kotirauha_kansi

Kotirauha

Unelma, joka muuttui painajaiseksi. Kotirauha on velkaisen miehen syöksykierre pilven reunalta pohjamutiin. Kotirauha on näytelmäelokuva Sami Luodosta, nelikymppisestä perheen isästä, jolla on salainen unelma.

Elokuvataiteen valtionpalkinnon saanut Aleksi Mäkelä kuvasi uuden elokuvansa Kotirauhan kesä-heinäkuussa 2010 yhteistyössä Vaasan kaupungin ja alueellisesta koordinoinnista vastaavan MediaCityn kanssa. Keskeisissä rooleissa ovat Samuli Edelmann, Katariina Kaitue, Santeri Kinnunen, Kerli Kyllönen ja Kristo Salminen.

Vuoden Johtolangalla palkitun Marko Leinon sekä romaaniksi että elokuvaksi kirjoittama tarina kertoo velkaisen pohjalaisen rakentajan syöksykierteestä unelmien pilvestä kohti pohjamutaa. Kotirauha on Aleksi Mäkelän kymmenes pitkä elokuva. Sen ensi-ilta oli 21. lokakuuta 2011. Mäkelän elokuvat ovat keränneet teattereihin 2,5 miljoonaa katsojaa. Kymmenen viime vuoden aikana Mäkelän elokuvat ovat saaneet ensi-iltavuosinaan keskimäärin 27 prosentin katsojaosuuden kotimaisista ensi-illoista.

Synopsis

Kotirauha on näytelmäelokuva Sami Luodosta (Samuli Edelmann), nelikymppisestä perheen isästä, jolla on salainen unelma. Hän haluaa menestyä isänsä lailla ja rakentaa itselleen, vaimolleen Sarille (Katariina Kaitue) ja heidän teini-ikäiselle tyttärelleen Annikalle (Kerli Kyllönen) hulppean talon. Unelmaan päästäkseen nuorempana jo kerran konkurssin tehnyt Sami perustaa yrityksen, jonka liikeideana on rakentaa ja myydä pientaloja. Talousnäkymät ovat loistavat, eikä mikään voi mennä pieleen. Vai voiko?

Ennen kuin Sami huomaakaan, tilanne on ryöstäytynyt täysin käsistä ja hän on itse keskellä panttivankidraamaa.

Kotirauha on yhden miehen syöksykierre, trillerimäinen draamaelokuva, joka porautuu syvälle ajankohtaisiin ja yhteiskunnallisiin ihmiskohtaloihin. Mikä on rakkauden ja menestyksen mitta? Saako ihminen epäonnistua ja yrittää uudestaan?

Rankasta aiheesta huolimatta Marko Leinon syksyllä 2010 julkaistun samannimisen romaanin rinnakkaiskäsikirjoitus sisältää rutkasti huumoria ja tarinan loppu on toivoa täynnä.

Kirjoittajan sana

Kotirauha romaani- ja elokuvaprosessi lähti liikkeelle 2009 vuoden alussa. Halusin vaihteeksi kirjoittaa tarinan, jonka keskiössä on suhteellisen tavallinen mies, suhteellisen tavallisine ongelmineen suhteellisen tavallisessa maailmassa kaikkien kirjoittamieni raskaiden ja synkkien rikosromaanien, -elokuvien ja -sarjojen jälkeen. Halusin myös luoda tarinan, jossa valo voittaa pimeyden, tai ainakin niin, että tarinan loppuun jää edes mahdollisuus, toive selviytymisestä.

Globaalista luottolamasta lähti liikkeelle idea Sami Luodosta, 39-vuotiaasta rakennusalan yrittäjästä, jonka firma ajautuu ylitsepääsemättömiin rahoitusvaikeuksiin. Sami on mies, joka on jo kerran nuoruudessaan kokenut konkurssin eikä enää toista kertaa aio alistua myöntämään epäonnistuneensa. Sami ei luovuta, vaan alkaa valehdella ja peitellä asioitaan perheeltään etenkin kun hän kokee, että tämänkertainen epäonnistuminen johtuu enemmänkin ulkopuolisista syistä kuin hänen omista virheistään.

Kotirauha-romaani on kirjoitettu minämuotoisena, samoin elokuva on rakennettu Samin näkökulmasta, joten sekä lukija että katsoja joutuvat ikään kuin ”Samin housuihin”, tahtoivat tai eivät. Vaikka kirjan ja elokuvan tarinat, tapahtumat ja osittain henkilötkin poikkeavat toisistaan, molemmissa kantavana ajatuksena oli rakentaa kokonaisuus niin, että päähenkilö pakotetaan raskaimman kautta tajuamaan, että rakkaus on lopulta se tärkein ja ainoa arvo, jonka alla kaikki muu on toissijaista.

Marko Leino
kirjailija, käsikirjoittaja

ROOLEISSA mm.
Sami Luoto – SAMULI EDELMANN
Sari Luoto – KATARIINA KAITUE
Santtu Luoto – SANTERI KINNUNEN
Annika Luoto – KERLI KYLLÖNEN
Jere – KRISTO SALMINEN
Reijo Luoto – AAKE KALLIALA
Kaarina – PETRA FREY
Jutta – NIINA NURMINEN
Koistinen – AKU HIRVINIEMI
Jaatinen – TOMMI KORPELA
Kaskela – PEKKA HUOTARI
Pankinjohtaja – TAISTO OKSANEN
Pankkivirkailija – ELINA SALOVAARA
Lotta – ALINA HARMAINEN
Ville – TOIVO VALAKARI
Talonkatsojat – VILLE MYLLYRINNE ja KATJA KUKKOLA
Sami 9v. – PAAVO VALAKARI
Santtu 7v. – ONNI VALAKARI
Lääkäri – ERKKI SAARELA
Lakimies – ASKO SARKOLA
Pahoinpitelijä – HARRI-PEKKA VIRKKI
Sienestäjä – SOILE KALLIO

kotirauha_juliste_pieni

ENSI-ILTA
21.10.2011

OHJAUS
Aleksi Mäkelä

TUOTTAJA
Jukka Helle, Markus Selin

KÄSIKIRJOITUS
Marko Leino

KUVAUS
Pini Hellstedt F.S.C.

LAVASTUS
Pirjo Rossi

PUVUSTUS
Tiina Kaukanen

MASKEERAUS
Riikka Virtanen

ÄÄNI
Jyrki Rahkonen

MUSIIKKI
Lauri Porra

LEIKKAUS
Kimmo Taavila

TUOTANTOPÄÄLLIKKÖ
Hanna Virolainen

ESITTÄVÄ TV-KANAVA
MTV3

LEVITYS
Nordisk Film

väri / dolby digital / 2.35:1 / 106 min