pahamaa_kansi

Paha maa

Paha maa kertoo pahan kierteestä ja kostosta. Nykyaikaan sijoittuva monijuoninen draamaelokuva kertoo toisiinsa nivoutuneista ihmiskohtaloista.

Tarinan henkilöitä yhdistävä tapahtumaketju alkaa väärennetystä viidensadan euron setelistä. Elokuvan keskeisiä teemoja ovat rohkeus, anteeksi antamisen vaikeus ja pahasta olosta selviäminen. Paha maa kuvattiin kevättalvella 2004 Helsingissä.

Tolstoin alkuperäisaihe

Elokuvan teema, pahan olon kiertäminen, on peräisin Leo Tolstoilta, jonka novellista Väärennetty korkolippu ohjaaja Aku Louhimies keksi aiheen. Ranskalainen ohjaajamestari Robert Bresson sovitti ja ohjasi samasta kertomuksesta elokuvansa Raha vuonna 1983. Pahan maan varsinainen käsikirjoittaja on Paavo Westerberg, mutta työhön osallistuivat myös Jari Rantala ja ohjaaja. Louhimies on ennenkin lainannut aiheita maailmankirjallisuuden klassikko-osastosta. Hänen esikoiselokuvansa Levottomat kumpusi Albert Camusin esikoisromaanista Sivullinen.

Leikkausriidassa päästiin sopuun

Pahan maan jälkityövaihe sai runsasta julkisuutta Louhimiehen ja tuottaja Markus Selinin ajauduttua törmäyskurssille lopullisesta leikkauksesta. Kiista sovittiin ja teatterilevitykseen tuleva elokuva viimeisteltiin yhteisymmärryksessä. Paha maa keräsi elokuvateattereissa 172 000 katsojaa ja oli vuoden 2005 katsotuin kotimainen elokuva.

ROOLEISSA mm.
Niko Smolander, opettajan poika – JASPER PÄÄKKÖNEN
Tuomas Saraste, atk-yrittäjä – MIKKO LEPPILAMPI
Elina Oravisto, opiskelija – PAMELA TOLA
Hannele Arhamo, poliisi – MATLEENA KUUSNIEMI
Antti Arhamo, atk-opettaja – PETTERI SUMMANEN
Teuvo Hurskainen, myyntiedustaja – SULEVI PELTOLA
Isto Virtanen, entinen baarimikko – MIKKO KOUKI
Pertti Smolander, opettaja – PERTTI SVEHOLM
Matikainen, autokauppias – SAMULI EDELMANN

paha_maa_250px2

ENSI-ILTA
14.1.2005

OHJAUS
Aku Louhimies

TUOTTAJA
Markus Selin

KÄSIKIRJOITUS
Paavo Westerberg, Jari Rantala, Aku Louhimies

KUVAUS
Rauno Ronkainen

LAVASTUS
Sattva-Hanna Toiviainen

PUKUSUUNNITTELU
Tiina Kaukanen

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Hannele Herttua

ÄÄNISUUNNITTELU
Janne Laine, Kirka Sainio, Samu Heikkilä

LEIKKAUS
Samu Heikkilä

EXECUTIVE-TUOTTAJAT
Jukka Helle, Jussi Salonoja

MARKKINOINTITUOTTAJA
Jussi Lepistö

TIEDOTUSPÄÄLLIKKÖ
Rampe Toivonen

TUOTANTOTUKI
Suomen elokuvasäätiö

YHTEISTYÖSSÄ
Yle TV2, Nordisk Film- & TV Fund, EU:n mediaohjelma

LEVITYS
Buena Vista International Finland

KUVAUKSET
Helmi- ja maaliskuussa 2004

KOPIOIDEN LUKUMÄÄRÄ
25

TUOTANTOKUSTANNUKSET
n. 1,4 milj. €

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKI
580 000 €

35 mm / color / 1.85:1 / dolby / 130 min