piippua ja keräilee sodanaikaisia räjähteitä. ”Hänessä on semmonen ahtauen vaikutelma!”, Liisasta sanotaan. ”Hän on ku lotta helevetistä!”, nauretaan. ”Onkohan se järjestämässä jottain attentaattia?”, kuiskitaan.

Olavi ja Anneli
Anneli on järkihminen. Olavi on lahjakas sonettien lausuja. Maailma on vain kova. Romahtavassa teltassa asustava pariskunta päättää laskea taiteellista rimaa, ihan vain Kekkosen vuoksi.

Kaarin-Anne
Kylähullu Kaarin-Anne istuu aina jossain sivummalla, neljän tuulen hattu päässään, valmiina luettelemaan loputtomia listojaan, joita kukaan ei jaksa kuunnella mutta joissa on aina totuuden siemen.

Fanni
Kotiinsa vangittu Fanni tietää niin maailmanpolitiikan käänteet kuin viimeiset risahdukset kyläraitillakin! Luojan kiitos hän on ylipainoinen ja sairalloinen, vankina kotonaan sivukylällä, ja ainoastaan Liisa joutuu kuuntelemaan Fannin loputonta tajunnanvirtaa, joka ei lopu tyynyllä tukehduttamallakaan.

Jussi Alaluusua
Sylvin kanssa pussailevalla Jussilla on ongelma. Hän on valehdellut pitkin kyliä olevansa hyvinvarustettu, Kekkosen avioton lapsi. Valheella on lyhyet jäljet – ISÄ on tulossa kylään, mikä tarkoittaa, että Alaluusuan Jussi on pian historiaa: ”Kekkonen kiduttaa ihmisiä pienimmistä rikkeistäkin!”

Sinikka
Sinikka on ollut ”synnin tiellä” mutta nyt hän tekee parannuksen! Uskoaan maha pystössä julistava Sinikka on kuitenkin ihminen siinä missä muutkin – kuinka hän voi vastustaa lihan houkutusta Kekkosen tullessa vierailulle?

Valo & Kaarina
Kylän nimikkoporot. Tosin sekään titteli ei pelasta sinua, kun maan isä on tulossa kyläilemään.

Ohjaajan sana
Kekkonen tulee! on komedia muutoksen kaipuusta ja suomalaisesta hulluudesta.

Tarinan keskiössä on pieni suomalainen kylä kaukana jossain pohjoisessa. Eletään 70-luvun alkupuolta ja kuullaan että Suomen tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen on tulossa kylään lyhyelle vierailulle. Juuri tähän kylään, juuri nyt!

Kyseessä ei ole suurmieselokuva presidentti Kekkosesta, vaan tarina odotuksen vimmasta, kauhusta ja riemusta. Mitä kaikkea maan johdon vierailu saattaakaan tarkoittaa pienen kylän arjen uuvuttamille asukkaille? Nyt on muutoksen aika! Kekkosen tulo herättää monenlaisia intohmoja; yhdelle Kekkonen on pelastaja, fyysinen ja ihana metsä-ja kalamies, toiselle taas suuri suomalaisen taiteen ymmärtäjä, kolmennelle kadotettu isähahmo.

Kekkonen tulee ja pyyhkäisee arjen harmauden kylän yltä, muutoksen tuulet puhaltavat tunturissa ja tästä muutoksesta kaikki haluavat osansa. Tyyliltään Kekkonen tulee! on vino komedia, suomalaista hulluutta käsitellään lakonisesti, mutta lämmöllä. Meillä on kansana sisäänrakennettu arvostus vallanpitäjiä kohtaan, mutta jokaisessa kytee myös pieni kapinahenki. Inhimillistä ja yhteistä on myös kohdistumaton kaipuu, ajatus paremmasta huomisesta ja syvä usko muutoksen mahdollisuuteen.

Ohjaajana Kekkonen tulee! -leffan tarinan raivokas energia ja henkilöhahmojen hullu inhimillisyys tuntuivat lähtökohdilta, joiden varaan on ollut hyvä rakentaa.

Tarinassa on paljon hienoja naishahmoja, jokainen hieman erilaisen ”kuilun” reunalla. Naiset ovat vahvoja ja päämäärätietoisia ja pyrkivät haluamaansa lopputulokseen rohkeasti ja keinoja kaihtamatta. Kun naisten tiet risteävät, myös unelmat törmäävät – jopa absurdeilla tavoilla. Tunteet rutisevat tunturissa kun Kekkosen karavaani lähestyy.

Marja Pyykkö
ohjaaja

ROOLEISSA mm.
Sylvi – WILMA ROSENQVIST
Alli – MERJA LARIVAARA
Maija Kellinsalmi – MARJAANA MAIJALA
Martti Kellinsalmi – KONSTA MÄKELÄ
Liisa – MIINA TURUNEN
Fanni – MARJA MYLLYLÄ
Jussi – ILMARI JÄRVENPÄÄ
Apteekkari – TOMI SALMELA
Antero – TEIJO ELORANTA
Olavi – AAKE KALLIALA
Anneli – JUKKA PUOTILA
Kaarin-Anne – KRISTIINA ELSTELÄ
Vosurouva – JAANA SAARINEN
Uskovainen Sinikka – IINA KUUSTONEN
Veteraani-veli – JUHA HURME

kekkonen_tulee_juliste_pieni

ENSI-ILTA
16.8.2013

OHJAUS
Marja Pyykkö

TUOTTAJA
Jukka Helle, Markus Selin

TUOTANTOPÄÄLLIKKÖ
Hanna Virolainen

KÄSIKIRJOITUS
Elias Koskimies

KUVAUS
Konsta Sohlberg

LAVASTUS
Sattva-Hanna Toiviainen

PUVUSTUS
Tiina Kaukanen

ÄÄNI
Panu Riikonen

MUSIIKKI
Antti Lehtinen

LEIKKAUS
Mikko Sippola

2.35:1 / 85 min / K12