Minä ja Morrison

Mitä jää jäljelle, kun rakkaus ei riitä?

MINÄ JA MORRISON on elokuva rakkaudesta, riippuvuudesta ja itsepetoksesta. Se on hauska ja koskettava, traagisiakin sävyjä saava tarina kahden todellisuuspakoisen ihmisen kohtaamisesta.

Käsikirjoituksen elokuvaan teki Marko Leino Kata Kärkkäisen esikoisromaanin pohjalta. Solar Films kuvasi elokuvaa viisi viikkoa alkusyksystä 2001. Pääkaupunkiseudun lisäksi kuvausryhmä teki töitä Porvoon liepeillä sekä Tallinnassa. Elokuvan tuottaja Markus Selin paalutti uutuuden Levottomat-trilogian kakkososaksi.

Minä ja Morrisonin pääosissa ovat valovoimaiset näyttelijät Irina Björkund ja Samuli Edelmann. Iso osa tarinassa on myös 11-vuotiaalla Roope Karistolla, joka esittää Akin kymmenvuotiasta poikaa. Ohjaaja Lenka Hellstedt löysi kolmeen keskeiseen sivurooliin näyttelijät ulkomailta. Islannin ihmepojaksi nimetty huippulahjakas ohjaaja-näyttelijä Baltasár Kormakur (101 Reykjavik) esittää mafiapäällikköä, ruotsalainen kiitetty ja kaunis teatterinäyttelijä Eva Röse ( tuttu myös Kotikadusta) on Millan paras ystävä ja hollantilainen Yorick van Wageningen vierailee tämän valokuvaaja-poikaystävän roolissa.

Kuvausryhmän työkielenä oli suomen lisäksi englanti, koska kuvaajana oli Suomessa asuva britti Mark Stubbs ja lavastajana norjalaissyntyinen Merete Boström.

Synopsis

Milla on aikuistumisen ja itsenäistymisen kynnykselle jämähtänyt elämänjanoinen, hieman epätasapainoinen nuori nainen. Milla haaveilee Suomesta pois lähtemisestä ja sitä kautta saavutettavasta onnesta, mutta ei ole valmis tekemään hankkeen eteen mitään. Oman elämän haltuunotto on jäänyt pahasti rempalleen: koulut on jätetty kesken, eikä työntekokaan kiinnosta. Päiväunissa on vain huomattavasti mukavampi elää kuin kohdata ympäröivä todellisuus.

Milla tapaa muutaman vuotta itseään vanhemman yksinhuoltajaisän Akin. Traagisen taustan omaava ja kiehtovalla tavalla salaperäinen Aki on selvästikin mies, joka pystyy muuttamaan Millan katteettomilta vaikuttaneet haaveet todeksi. Alkaa kiihkeä rakkaustarina, jossa molemmat ripustautuvat pakonomaisesti toisiinsa ja yhteiseen unelmaan.

Nopeasti romanssin ja onnellisen perheidyllin kulissit alkavat kaatua. Todellisuutta ei pysty muokkaamaan mieleisekseen valheiden verkolla. Aki ja Milla joutuvat molemmat vastaamaan kysymykseen: mitä jää jäljelle silloin, kun edes rakkaus ei riitä?

Jommankumman täytyy antaa periksi, muuttua ja luopua – mutta onko kummallakaan enää voimia tai halua siihen?

Julisteet
Levittäjä Buena Vista International Finland piti alkuperäistä mainostaulua liian rohkeana ja hyllytti sen ennen levitystä. Elokuvasta tehtiin muita julisteita.

Minä ja Morrison oli yleisömenestys
Julistekohtu herätti ansaittua huomiota ja elokuva keräsi 245 647 katsojaa. Se oli vuoden 2002 toiseksi katsotuin kotimainen elokuva ja Jussi-yleisöäänestyksen voittaja. Irina Björklund sai roolisuorituksestaan pääosa-Jussin.

ROOLEISSA mm.
Milla – Irina Björklund
Aki – Samuli Edelmann
Joonas – Roope Karisto
Sophie – Eva Röse
Millan äiti – Titta Jokinen
Jan – Yorick van Wageningen
Askildsen – Baltasar Kormákur
matkatoimistovirkailija – Irina Pulkka
Akin äiti, Kerttu – Maija-Liisa Márton
hotellivirkailija – Kirsti Kuosmanen
roisto 1 – Janne Suutarinen
roisto 2 – Jukka-Pekka Palonen
Nyberg – Jari Lampio
copy – Lauri Nurkse
rikas mies – Petri Mäkipää
Vladimir – Taavi Teplenkov
miliisit – Gunnar Ränkel, Igor Iontsha
suomalainen liikemies – Jorma Hellström
tullimiehet – Mikko Erä-Esko, Pasi Vuorenmaa
venäläisen perheen isä – Andrej Khrenkov
venäläisen perheen äiti – Olga Khanova
venäläisen perheen lapset – Katja Piipponen, Nikita Baklykov
pappi – Veli-Pekka Hänninen
Akin isä, Olavi – Erkki Herola
Sini – Heidi Palanki
Leif – Timo Tehikoski
vanha nainen haudalla – Tuire Björkell

minajamorrison_250px

ENSI-ILTA
4.1.2002

OHJAUS
Lenka Hellstedt

TUOTTAJA
Markus Selin

KÄSIKIRJOITUS
Marko Leino, Kata Kärkkäisen romaanin pohjalta

KUVAUS
Mark Stubbs

ÄÄNISUUNNITTELU
Pekka Karjalainen

MUSIIKKI
Tuomas Kantelinen

LEIKKAUS
Kimmo Taavila

PUKUSUUNNITTELU
Minna Kiviranta

LAVASTUS
Merete Boström

MASKEERAUS
Mari Vaalasranta

EXECUTIVE-TUOTTAJA
Jukka Helle

TUOTANTOPÄÄLLIKKÖ
Sikke Rautiainen

1. APULAISOHJAAJA
Jouni Mutanen

VALAISIJA
Jani Lehtinen

JÄRJESTÄJÄ
Kimi Seppänen

TIEDOTUS
Rampe Toivonen