Petteri Ahomaasta Solar Televisionin toimitusjohtaja, Martti Sivosesta luova johtaja

Solar Television ja Nelonen sopivat uudesta hittiformaatista.

020
Petteri Ahomaa

Solar Television Oy ja Nelonen julkistivat Cannesin MIPTV-messuilla tuotantosopimuksen uudesta kansainvälisestä menestysformaatista “The Voice of…”.

MIPTV-messuilla suurta kiinnostusta herättänyt ohjelmaformaatti on hollantilaisen formaattitalon Talpan omistama ja kehittämä. Katsojaennätykset rikkonut alkuperäisversio The Voice of Holland nähtiin Hollannin televisiossa talven aikana. Formaatti on nopeasti levinnyt eri puolille maailmaa ja se nähdään Yhdysvalloissa jo tämän kuun aikana NBC-kanavalla.

Kyseessä on kykyjenetsintäohjelma. Artistitähtinä Yhdysvalloissa nähdään Christina Aguilera, Adam Levine, Blake Shelton ja Cee-Lo Green. Suomalaisversion tähtiartistien valinta on jo käynnistynyt.
Cannesin MIPTV-messuilla julkistettiin myös nimityksiä Solar Television Oy:n johdossa. Solar Televisionin toimitusjohtajaksi on nimitetty Petteri Ahomaa. Solar Televisionin luovaksi johtajaksi on nimitetty Martti Sivonen. Molemmat toimivat edelleen myös ohjelmien vastaavina tuottajina.

Solar Television Oy toimii osana pohjoismaista Nordisk Film TV Group-tuotantotaloa ranskalaisen Banijay Groupin omistuksessa.

Nordisk Film TV:n CEO Jacob Houlind: ”Olemme iloisia voidessamme julkistaa yhdellä kertaa näin paljon hyviä uutisia. Solarin ja Nelosen sopimus on suurin mitä Solar Television on tehnyt. Meillä on täysi luotto Petterin ja Martin kykyihin vastata tv-bisneksen tulevaisuuden haasteisiin.”

Solar Televisionin toimitusjohtaja Petteri Ahomaa: ”The Voice of… –ohjelma on seuraava suuri juttu televisiossa. On hienoa päästä tekemään todella isoa ja näyttävää ohjelmaa yhdessä Nelosen kanssa.”

Viimeisimmät artikkelit