Antti J. Jokisen Kätilö-elokuva kilpailee kahdella festivaalilla Kaliforniassa – DVD ja Blu-ray kaupoissa tänään

Antti J. Jokisen Kätilö-elokuva on valittu Santa Barbaran kansainvälisen elokuvafestivaalin sekä San Josen Cinequest-festivaalin ohjelmistoon. Santa Barbaran festivaali järjestetään tässä kuussa ja San Josen festivaali maaliskuussa.

Kätilö on saanut tähän mennessä yli 226 000 katsojaa. Elokuva sai ensi-iltansa 4.9.2015 ja ylitti 200 000 katsojan rajan seitsemäntenä viikonloppunaan. Kätilö oli viime vuonna neljänneksi katsotuin kotimainen elokuva. Sen lisäksi viime vuonna ensi-iltansa saaneista suomalaisista elokuvista vain neljä on ylittänyt 200 000 katsojan rajapyykin.

Elokuvan DVD ja Blu-Ray julkaistaan tänään. Elokuva on vuokrattavana fyysisenä tallenteena sekä digitaalisesti ja sen digitaalinen kopio on myynnissä iTunes ja GooglePlay-palveluissa.

Kätilön festivaalimenestys on ollut poikkeuksellista, sillä se on valittu kaikkiaan 11 kansainvälisen festivaalin viralliseen ohjelmistoon tai kilpasarjaan. Elokuva on myös voittanut useita palkintoja. Kotimaassa elokuva on ehdolla Jussi-palkintoihin seuraavissa kategorioissa: naispääosa – Krista Kosonen, miessivuosa – Pirkka-Pekka Petelius ja kuvaus – Rauno Ronkainen F.S.C. Lisäksi Pessi Levanto on ehdolla pohjoismaiseen HARPA-elokuvamusiikin palkintoon säveltämästään Kätilön elokuvamusiikista.
Krista Kosonen voitti parhaan naisnäyttelijän palkinnon arvostetun Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin pääkilpasarjassa. Kätilö voitti myös Waterloossa, Belgiassa kansainvälisellä historiallisten elokuvien festivaalilla Grand Prix’n eli parhaan elokuvan palkinnon, minkä lisäksi Kosonen voitti samalla festivaalilla parhaan naisnäyttelijän palkinnon. Kyseinen festivaali on erikoistunut historiallisiin elokuviin.

Kätilö kilpaili Bydgoszczissa, Puolassa elokuvaukseen keskittyvän Camerimage-festivaalin pääkilpasarjassa, jossa ehdokkaana oli elokuvan kuvannut Rauno Ronkainen F.S.C. Elokuva osallistui myös arvostetulle Montrealin kansainväliselle elokuvafestivaalille Focus on World Cinema -sarjassa sekä Brasiliassa São Paulon kansainväliselle elokuvafestivaalille, Chennain kansainväliselle elokuvafestivaalille Intiassa, Pietarin suomalaisten elokuvien viikolle Venäjällä sekä kansainväliselle Czech Nordic -elokuvafestivaalille Tsekeissä. Lisäksi Kätilö osallistui Golden Globe -palkinnon esikatseluun USA:ssa.

Kansainvälisillä festivaaleilla elokuvaa esitetään englanninkielisellä nimellä The Midwife.

Kätilö-trailer: https://www.youtube.com/watch?v=97gSwtbBI-w

Aiheeseen liittyvää