kaappari_kansi

Kaappari

FINNAIR 405 ON KAAPATTU! Konekaappaus, joka pysäytti koko Suomen. Tragikoominen kertomus Suomen ainoasta lentokonekaappauksesta, jossa juuri mikään ei mennyt niinkuin piti. Kari Hietalahti on Aarno Lamminparras. ”Helsingin tutka, Finnair neljä-nolla-viisi, meidät on kaapattu…”

Synopsis

Uskomattomia tositapahtumia uskottavasti myötäilevä, fiktiivinen draamaelokuva, perustuu Lauri Puintilan kirjaan ”Kaappari Lamminparras Suomen ensimmäisen konekaappauksen tarina.” (WSOY 2010)

Hän on pukeutunut tiukkaan nahkatakkiin, paksusankaisiin silmälaseihin ja tyypillisiin 70-luvun housuihin. Hän on vesikammannut hiuksensa kuten äärimmäisen pikkutarkan miehen kuuluukin. Hän on pakannut matkalaukkunsa. Hän on soittanut vaimolleen vielä lentokentältä. Kaikki on valmiina. Seuraavaksi hän aikoo kaapata lentokoneen.

Bisneksissään epäonnistunut oululainen liikemies Aarno Lamminparras on vaikean paikan edessä: hänen maineensa on tahriintunut liiketoimintojen epäonnistumisten myötä ja hän on hyvin katkera koko yhteiskunnalle. Pitkä avioliitto on sekin rakoilemassa vaimon kyllästyttyä miehensä vuorostoratamaiseen tunne-elämään ja viime aikojen toivottomaan lamaantumiseen: Aarno on menettänyt kiinnostuksensa kaikkeen. Vaimonsa puoliksi pakottamana Aarno lähtee kuitenkin työnhakumatkalle Helsinkiin, tarkoituksenaan aloittaa uusi elämä.

”Tekisit joskus jotain!”
Matkaan lähtö pitkäperjantaina 1978 on tahmeaa sekin. Aarno soittaa tuon tuosta vaimolleen vain kertoakseen, ettei ole vieläkään noussut lentokenttäbussiin – ja kun hän lopulta saa näin tehtyä, lentokenttäbussi rikkoutuu kesken matkan. Ilmassa on muutenkin epäonnen merkkejä: vuoden suosituin iskelmätähti Minea Raspi rasittaa kanssamatkustajien hermoja oikuillaan, lentokentällä tuskaillaan uuden teknologian kanssa. Hikoilevan Lamminpartaan viimeinen puhelu kentältä päättyy vaimon sanoihin: ”tekisit joskus jotain!”

Kaappaus pysäyttää koko valtakunnan
Kun lento AY405 Oulusta Helsinkiin kohoaa taivaalle, viisihenkinen miehistö ja matkustajat eivät tiedä, millainen pitkäperjantai heillä on edessä. Suomen ensimmäinen lentokonekaappaus pysäyttää koko maan valtiovaltaa myöten yli vuorokaudeksi, eikä takeita kaappauksen päättymisestä onnellisesti ole.

Lentäessään ympäri Suomea ja ulkomaita Lamminparras asettaa paitsi miehistön lujille, myös valtavia lunnasvaatimuksia, joiden loppuunsaattaminen on työlästä 1970-luvun lopun Suomessa. Tieto kulkee lankapuhelinten välityksellä eikä lentokenttävirkailijoiden manuaaleissa ole ainoatkaan ohjetta siihen, miten toimia, kun lentokone on kaapattu.

Oman lisänsä pitkäperjantaiseen kaaokseen tuovat kohua janoava media, virkavalta ja liikenneministeri avustajineen – puhumattakaan vaimosta, joka järkytyksekseen saa tietää miehensä olevan lentokonekaappari.

Maksun aika
Pidellessään koko maata otteessaan Lamminparras saa tuntea ensimmäisen kerran, mitä on valta, jakamaton huomio ja rajattomat mahdollisuudet – ja millaisen hinnan hän on siitä valmis maksamaan.

Todellisuus elokuvan takana – sotilaspassilla ohjaamoon aseen kanssa
Kaappauksen vaiheet olivat todellisuudessakin surkuhupaisia. Ehkä juuri viranomaisten ja poliitikkojen avuttomuus veivät tapahtumat onnelliseen loppuun. Kaappaaja Aarno Lamminparras (s. 1941 Kemijärvi) oli tekohetkellä 36-vuotias entinen urakoitsija, jonka omistama vientiyhtiö oli juuri tehnyt konkurssin. Koneessa oli viisi miehistön jäsentä ja 43 muuta matkustajaa, joihin kuuluivat myös Lapista esiintymismatkalta palaava säveltäjä Aarno Raninen ja laulaja Monica Aspelund.

