Tummien perhosten koti nousi toisena viikonloppuna katsojatilaston kärkeen

Arvostelumenestys Tummien perhosten koti ohitti Sooloilua-elokuvan viikonlopun katsojatilstossa.

Kotimaisen elokuvan vetovoima jatkuu vahvana. Dome Karukosken nuorten ongelmiin pureutuva Tummien perhosten koti nousi edellisviikon toiselta sijalta viikonlopun (18.1 – 20.1.08) tilastossa ykköseksi 16 088 katsojalla. Aiemmin johtopaikkaa pitänyt Sooloilua oli viikonlopun hyvä kakkonen, Rölli kolmonen ja Tali-Ihantala nelonen. Tummien perhosten kodin katsojaluku nousi kymmenessä päivässä 43 000:een.

Elokuva pohjautuu Leena Landerin samannimiseen romaaniin, joka oli Finlandia-palkintoehdokas 1991. Kirja on käännetty neljälletoista kielelle ja julkaistu seitsemässätoista maassa. Teoksen elokuvaoikeudet myytiin tuoreeltaan Yhdysvaltoihin, josta tuottaja Markus Selin hankki ne Solar Filmsille. Arvostelujen kiittämän elokuvan käsikirjoittaja on Marko Leino.

41 kopiolla levitetyn Tummien perhosten kodin valtakunnallinen ensi-ilta oli 11. tammikuuta.
Elokuvan krtiikit ovat olleet enimmäkseen ylistäviä.

Viimeisimmät artikkelit