Solar Films viettää 20-vuotisjuhliaan 24.2.2015

Yhtiö tuottaa elokuvan Fingerporista.

Tuotantoyhtiö Solar Films viettää 20-vuotisjuhliaan 24.2.2015 järjestettävissä juhlallisuuksissa Helsingissä. Samalla juhlitaan yhtiön uutuuselokuvan, Taneli Mustosen Luokkakokouksen, ensi-iltaa. Markus Selinin, Antti J. Jokisen ja Taina Saikkosen perustama yhtiö aloitti toimintansa vuonna 1995 ja on tuottanut toimintansa aikana kaikkiaan 36 elokuvaa.

Solar Films tuottaa vuonna 2017 ensi-iltaan tulevan Fingerpori-elokuvan, johon se on hankkinut oikeudet käsikirjoittaja ja sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarlalta. Jarla on myös mukana elokuvan käsikirjoitustyöryhmässä. Omintakeisesta Fingerporin kaupungista ja sen ihmisistä kertova live action -komedia kuvataan vuonna 2016. Elokuvan ohjaa Mikko Kouki.

Solar Filmsin tulevia elokuvia tänä vuonna ovat Antti J. Jokisen ohjaama Kätilö, joka tulee ensi-iltaan 4.9. sekä Pekka Karjalaisen ohjaama koko perheen elokuva Hevisaurus, joka saa ensi-iltansa marraskuussa.

Solar Filmsin toimitusjohtajana toimii KTM Jukka Helle ja vastaavana tuottajana Markus Selin. Selinin tai Helteen tuottamilla elokuvilla oli vuonna 2014 yhteensä 761 355 katsojaa elokuvateattereissa, mikä on yli 37 % kotimaisten elokuvien katsojamäärästä teattereissa viime vuonna (total 2 030 854). Kaikilla elokuvilla oli viime vuonna teattereissa noin 7,5 miljoonaa katsojaa, josta Selinin tai Helteen tuottamien elokuvien osuus oli yli 10 %.

Viime vuonna ensi-iltansa saivat Inari Niemen Kesäkaverit ja Dome Karukosken Mielensäpahoittaja, jotka ovat molemmat olleet yleisömenestyksiä. Lisäksi Markus Selinin tuottama Kummeli V tuli ensi-iltaan viime vuonna. Kummeli V sai elokuvateatterikatsojia yli 178 000 ja Kesäkaverit yli 129 000. Mielensäpahoittaja oli viime vuoden katsotuin ja puhutuin elokuva Suomessa ja hipoo tällä hetkellä 500 000 katsojan rajaa. Tämän vuoden alussa ensi-iltansa sai Hannu Salosen ohjaama Vares – Sheriffi, joka on vastikään ylittänyt 100 000 katsojan rajapyykin.

Aiheeseen liittyvää