Start To Finnish vie nimekkäitä suomalaisia elokuvaohjaajia Yhdysvaltoihin

Menestyvät suomalaisohjaajat yhdistävät voimansa Bronson Clubin vientihankkeessa.

”Start To Finnish” on suomalaisen Bronson Clubin ja yhdysvaltalaisen UnCorked Productionin vientihanke, jossa kansainvälisesti kiinnostaviksi arvioiduille suomalaisohjaajille etsitään elokuvahankkeita ensisijaisesti USA:n markkinoilta. Käytännössä ohjaajat AJ Annila, Zaida Bergroth, Antti J. Jokinen, Dome Karukoski, Aku Louhimies ja Samuli Valkama muodostavat luovan aivoriihen, joka kehittää elokuvahankkeita yhdessä.

”On hienoa saada palautetta ja kehitysideoita kollegoilta joiden työtä itse arvostaa. Suhteessa USA:n markkinaan emme varsinaisesti koe olevamme kilpailemassa, vaan haluamme kaikki tehdä aina vain parempia elokuvia”, kommentoi ohjaaja Dome Karukoski.

Tuottajat Jesse Fryckman (Bronson Club) ja Andrew D. Corkin (New York, USA) etsivät ohjaajille hankkeita ja rahoitusta sekä suomesta että ulkomailta. Vientihankkeen ensimmäinen konkreettinen onnistuminen on jo saavutettu; torstaina Cannesissa lanseerattiin AJ Annilan ohjaama, Yhdysvalloissa kuvattava kauhuelokuva ”What We Were”. Elokuva on ns. prequel 2013 kauhuelokuvahittiin ”We Are What We Are” joka esitetään Cannesissa directors fortnight -sarjassa.

”Tämä suomalais-ranskalais-amerikkalainen yhteistuotanto on hyvä esimerkki siitä mihin pyrimme; AJ ohjaa elokuvan joka on englanninkielinen ja sitä kautta lähtökohtaisesti kansainvälinen. Elokuvaa kuvataan jo loppuvuodesta New Yorkissa”, kertoo tuottaja Fryckman.

”Vientihankkeen merkitys ohjaajalle on juurikin siinä että suomalainen tuottaja on kuitenkin niin paljon enemmän kuin agentti tai manageri Yhdysvalloissa. Teemme tätä juttua yhdessä, olemme kaikki sitoutuneita ja oma tuottaja tietää millaisia elokuvia ohjaaja haluaa tehdä”, analysoi ohjaaja AJ Annila.

Suomalaisten ohjaajien kansainvälistä läpimurtoa vaikeuttaa muun muassa kielialueemme pienuus, josta johtuen elokuvat suunnitellaan ensisijaisesti Suomen markkinoille. Start To Finnish –-hankkeessa olennaista on, että nyt elokuvia kehitetään lähtökohtaisesti kansainvälisille markkinoille yhdessä amerikkalaisten toimijoiden kanssa. Bronson Club ja UnCorked Productions pyrkivät yhdistämään pohjoismaisen ja amerikkalaisen elokuvarahoituksen mekanismit suomalaisohjaajien hyväksi; Suomessa jopa huippuohjaajat kun ovat tottuneet työskentelemään amerikkalaisesta näkökulmasta katsottuna vaatimattomilla budjeteilla.

”Suomalaisilla ohjaajilla on oma, persoonallinen äänensä jolle on tilausta USA:n markkinoilla”, kertoo ”Start To Finnish” –hankkeen toinen vetäjä, elokuvatuottaja Andrew D. Corkin New Yorkista.

”On hyvä miettiä tarinaa lähtökohtaisesti kansainväliselle yleisölle. Tällainen yhteistyö luo todellisia onnistumisen mahdollisuuksia”, miettii Aku Louhimies.

Andrew D. Corkin on newyorkilainen tuottaja jonka viisi edellistä elokuvaa ovat saaneet ensi-iltansa Sundancen elokuvafestivaalilla.

Jesse Fryckman on elokuvatuottaja ja Bronson Club -tuotantoyhtiön perustaja. Bronson Clubin tuottamiin elokuviin kuuluvat mm. Sauna, Veijarit, Reindeerspotting ja Kulman Pojat. Bronson Club on Solar Filmsin tytäryhtiö.

Aiheeseen liittyvää