Matkan aikana alkoholia nauttinut Lamminparras esitti sotilaspassinsa ja pyysi lentoemäntä Merja Ervastilta lupaa päästä ohjaamoon, ja kapteeni Tauno Rajakangas suostui pyyntöön. Kun kone lähestyi Helsinki-Vantaan lentoasemaa, Lamminparras pakotti koneen hallintaansa käsiaseella uhaten ja lukitsi ohjaamon oven.

Oulun lentokonekaappaus
Päivämäärä: 30. syyskuuta – 1. lokakuuta 1978
Lähtöpaikka: Oulun lentoasema
Määränpää: Helsinki-Vantaan lentoasema
Lentokoneen malli: Sud SE-210 Caravelle 10B3
Lentoyhtiö: Finnair
Koneen rekisteri: OH-LSB
Matkustajia: 43
Miehistöä: 5

Lue kaappauksen kulku alusta loppuun ja sen seuraukset!

ROOLEISSA mm.
Aarno Lamminparras – KARI HIETALAHTI
Lentokapteeni Rajapaltio – AAKE KALLIALA
Lentoperämies Snock – JUSSI VATANEN
Juristi Marttinen – HANNU-PEKKA BJÖRKMAN
Lentoemäntä Ylppö – ELINA KEINONEN
Lentoemäntä Kananen – MERJA LARIVAARA
Lentoemäntä Omenainen – MAIJA JUNNO
Lennonjohtaja Molander – VILLE MYLLYRINNE
Lennonjohtja Karppi – TOMMI LISKI
Komisario Merivaara – PEKKA VALKEEJÄRVI
Minea Raspi – PIRJO LONKA
Minean manageri Huopanen – JUHO MILONOFF
Liikennenministeri – MIITTA SORVALI
Liikenneministerin avustaja – ARMI TOIVANEN
Lamminpartaan vaimo – PIRJO MÄÄTTÄ
Lennonjohtaja Oulussa – PEKKA HUOTARI
Vääpeli Lönnroth – TONI WAHLSTRÖM
Ranin – SANTTU KARVONEN
Vanha rouva Skrof – EVA-LIISA HAIMELIN
Teinityttö – SUSANNA LEHTINEN
Rakastunut tyttö – KERLI KYLLÖNEN
Rakastunut poika – PAAVO KINNUNEN
Ruotsalainen nainen – RITA POLSTER
Ruotsalainen mies – GÖRAN SCHAUMAN
Linja-auton kuljettaja – MIKA NUOJUA
Turvatarkastajat – RISTO KOPPERI, VINTTE VIITANEN
Keilaajat – MATTI ONNISMAA, MIKKO KAUKOLAMPI, ARTO KUPARINEN
Tv-reportteri – KONSTA MÄKELÄ
Kekkonen – TERO JARTTI
Kekkosen adjutantit – JUKKA PELTOLA, SAMI LOPONEN
Kalevi Sorsa – PASI TOIVANEN
Paavo Väyrynen – JARKKO TAMMINEN
Väyrysen avustaja – HEINI KALLIO
Venäjänkielen tulkki – LIUBOV MULLARI
Venäläiset virkamiehet – PASI NISKANEN, PASI TAPANAINEN
Vaimon työkaveri – MARIT MATTILA
Työkaverin poika – EELI HÄMÄLÄINEN
Englanninkielinen toimittaja – JONNI AHO
Ruotsinkielinen toimittaja – PETTERI AHOMAA
Taksinkuljettaja – MIKKO ERÄ-ESKO
SOS-Lapsikylän edustaja – HEIKKI VILJA
Veteraanien edustaja – JARI SAARMAN
Helsingin Sanomain edustaja – RAMPE TOIVONEN
Lentoaseman baarin myyjä – ASTA AALTO
Matkalippujen tarkastaja – SIRKKA RAUTIAINEN
Lentokenttävirkailija – SUVI MUSTONEN

kaappari_juliste_pieni

ENSI-ILTA
18.3.2013

OHJAUS
Aleksi Mäkelä

TUOTTAJA
Jukka Helle, Markus Selin

KÄSIKIRJOITUS
Mika Karttunen, Elias Koskimies

KUVAUS
Pini Hellstedt F.S.C.

LAVASTUS
Pirjo Rossi

PUVUSTUS
Tiina Kaukanen

MASKEERAUS
Riikka Virtanen

ÄÄNI
Jyrki Rahkonen

MUSIIKKI
Lauri Porra

LEIKKAUS
Kimmo Taavila

TV-OIKEUDET
MTV3

LEVITYS
Oy Nordisk Film Ab