Peter Franzénin Tumman veden päällä -elokuvan talvikuvaukset alkavat, elokuvateattereissa syyskuussa

Samuli Edelmann isänä, Matleena Kuusniemi äitinä ja Olavi Angervo pikku Petenä ovat pääosissa Peter Franzénin esikoisohjauksessa Tumman veden päällä, joka perustuu hänen omaelämäkerralliseen romaaniinsa.

Tumman veden päällä on ravistava kuvaus pikku Peten selviytymisestä ja kasvamisesta rakkauden ja helvetin välitilassa 70-luvun Pohjois-Suomessa.

Koskettavan kasvutarinan talvikuvaukset alkavat maanantaina 11. helmikuuta ohjaajan lapsuuden maisemissa Keminmaalla. Puolet elokuvasta kuvattiin viime elokuussa niin ikään Keminmaalla.

Ensi-ilta on 6. syyskuuta. Elokuvan tuottaa Solar Films. Kotimaiset tv-oikeudet on saanut Nelonen.
Seitsenvuotiaan Peten vanhempia näyttelevien Edelmannin ja Kuusniemen lisäksi mukana ovat mm. Ismo Kallio, Marja Packalén, Mari Perankoski, Tommi Raitolehto, Jonna Järnefelt, Elina Knihtilä sekä keskeisessä sivuosassa Peten biologisena isänä ohjaaja Peter Franzén.

Elokuvan esittely

Pieni poika avaa silmänsä aamulla, auringonvaloa ihmetellen. Ruokailua, leikkejä, ulkoilua. Kaikki tuntuu hellyttävän tutulta, jopa idylliseltä. Vähitellen keittiöstä alkaa öisin kuulua ääniä, riitaa ja itkua. Isä katoaa, äiti vie lapset isovanhempien luokse.

Lapsi luottaa vailla ehtoja vanhempiinsa, ihailee heidän osaamistaan. On täynnä toivoa ja uskoa tulevaan. Mutta mitä tapahtuu lapselle kun tämä kuva särkyy ja arjessa leijuva uhka muuttuu jokapäiväiseksi?
Peter Franzénin Tumman veden päällä on aseista riisuvan herkkä mutta myös riemastuttavan hauska kasvukuvaus. Franzén tavoittaa mainiosti pikkulasten tavan katsoa maailmaa. Tarinaa kuljetetaan pienten huomioiden, esineiden, tuoksujen ja tunnelmien kautta kohti suurta draamaa, hetkeä jolloin lapsuus ei olekaan enää sitä mitä lapsi luuli sen olevan.

Peter Franzén osaa tislata tärkeän epätärkeästä, tehdä draamaa arvaamattomista ja läikehtelevistä yksityiskohdista. Elokuva on kirjan lailla osa syvien suomalaisten lapsuuskuvausten vankkaa traditiota.

Tumman veden päällä

Ensi-ilta 6. syyskuuta 2013
Draamaelokuva perustuu Peter Franzénin omaelämäkerralliseen romaaniin Tumman veden päällä (Tammi 2010).

ohjaus
PETER FRANZÉN

tuottajat
JUKKA HELLE
MARKUS SELIN

linjatuottaja
SIRKKA RAUTIAINEN

käsikirjoitus
PETER FRANZÉN

kuvaus
PINI HELLSTEDT F.S.C.

leikkaus
KIMMO TAAVILA

ääni
JOONAS JYRÄLÄ

puvustus
TIINA KAUKANEN

lavastus
PIRJO ROSSI

Keskeisissä rooleissa
Pete
OLAVI ANGERVO
Isä
SAMULI EDELMANN
Äiti
MATLEENA KUUSNIEMI
Pappa
ISMO KALLIO
Mummo
MARJA PACKALÉN
Kake
PETER FRANZÉN
Taina
MARI PERANKOSKI
Suvi
MILJA TUUNAINEN
Pekka
MIO HAMARI
Saara
ELLEN TERVAHARJU
Teukka
TOMMI RAITOLEHTO
Opettaja
JONNA JÄRNEFELT
Erkki-serkku
JANNE KINNUNEN
Salmiakkimummo
VIENO SAARISTO
Saarnaaja
MARKKU KÖNGÄS
Mika
PAULI RÄISÄNEN
Liisa
ELINA KNIHTILÄ
Urheilukaupan myyjä
EKI PUOTINIEMI
Koulusihteeri
ANNE PUOTINIEMI

Aiheeseen liittyvää

Start typing and press Enter to search