Tsekkaa täältä Pahan Kukat -elokuvan Mayhem-biisin video

Kappale on Noah Kinin ja View’n käsialaa. Antti Jokinen voitti tällä elokuvalla parhaan ohjauksen palkinnon Shanghain kansainvälisellä elokuvafestivaalilla. Elokuva ensi-illassa tänään.

Tsekkaa täältä Pahan Kukat -elokuvaan sävelletyn Mayhem-kappaleen video. Räppärit Noah Kin ja View sävelsivät kappaleen elokuvaan ohjaaja Antti J. Jokisen pyynnöstä. ”Saimme Antti J. Jokiselta pyynnön tehdä Pahan Kukat -elokuvaan kappaleen, jossa olisivat mukana Noah Kin ja minä. Kappaleen kerrottiin tulevan mellakkakohtaukseen. Itse tekoprosessi oli erittäin vaivaton ja kappale syntyi kuin itsestään”, View kertoo.

https://www.youtube.com/watch?v=bEz_8ZFA2Hs

Kappaleen nimi Mayhem syntyi, kun View oli kävelemässä studiolta kotiin sitä kuunnellessaan. Hän kertoo kappaleen synnystä seuraavaa: ”Inspiroiduin lopulta mellakasta sekä juuri näkemästäni elokuvan trailerista. Mayhemin aihe kosketti minua muutenkin ja tuntui kuin olisin matkannut ajassa taaksepäin omaan nuoruuteeni, jolloin kohdistin kaiken negatiivisen energian väkivaltaan ja äkkipikaiseen käytökseen. Sanoituksissani käsittelen omia kokemuksiani ympäristöstä, missä kasvoin sekä pahimmillaan sen mukana tulevista seurauksista. Jokaisella on luurankoja kaapissa ja minulle Mayhem on yksi niistä.”

Mayhem kuvaa hyvin koko elokuvan tunnelmaa. Ahdingossa olevat nuoret tuntevat tukahtuvansa paineen ja painostuksen alla. Noah Kin kertoo elokuvan puhuttelevan häntä suuresti. ”Elokuva käsittelee asioita, jotka ovat vaivanneet minua pienestä pitäen. Mitä jää, kun viet innokkailta, luovilta ja lahjakkailta nuorilta mahdollisuudet opiskella, taiteilla ja elää? Selviytymisvaisto.”

”Kanavoimme yhdessä View’n ja tuottaja Joonas Laaksoharjun kanssa energiaa Mayhemiin, niidenkin puolesta, jotka eivät siihen itse pysty”, kuvailee Noah Kin.

Noah Kin tähdittää Solar Filmsin elokuvaa Saattokeikka, joka tulee ensi-iltaan kevätkaudella 2017.

PAHAN KUKAT -ELOKUVASTA
Antti J. Jokisen ohjaama katu-uskottava jengidraama Pahan Kukat tulee ensi-iltaan tänään 30. syyskuuta 2016. Jokinen voitti tällä elokuvalla parhaan ohjauksen palkinnon Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin pääkilpasarjassa. A-listattu Shanghain elokuvafestivaali, Shanghai International Film Festival, on maailman viidenneksi merkittävin elokuvafestivaali sekä Aasian suurin elokuvafestivaali. Jokisen käsikirjoittaman, lähiönuorista kertovan elokuvan päärooleissa esiintyvät räppäri Juno, Viljami Nojonen, Diana Tenkorang, Eero Aho, Alma Pöysti, räppäri Mikael Gabriel, Krista Kosonen sekä Tommi Korpela. Elokuvassa kuullaan mm. brittiläisen The Exploited -punk-bändin musiikkia. Elokuvan tunnuskappaleen Palamaan (Pahan Kukat) on kirjoittanut Paleface. Elokuvan levittää Future Film.

Pahan Kukat on ajankohtainen, rosoinen ja katujen musiikin tahdittama tarina uusioperheestä, joka kamppailee lähiölevottomuuksien paineessa. Elokuvan keskeinen hahmo on 15-vuotias Sipe, jonka koskettava suhde velipuoleensa ja vanhempiinsa muodostaa tarinan ytimen. Uhka poreilee pinnan alla koko ajan, kunnes levottomuudet purkautuvat väkivaltaisuuksiin ja mellakoihin – kohtalokkain seurauksin.

Aiheeseen liittyvää