tummien_perhosten_koti_kansi

Tummien perhosten koti

Karukosken toinen pitkä. Elokuvaoikeudet kiersivät Solar Filmsille Yhdysvaltojen kautta.

Tummien perhosten koti pohjautuu Leena Landerin samannimiseen romaaniin, joka oli Finlandia-palkintoehdokas 1991. Kirja on käännetty neljälletoista kielelle ja julkaistu lähes kahdessakymmenessä maassa.  Kirjan elokuvaoikeudet myytiin tuoreeltaan Yhdysvaltoihin, josta Solar Films hankki ne pitkillä neuvotteluilla ja kovalla hinnalla 2000-luvun taitteessa. Käsikirjoituksen tekeminen monikerroksisesta romaanista tiedettiin vaativaksi, eikä ohjaajankaan valitseminen ollut mutkatonta. Niinpä elokuva sai odottaa Solar Filmsin tuotantojonossa vuoroaan useita vuosia.

Kun käsikirjoittaja Marko Leino lopulta 2006 pääsi työn alkuun, ja ohjaajaksi valikoitui Dome Karukoski (Tyttö sinä olet tähti), niin projekti lähti etenemään nopeasti. Täydellisen onnistuneet näyttelijävalinnat täydensivät hienoa käsikirjoitusta: Karukoski sai toiseen pitkään elokuvaansa sekä arvostettuja eturivin näyttelijöitä että koekuvauksissa loistaneita nuoria.

”Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka voi lannistaa. Ja niitä joita ei voi. Ei koskaan.”

Tarinan keskiössä on traagisen lapsuuskokemuksen ahdistama Juhani (Niilo Syväoja), joka päätyy kuuden vuoden sijaiskoti- ja laitoskierteen jälkeen Saaressa sijaitsevaan poikakotiin. Saarella vallitsevat omat lakinsa ja sääntönsä, jotka on laatinut ja joita soveltaa kovalla kädellä Olavi Harjula (Tommi Korpela). Seitsemän pojan ja Harjulan lisäksi Saaressa asuu vain Harjulan vaimo (Kristiina Halttu) ja pariskunnan kaksi tytärtä (Marjut Maristo ja Edit Viljamaa) sekä Tyyne (Kati Outinen), joka huolehtii Saaren eläimistä ja ruokahuollosta. Saaren eristäytynyt yhteisö on kuin oma kokonainen maailmansa.

Elokuva pakottaa katsojan kysymään itseltään, kuinka kauan ihmisen tarvitsee maksaa menneisyyden teoistaan? Milloin voi antaa itselleen anteeksi ja vapautua? Vai voiko milloinkaan? Ja pitääkö maksaa myös muista kuin omista teoistaan?

Elokuvan tyylistä

Tummien perhosten kodin dramaattisten tapahtumien ja traagisten kohtaloiden vastapainoksi elokuva sisältää myös lämpöä ja huumoria, joita molempia tarjoaa etenkin Saaren nuoren poikajoukon tiiviit ystävyyssuhteet ja keskinäinen poikamainen kujeilu. Elokuvalle on ominaista, että sen kerronnassa, henkilöissä ja tunnelmassa on koko ajan läsnä havaittavissa oleva ”vinksahtanut” tunnelma, jonkinlainen räjähdysalttius.

Elokuvan kuvakerronta on tyyliltään ”hiljaista”, unenomaista, liki runollisen kaunista. Tämä tapahtumien ja kuvan luoma kontrasti pyrittiin tuomaan mahdollisimman selkeästi esiin jo elokuvan käsikirjoituksessa. Elokuvan lineaarisuutta murretaan Juhanin varhaislapsuudesta kumpuavilla muistikuvilla reaaliaikatason ollessa Saaressa ja sen tapahtumissa.

ROOLEISSA mm.
Harjula – TOMMI KORPELA
Juhani – NIILO SYVÄOJA
Salmi – EERO MILONOFF
Hämäläinen – NIKO VAKKURI
Sulkava – IIRO PANULA
Rinne – VILLE SAKSELA
Simola – HENRI HUTTUNEN
Sjöblom – ROOPE KARISTO
Vanamo – MARJUT MARISTO
Irene – KRISTIINA HALTTU
Tyyne – KATI OUTINEN
Erik – PERTTI SVEHOLM
Maire – MATLEENA KUUSNIEMI
Orvokki – EDIT VILJAMAA
Juhani, 7 – SAMU UUTELA
Sosiaalijohtaja – HEIKKI NOUSIAINEN
Rikostutkija – SKO SAHLMAN
Rikospoliisit – DOME KARUKOSKI, KIRSTI VÄÄNÄNEN
Viranomainen – MATTI ONNISMAA

tummien_perhosten_koti_250px

ENSI-ILTA
11.1.2008

OHJAUS
Dome Karukoski

TUOTTAJA
Markus Selin

EXECUTIVE-TUOTTAJA
Jukka Helle

KÄSIKIRJOITUS
Marko Leino Leena Landerin samannimisen romaanin pohjalta

KUVAUS
Pini Hellstedt F.S.C.

LAVASTUS
Pirjo Rossi

VALAISTUS
Jani Lehtinen

PUVUSTUS
Elina Kolehmainen

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Mari Vaalasranta

ÄÄNISUUNNITTELU
Jyrki Rahkonen

MUSIIKKI
Panu Aaltio

LEIKKAUS
Harri Ylönen

TUOTANTOPÄÄLLIKKÖ
Sirkka Rautiainen

KUVAUSPAIKAT
Wilma Levonmaa

MARKKINOINTITUOTTAJA
Jussi Lepistö

TIEDOTUSPÄÄLLIKKÖ
Rampe Toivonen

KUVAUKSET
27.2.2007 – 2.3.2007 ja 3.7.2007 – 24.8.2007

KOPIOIDEN MÄÄRÄ
40

IKÄRAJA
13

LEVITYS
Nordisk Film

RAHOITTAVA TV-YHTIÖ
MTV3

TUOTANTOBUDJETTI
1,6 milj. €

ELOKUVASÄÄTIÖN TUKI
500 000 €

ELOKUVAN KESTO
105 min

KUVASUHDE
2.35:1

ÄÄNI
Dolby Digital

ESITYSFORMAATTI
35 mm värifilmi

KUVAUSKAMERA
35 mm filmi (takautumat S-16)