OMA MAA -ELOKUVAN SOUNDTRACK JULKAISTAAN TÄNÄÄN

Elokuvamusiikin on säveltänyt Pessi Levanto. Elokuva ensi-illassa tänään.

Ohjaaja Markku Pölösen Oma maa -elokuvan soundtrack julkaistaan tänään, elokuvan ensi-iltapäivänä. Elokuvasäveltäjä Pessi Levannon säveltämän musiikin on tulkinnut Tapiola Sinfonietta ja se äänitettiin Espoossa Tapiolasalissa viime toukokuussa.

“Melodraamaa täydellä volyymillä”, ohjeisti Markku Pölönen Pessiä prosessin alkuvaiheessa.

“Halusimme ilmentää maaseudun tunnelmaa ja menneen ajan idylliä, mutta samalla myös jälleenrakennusajan elämän kovuutta, rankan työnteon jälkiä ja sodan aiheuttamia traumoja ihmisiin. Elokuvan musiikki on haaveellista ja romanttista, klassista elokuvamusiikkia, mutta se sisältää myös tummia ja melankolisia sävyjä, joita ohjaaja kutsuu savuisiksi jousiksi. Myös Pölösen lempisoitin oboe on saanut paljon soolotilaa”, säveltäjä Pessi Levanto kertoo.

“Sävellysprosessi oli monivaiheinen. Musiikin kehittely ja teemojen luonnostelu alkoi jo ensimmäisen kuvausjakson jälkeen ja työstimme sitä leikkausjakson aikana kohtaus kohtaukselta erilaisia versioita kokeillen. Alusta alkaen lähdimme liikkeelle siitä ajatuksesta, että teemme orkesterimusiikkia, mutta ideoiden rönsyillessä mukaan päätyi myös kansanmusiikki- ja jazz-elementtejä”, Pessi jatkaa.

“Lopussa, elokuvaleikkauksen valmistuttua, viimeiset versiot sävellettiin valmiiseen kuvaan samaan aikaan, kun äänityöt olivat jo käynnissä”, hän summaa.

Soundtrackin julkaisee elokuvamusiikkiin erikoistunut Moviescore Media. Levy on kuultavissa Spotifyssa, Tidalissa ja AppleMusicissa tästä päivästä alkaen.

Musiikki: Pessi Levanto
Orkesteri: Tapiola Sinfonietta
Kapellimestari: Pessi Levanto
Äänitys ja miksaus: Miikka Huttunen
Harppu: Päivi Severeide
Piano: Pessi Levanto
Kitara: Tuomas Wäinölä
Basso: Tuure Koski
Rummut: Tommi Vainikainen
Viulu: Jemina Sillanpää

Oma maa on Pessi Levannon seitsemästoista pitkän elokuvan soundtrack. Tämän lisäksi hän on säveltänyt musiikin noin kolmeenkymmeneen dokumentti- ja lyhytelokuvaan. Muita hänen tunnettuja elokuvascorejaan ovat esimerkiksi Kätilö, Käsky, Havukka-ahon ajattelija, Rölli ja kultainen avain sekä Saattokeikka. Elokuvatyön lisäksi Levanto on tehnyt orkesterisovituksia, muun muassa kaikki sovitykset viime syyskuussa Hartwall Areenalla esitettyyn ja juuri televisioituun Classical Trancelations -konserttiin.

Katso kaunis musiikintäyteinen kohtaus tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=UjTaVFpHK18

Viimeisimmät artikkelit