MARKUS SELINILLE ELOKUVA-ALAN KULTAINEN ANSIOMERKKI

Kultainen ansiomerkki on myönnetty aiemmin mm. Toivo Särkälle ja Risto Orkolle.

Suomen Filmikamari ry on myöntänyt elokuvatuottaja Markus Selinille elokuva-alan kultaisen ansiomerkin. Ansiomerkki myönnettiin Markus Selinille hänen merkittävistä ansioistaan suomalaisen elokuva-alan edistämisessä. Ansiomerkki annettiin Selinille hetki sitten Solar Filmsin ja Don Filmsin Se mieletön remppa -elokuvan ensi-illassa ja Solar Filmsin 25-vuotisjuhlassa.

Elokuva-alan kultaista ansiomerkkiä on jaettu vuodesta 1951 lähtien. Ensimmäisten myönnettyjen ansiomerkkien saajia olivat muun muassa T.J. Särkkä, Risto Orko ja Väinö Mäkelä. Markus Selinille myönnetty ansiomerkki on järjestyksessään 58.

Markus Selin on ollut tuottamassa 64 pitkää elokuvaa suomalaisiin elokuvateattereihin. Kyseisillä elokuvilla on ollut kaikkiaan yli 8,7 miljoonaa katsojaa ja ne ovat tuottaneet lipputuloja 77 miljoonaa euroa.

Kultainen ansiomerkki voidaan antaa henkilölle, ”joka on erittäin huomattavalla tavalla edistänyt elokuva-alaa joko taloudellisesti, henkisesti tai muulla ansiokkaalla toiminnalla”.

Markus Selinille myönnettiin alan hopeinen ansiomerkki vuonna 2013. Elokuva-alan hopeinen ansiomerkki on myönnetty myös Markus Selinin isoisälle Akseli Selinille, isälle Raimo Selinille ja veljelle Akke Selinille.

Ansiomerkistä

Ansiomerkin luovuttamisesta päättää vuonna 1923 perustetun Suomen Filmikamari ry:n hallitus.

Elokuva-alan ansiomerkin säännöt (pdf)
http://ddr.fi/filmikamari_2019/wp-content/uploads/2019/09/Elokuva-alan_ansiomerkin_saannot_Filmikamari.pdf

Luettelo elokuva-alan ansiomerkin saaneista
https://www.filmikamari.fi/filmikamari/elokuva-alan-ansiomerkit/

Viimeisimmät artikkelit