Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvan avustajahaku on käynnissä nyt

Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvan kuvaukset käynnistyvät huhtikuussa. Kaikkien aikojen reissu jatkuu!

Jättimäisen suositun, Taneli Mustosen Luokkakokous-elokuvan jatko-osan kuvaukset käynnistyvät Hämeenlinnan Vanajanlinnassa huhtikuussa. Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuva tulee ensi-iltaan pikavauhtia jo tämän vuoden lopulla. Sen päärooleissa nähdään ensimmäisen osan lailla Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Elokuvan ohjaa itseoikeutetusti Taneli Mustonen. Elokuva on Solar Films -tuotantoa ja sen tuottaa Jesse Fryckman.

Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvan kuvaukset alkavat 18.4.2016. Elokuvaa kuvataan Hämeenlinnassa, Vanajanlinnassa ja Helsingissä huhti-, touko- ja kesäkuussa. Elokuvan avustajahaku on käynnistynyt juuri. Siihen haetaan paraikaa paljon kaikenikäisiä avustajia.

Luokkakokous oli Suomen viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva, joka sai yli 500 000 katsojaa elokuvateattereissa. Se on myös toiseksi katsotuin kotimainen elokuva Suomessa 25 viime vuoden aikana. Luokkakokous palkittiin Yleisö-Jussilla viime viikonloppuna, mistä Taneli Mustonen iloitsee ja kiittää kaikkia katsojia. ”Mahtavaa päästä takaisin ruoriin näiden sällien kanssa, jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin! Vaikka tämän kolmikon kanssa ei koskaan voi ihan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, sen voi jo luvata, että tulossa on jälleen ikimuistoinen seikkailu. Kameran molemmin puolin!”

Elokuvan tuottaja Jesse Fryckman toteaa puolestaan: ”Jussi-patsaiden metsästys alkakoon!”

Luokkakokous 2 – Polttarit perustuu vapaasti soveltaen tanskalaisen Klassefesten-elokuvan jatko-osaan, jossa on mukana omaleimainen Suomi-lisä. Sellainen Luokkakokous-henkinen.

LISÄTIEDOT JA HAKUOHJEET

Solar Films etsii nyt paljon kaikenikäisiä avustajia supersuositun Luokkakokous-elokuvan jatko-osaan!

Elokuvassa nähdään tuttu kolmikkomme Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Elokuvan ohjaa Taneli Mustonen.

Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvaa kuvataan Hämeenlinnassa 25.4.-13.5. ja Helsingissä 18.4.-22.4. sekä 16.5.-3.6.2016.

Kuvalliseen avustajahakemukseen tulee liittää puhelinnumero, ikä, vaate- ja kengänkoko sekä tieto, millä paikkakunnalla ja mihin ajankohtaan olisit parhaiten käytettävissämme.

Lähetä hakemus sähköpostitse osoitteeseen: [email protected].

Kuvauksista saat hauskan kokemuksen mahtavassa porukassa ja leffalippupalkkion. Tarjolla myös pientä purtavaa.

Reetta Ylijärvi
2. apulaisohjaaja
Solar Films

ELOKUVAN TIEDOT

Ohjaus
TANELI MUSTONEN

Tuottaja
JESSE FRYCKMAN

Vastaavat tuottajat
MARKUS SELIN, JUKKA HELLE

Tuotantoyhtiö
SOLAR FILMS

Alkuperäiskäsikirjoitus
CLAUDIA BODERKE, LARS MERING

Sovitettu käsikirjoitus
TANELI MUSTONEN

Levittäjä
NORDISK FILM

TV-oikeudet
NELONEN

Digitaaliset julkaisut
ELISA

Päärooleissa
Aku Hirviniemi – Niklas
Jaajo Linnonmaa – Tuomas
Sami Hedberg – Antti

Aiheeseen liittyvää