Katso täältä Ella Lymin musiikkivideo ”Mulle käy” elokuvasta Äkkilähtö

Tiina Lymin ohjaama road movie ensi-iltaan 26.2.2016

Äkkilähtö kuvattiin viime kesänä Kainuussa, Uudellamaalla ja Savossa. Elokuvan tyylilaji on yhdistelmä road movieta, mustahkoa huumoria, koskettavuutta ja toimintaa.

Uutuuselokuva on maineikkaan näyttelijän Tiina Lymin ensimmäinen pitkä elokuvaohjaus. Hän on käsikirjoittanut elokuvan tuottaja-käsikirjoittaja Nina Laurion kanssa. Elokuvan levittää Nordisk Film.

Katso täältä Ella Lymin kaunis musiikkivideo Mulle käy elokuvasta Äkkilähtö. Tiina Lymin ohjaaman road movien pääosissa näyttelevät Lotta Kaihua, Jussi Vatanen, Antti Holma, Ville Tiihonen, Marja Packalén ja Eedit Patrakka. Mulle käy on elokuvan tunnuskappale.

Videon näet täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=NRKGBfDqAsQ

Ella Lymi on lupaava, uraansa aloitteleva sooloartisti, jonka esikoissingle julkaistaan tänään 29.1. Kappaleen ovat kirjoittaneet hänen kanssaan Saara Törmä ja Aku Rannila. ”Biisi lähti rakentumaan aika pitkälle leffan teemojen mukaan, vaikka mitään täydellisesti elokuvaan uppoavaa kappaletta multa ei toivottukaan. Loppukohtauksen kuvan näkeminen ja päähenkilön tarinan kuuleminen auttoi kovasti ja biisistä tuli musta tosi hyvä”, Ella taustoittaa. Kaiku Recordingsille levyttävä Ella valittiin mukaan, kun Solar Films etsi aktiivisesti kappaleita elokuvaan.

SYNOPSIS
Kun Helsingissä asuva kolmikymppinen kiinteistönvälittäjä Katri saa tietää miehensä Mikon eläneen kaksoiselämää virolaisen Sirlen kanssa, hän päättää kostaa ja ottaa matkaansa Mikon epämääräisillä keinoilla hankkiman pesämunan ja pakenee päämääränään unelmiensa kaukaiset ulkomaat.
Hänen huomaamattaan autoon on noussut myös naapurin laiminlyöty 8-vuotias tyttö Anna. Myös Anna on ottanut mukaansa jotakin, joka ei hänelle kuulu. Anna pitää huolen siitä, ettei Katri pääse eroon tytöstä ja Katrin täytyy pitkin hampain muuttaa suunnitelmia. Viedessään arvaamatonta lasta tämän mummon luo Kainuuseen, Katri joutuu reippaasti epämukavuusalueelleen. Matkantekoa mutkistavat entisestään taka-ajoon lähteneet Mikko ja Annan rikollinen isäpuoli Tero, sekä vastentahtoisen viehättävä kirpputorin pitäjä Johannes ja Mikon uusi vaimoke Sirle. Vaikka matka ei mene ollenkaan kuten oli suunniteltu, Katri ja Anna löytävät sen kuluessa jotakin, jota eivät tienneet tarvitsevansa vasta kun olivat miltei menettämässä sen: toisensa.

Aiheeseen liittyvää