Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on mahdottoman hauska ja sydämellinen elokuva mahdottoman vakavasta aiheesta.

Mielensäpahoittaja aikoo kuolla, koska kaikki hommat on tehty ja elämästä kadonnut tarkoitus. Mutta juuri kun oma arkku on valmistumassa, Mielensäpahoittajan luo saapuu uusi elämä. Lapsenlapsi, 17-vuotias Sofia on ongelmissa ja tarvitsee isoisänsä jääräpäisyyttä, viisautta ja takan lämpöä. Mielensäpahoittaja taas saa elämäänsä tarkoituksen ja suuren salaisuuden. Vanhan jäärän ja nuoren kaupunkilaistytön yhteiselämässä kahdesta puolikkaasta kasvaa enemmän kuin yksi kokonainen.

ROOLEISSA mm.
Heikki Kinnunen
Sulevi Peltola
Satu Tuuli Karhu
Iikka Forss
Mari Perankoski
Jani Volanen
Elina Knihtilä
Janne Reinikainen
Kaisa Hela
Sari Siikander


OHJAAJAN SANA

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on elokuva siitä, kuinka särkyneeksi luultu korjataan sukupolvien kuilun yli. Elämä yllättää päähenkilöt ja pakottaa heidät katsomaan itseään ja läheisiään uusin silmin. Me emme aina saa valita kaikkia niitä ihmisiä, joiden kanssa taitamme tämän elämän pituisen matkan, ja joskus meidän on vain hyväksyttävä itsemme ja heidät virheineen kaikkineen. Niin kauan kuin on rakkautta, kaikki on mahdollista.

Tiina Lymi

ilosiaaikoja_juliste_4050px

ENSI-ILTA
24.8.2018

KESTO
115 min

IKÄRAJA
12

OHJAUS
Tiina Lymi

KÄSIKIRJOITUS
Tuomas Kyrön romaanin pohjalta Tiina Lymi, Juha Lehtola ja Tuomas Kyrö

TUOTTAJAT
Jukka Helle ja Markus Selin

KUVAUS
Hena Blomberg

LAVASTUS
Sattva-Hanna Toiviainen

PUKUSUUNNITTELU
Anna Vilppunen

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Pia Mikkonen

ÄÄNISUUNNITTELU
Pekka Karjalainen

MUSIIKKI
Juri Seppä, Miska Seppä

LEIKKAUS
Joona Louhivuori

TV-OIKEUDET
MTV

LEVITYS
Nordisk Film