Levottomat 3

Kun mikään ei riitä… Trilogian kolmas elokuva kertoo naisen seksiriippuvuudesta.

Levottomat 3 -elokuvan syntyhistoria ulottuu vuoteen 2000, jolloin Aku Louhimiehen esikoiselokuva Levottomat tuli ensi-iltaan. Tuottaja Markus Selin ymmärsi, että nuorten aikuisten rakkauselämää käsitteleviä, erilaisia elokuvia voi menestyksekkäästi tehdä useita. Hän päätti tuottaa samasta aihepiiristä vielä kaksi elokuvaa kahden vuoden välein. Samalla hän nimesi sarjan Levottomat-trilogiaksi.
Trilogian toinen elokuva oli Lenka Hellstedtin Minä ja Morrison (2002), joka sai nimensä elokuvan pohjana olevasta Kata Kärkkäisen romaanista. Ohjaaja Minna Virtanen kehitteli Levottomat 3 -elokuvan aihetta aluksi itse. Sen jälkeen hän tilasi aiheesta novellin kirjailija Leena Lehtolaiselta. Sen ja Minna Virtasen ajatusten pohjalta lopullisen käsikirjoituksen teki englanniksi brittiläinen käsikirjoittaja Lara Moon. Kolmannentoista version sovitti lopuksi suomeksi Veli-Pekka Hänninen.

Elokuvan rohkeaksi tulkittu tarina ei suinkaan ollut tuulesta temmattu. Virtanen ja Moon huomasivat, että seksiriippuvuudesta oli kirjoitettu ja julkaistu paljon tekstiä. Kirjoja lukiessaan he ymmärsivät, että kyse on trendisairaudesta, josta terapiahuoneiden ulkopuolella ei paljon puhuta. Moon työsti käsikirjoitusta kuvausvaiheeseen asti ja Virtanen haki pääosan esittäjälle eväitä seksuaaliterapeutin avulla. Alkuperäinen englanninkielinen käsikirjoitus kulki nimellä Addiction (Riippuvuus), mutta tuottaja ei halunnut luopua jo käsitteeksi kasvaneesta levottomat-sanasta. Niinpä elokuvan nimeksi tuli Suomessa Levottomat 3 – kun mikään ei riitä.

Valtavan ennakkojulkisuuden siivittämän elokuvan ensi-ilta oli 16. tammikuuta 2004.

Synopsis

Jännityksen etsiminen johtaa tuhoavaan riippuvuuteen.

Päähenkilö Jonna (Mi Grönlund) on äiti, vaimo, sisko, uranainen – kaikkea mistä monet voivat vain haaveilla. Hänen elämänsä näyttää täydelliseltä: aviomies, kaksi suloista lasta ja loistelias nousujohteinen ura Hermanin (Jukka Puotila) johtamassa mainostoimistossa.

Jonna hakee kuitenkin lisää sisältöä arkisten rutiinien keskelle. Ajalla ja paikalla ei ole väliä, kun hän poimii mukaansa miehen kuin miehen. Aktin jälkeen hän voi kävellä pois paikalta vaihtamatta sanaakaan toisen osapuolen kanssa. Irtosuhteista tulee miesten määrän lisääntyessä hallitsematon pakkomielle, joka johtaa alamäkeen. Siitä joutuvat kärsimään kaikki Jonnan ympärillä. Eniten tietysti ymmärtäväinen ensirakkaus ja aviomies Niklas (Nicke Lignell), Jonnan valhemaailmaan astuu Aleksi (Jasper Pääkkönen), nuori ja komea purjehtija, joka myös pelaa omaa peliään omilla säännöillään. Aleksin koukkuun jäävä Jonna on harmikseen tälle vain yksi nimi lisää pitkään listaan.

Jonnan taiteilijasiskon Sannan (Saija Lentonen) rakkauselämän kiemurat eivät nekään ole yksinkertaisia. Sanna on kateellinen Jonnan menestykselle, vaikkakin aito siskonrakkaus paistaa läpi sekä hyvässä että pahassa.

Jonnan läpi näkee vain televisiopsykiatri Nora (Amira Khalifa), johon Jonna tutustuu suunnitellessaan tälle mainoskampanjaa. Nora on kansan rakastama seksuaaliterapeutti, joka omassa tv-ohjelmassaan saa ihmiset puhumaan seksiongelmistaan. Nora yrittää estää Jonnaa pilaamasta elämäänsä tuhoavalla addiktiolla.

ROOLEISSA mm.
JONNA, seksiaddikti – MI GRÖNLUND
NIKLAS, Jonnan aviomies – NICKE LIGNELL
ALEKSI, Jonnan rakastaja – JASPER PÄÄKKÖNEN
SANNA, Jonnan sisko – SAIJA LENTONEN
NORA, seksuaaliterapeutti – AMIRA KHALIFA
HELENA, Jonnan sihteeri – HANNA KARJALAINEN
HERMAN, Jonnan pomo – JUKKA PUOTILA
MIKA, Jonnan kollega – MISKA KAUKONEN
AAPO, Jonnan ja Niklaksen poika – ELIEL LIGNELL
IIDA, Jonnan ja Niklaksen tytär – FANNY MUSTALA
MIKAEL, Sannan rakas – EDVARD LAMMERVO
MARKUS, Jonnan asiakas – MIKA RÄINÄ

levottomat3_250px

ENSI-ILTA
16.1.2004

OHJAUS
Minna Virtanen

TUOTTAJA
Markus Selin

KÄSIKIRJOITUS
Lara Moon

ALKUPERÄISVAIHE
Minna Virtanen

ALKUPERÄISNOVELLI
Leena Lehtolainen

KUVAUS
Mark Stubbs

LAVASTUS
Päivi Kettunen

PUKUSUUNNITTELU
Tiina Kaukanen

ÄÄNISUUNNITTELU
Kyösti Väntänen

MUSIIKKI
Leri Leskinen ja DJ Slow

LEIKKAUS
Jussi Lehto

LEVITYS
Buena Vista International Finland

TUOTANTO
Solar Films Inc. Oy Suomen elokuvasäätiön ja tv-kanava Nelosen tuella

ELOKUVAN TUOTANTOKUSTANNUKSET
n. 1,1 miljoonaa euroa

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKI
350 000 euroa

SOUNDTRACK
Poko-cd 299 (julkaisupäivä 16.1.2004)

KIRJA
Like Kustannus (ilmestymispäivä 2.1.2004)

35mm / colour / 1.85:1 / dolby digital / 98 min