KAIJA KOON ELÄMÄSTÄ JA URASTA KERTOVA KAUNIS RIETAS ONNELLINEN -ELOKUVA VALKOKANKAILLE 18.2.2026 – PÄÄROOLIN NÄYTTELIJÄ VALITTU!

Elokuvan ohjaa Selma Vilhunen.

Kaija Koon elämästä ja urasta kertova draamaelokuva Kaunis rietas onnellinen saapuu valkokankaille 18.2.2026. Elokuvan pääroolissa nähdään laulajanakin tunnettu näyttelijä Oona Airola.

Elokuvan on käsikirjoittanut TV- ja elokuvakäsikirjoittaja sekä kirjailija Ilona Ahti (Tytöt tytöt tytöt). Dramaturgina toimii laulaja, lauluntekijä, tuottaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja Paula Vesala.
Elokuvan ohjaa Selma Vilhunen (Tyttö nimeltä Varpu, Hölmö nuori sydän, Neljä pientä aikuista, Pitääkö mun kaikki hoitaa). Elokuvan tuottavat Solar Filmsin Rimbo Salomaa, Anna Nuru, Markus Selin ja Jukka Helle.

”Elämäni on ollut täynnä suuria tunteita ja tapahtumia, jotka eivät olisi minkään todennäköisyyden mukaan olleet mahdollisia toteutua. Tämä on ollut järjetön ja hullu reissu! Tässä olen pystyssä, hengissä ja valmis antamaan kanssakulkijoille selviytymistarinani. Koskaan ei ole liian myöhäistä mennä haaveita kohti – unelmat ovat saavutettavissa. Tämä elokuva on toivon kipinä, joka ei sammu. On pelottavaa antaa elämänsä muiden käsiin, mutta luotan huipputiimiin, joka kirkastaa ja tekee tarinastani ainutlaatuisen”, Kaija Koo sanoo.

Koko kansan Kaijaksi
Elokuva kertoo laulaja Kaija Kokkolasta, josta tuli 1990-luvulla soolouralle siirryttyään, yksi iskelmäpopin ja voimaballadien suosituimmista artisteista, koko kansan sielun sekä suomalaisuuden tulkki, Kaija Koo.
Kaunis rietas onnellinen seuraa Kaijan elämää ja uraa, musiikin tekemistä ja Kuka keksi rakkauden -hitin siivittämää nousukautta. Levyt myivät jalometallia, keikat olivat loppuunmyytyjä ja Kaijasta tuli aikamme suurin suomalainen pop-ikoni. Kaikki ei kuitenkaan mennyt lailla sadun. Samalla artisti paini useiden haasteiden, kuten vaikean äitisuhteen, isän traagisen kuoleman, talousongelmien, aviopuolison alkoholismin, avioeron, ahdistuksen ja pelkotilojen, kanssa. Kaija Koosta kasvoi lopulta haasteiden ja vastoinkäymisten myötä itsevarma, rohkea ja päämäärätietoinen nainen ja artisti, joka saavutti hulluimpiakin unelmiaan ja löysi viimein vapauden henkilökohtaisessa sekä ammatillisessa elämässään. Kaunis rietas onnellinen on selviytymistarina, jonka ei pitänyt olla mahdollista.

”Kaija on täysin ainutlaatuinen artisti. Mieletöntä, että meillä on Suomessa 62-vuotias naisartisti, joka rokkaa kaikkien tukat takaseinään Tavastiasta suurimpiin festariareenoihin. Hänessä yhdistyvät huumori, syvyys, herkkyys ja uskomaton vahvuus. Teemme työryhmän kanssa parhaamme kertoaksemme tarinan ihmisestä artistina sekä artistitarinan takana”, kommentoi rooliin valmistautuva Oona Airola.

Elokuvaidea syntyi vuonna 2021
Idea elokuvasta syntyi loppuvuodesta 2021, kun musiikkituottaja Asko Kallonen otti yhteyttä Solar Filmsin tuottajaan Rimbo Salomaahan.
”Innostuin heti ajatuksesta ja tapasimme melko pian kolmistaan Askon ja Kaijan kanssa. Kävin Kaijan keikoilla ja tutustuimme toisiimme. Olin alusta asti inspiroitunut hänen persoonastaan, joka on erikoinen sekoitus suurta pop-diivaa ja haavoittuvaista etsijää. En missään vaiheessa epäillyt, etteikö hänen monivivahteinen elämänsä ja artistiuransa olisi kiinnostava aihe ja syy tulla kerrotuksi elokuvan keinoin. Aluksi pyysin mukaan käsikirjoittajaksi Ilona Ahdin, sitten ohjaajaksi valikoitui Selma Vilhunen, ja pääosaan Oona Airola. Heidän ympärilleen on rakentunut voittajatiimi, ja odotan mielenkiinnolla kuvauksia sekä valmista elokuvaa”, tuottaja Rimbo Salomaa avaa elokuvan taustaa.

Elokuvan kuvaukset alkavat pääkaupunkiseudulla elokuussa. Muut näyttelijät ja roolit julkaistaan myöhemmin. Elokuvan levittää Nordisk Film.

Recent Posts