Katso täältä Palefacen Palamaan (Pahan Kukat) -kappaleen video

Kappale on Antti J. Jokisen Pahan Kukat -elokuvan tunnusbiisi. Lähiönuorista kertovan nykytarinan päärooleissa mm. Juno, Mikael Gabriel, Eero Aho ja Viljami Nojonen.

”…ne nipistää lapsilisistä, kiristää tilistä budjettii
kun sireeninvalojen sinessä, putkien ovia suljettiin
hokevat sotia, jumalaa, kotia, istukaa pulpettiin.
oppimatt’ luokkasodista, luokan ovista kuljettiin…”

Katso täältä Palefacen Palamaan (Pahan Kukat) -biisin sykähdyttävä ja dramaattinen video. Palefacen uutuussingle on Antti J. Jokisen Pahan Kukat -elokuvan tunnusbiisi. Videon voi julkaista eri medioissa. Elokuva saa ensi-iltansa 30.9.2016.

Näet videon täältä:
http://bit.ly/PalefacePalamaanVideo

Maineikas räppäri ja sanataiteen moniosaaja eläytyy kappaleellaan jengidraaman tunnelmiin. Dystooppisessa lähitulevaisuuden visiossa Itä-Helsingissä mellakoidaan.

”Yritän päästä tekstissä mellakoitsijan pään sisälle ja pohtia miksi tartutaan polttopulloon. Mistä kasvava epätoivo ja frustraatio kumpuavat? Tällaisia syitä näyttäisivät olevan muun muassa Aarnio-skandaalin ja poliisin viimeaikaisten ylilyöntien heikentämä luottamus viranomaisiin, hallituksen lyhytnäköinen leikkauspolitiikka ja yleinen näköalattomuus”, pohtii Paleface.

”Ensinnäkin iso kiitos Antti J. Jokiselle ja Solar Filmsille upeesta elokuvasta. Oli huikeeta työskennellä videolla kuvaaja Joonas Pulkkasen, pyroteknikko Jonas Runebergin ja muiden elokuva-alan kovimpien ammattilaisten kanssa! Myös jälki on sen mukaista”, Paleface kiittää.

Pahan Kukat -elokuva voitti kesäkuussa parhaan ohjauksen palkinnon Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin pääkilpasarjassa. A-listattu Shanghain elokuvafestivaali, Shanghai International Film Festival, on maailman viidenneksi merkittävin elokuvafestivaali sekä Aasian suurin elokuvafestivaali. Elokuva kilpaili festivaalilla englanninkielisellä nimellä Flowers of Evil. Solar Films -elokuvan ovat tuottaneet Markus Selin ja Jukka Helle.

Jokisen ohjaama Kätilö oli viime vuonna ehdolla samalla festivaalilla. Krista Kosonen voitti tuolloin roolistaan parhaan naisnäyttelijän palkinnon.

Katu-uskottava jengidraama Pahan Kukat tulee ensi-iltaan 30. syyskuuta 2016. Jokisen käsikirjoittaman, lähiönuorista kertovan elokuvan päärooleissa esiintyvät räppäri Juno, Viljami Nojonen, Diana Tenkorang, Eero Aho, Alma Pöysti, räppäri Mikael Gabriel, Krista Kosonen sekä Tommi Korpela. Elokuvassa kuullaan mm. brittiläisen The Exploited -punk-bändin musiikkia. Tunnuskappaleen on kirjoittanut Paleface. Elokuvan levittää Future Film.

Katso täältä elokuvan trailer:
https://www.youtube.com/watch?v=7VcsaSkV1Ek

Katso lisää: https://www.facebook.com/PahanKukat

Pääosat
Juno – ”Juno”, Jon Korhonen
Sipe – Viljami Nojonen
Alma – Diana Tenkorang
Arttu – Eero Aho
Laura – Alma Pöysti
Maz – Mikael Gabriel
Opettaja – Krista Kosonen
Koski – Tommi Korpela

Genre
Katuleffa

Tuotantoyhtiö
Solar Films

Tuottajat
Markus Selin ja Jukka Helle

Executive-tuottajat
Ari Tolppanen ja Mikko Leino

Taiteellinen henkilökunta
Käsikirjoitus sekä ohjaus: Antti J. Jokinen
Kuvaus: Matti Eerikäinen
Äänisuunnittelu: Kirka Sainio
Lavastus: Santtu Toivola
Leikkaus: Kimmo Taavila

TV-oikeudet
MTV

Levittäjä
Future Film

Aiheeseen liittyvää

Start typing and press Enter to search