Anja Snellmanin menestysromaaniin perustuva Syysprinssi-elokuva ensi-iltaan 28.10.2016

Päärooleissa Lauri Tilkanen ja Laura Birn, muissa rooleissa mm. Paula Vesala ja Olavi Uusivirta.

Alli Haapasalon ohjaama elokuva pohjautuu Anja Snellmanin (Kauranen) samannimiseen menestysromaaniin, joka julkaistiin vuonna 1996. Elokuvan päärooleissa näyttelevät Lauri Tilkanen ja Laura Birn. Muissa rooleissa esiintyvät Paula Vesala, Olavi Uusivirta, Tiina Weckström ja Kaija Pakarinen. Solar Films -elokuvan tuottaa Rimbo Salomaa ja sen levittää Future Film.

”Esikoisohjaaja Alli Haapasalo on onnistunut hienosti vangitsemaan unohtumattoman rakkaustarinan valkokankaalle. Luvassa on herkkä, mutta samalla myös rujo tarina kahden taiteilijan rakkaudesta”, kertoo elokuvan tuottaja Rimbo Salomaa.

Elokuvasta:
Syysprinssi-elokuvassa nuoret kirjailijanalut ja kulttuuriprovokaattorit Inka ja Juhana rakastuvat palavasti, ja kiihkeästä suhteesta tulee molemmille elämän muuttava kokemus. Mutta rakkauden huipulla Inka alkaa ymmärtää, että heidän hullu rakkautensa onkin muuttumassa Juhanan hulluudeksi.
Elokuva sijoittuu vuosiin 1980-1981, jolloin punk-liike ja uusi aalto olivat rantautuneet Suomeen ja nuoret taiteilijat hakivat kiihkeästi paikkaansa yhteiskunnassa. Haluttiin irti 70-luvun poliittisesti tunkkaisista asetelmista ja haastettiin suuria ikäluokkia. Tämän murroksen barrikadeilla kaksi nuorta esikoiskirjailijaa kohtasi toisensa ja koki lyhyen mutta intohimoisen, kauniin mutta myös rujon rakkauden.
Pääosia – Inka Pajusta ja Juhana Mannermaata – näyttelevät valovoimaiset Laura Birn ja Lauri Tilkanen.

ROOLEISSA
Laura Birn
Lauri Tilkanen
Johannes Holopainen
Olavi Uusivirta
Paula Vesala
Sara Melleri
Aku Sipola
Lauri Tanskanen
Tiina Weckström
Kaija Pakarinen
johannes Brotherus
Paavo Westerberg
Kristo Salminen

Aiheeseen liittyvää