Jyväskylä Sinfonia äänittää Saattokeikka-elokuvan musiikin säveltäjä Pessi Levannon johdolla

Pääosissa Jussi-palkittu Heikki Nousiainen sekä räppäri Noah Kin.

Jyväskylä Sinfonia äänittää Saattokeikka-elokuvan musiikin säveltäjä Pessi Levannon johdolla. Paraikaa Äänekoskella Suolahtisalissa käynnissä olevat äänitykset ovat erikoisuus, sillä valtaosa elokuvien musiikista äänitetään nykyään Itä-Euroopassa. Scoremusiikin lisäksi elokuvassa kuullaan myös pop- ja rock-kappaleita.

Samuli Valkaman ohjaama elokuva tulee ensi-iltaan 10.3.2017. Elokuvan pääosissa nähdään Heikki Nousiainen, räppäri Noah Kin, Mikko Nousiainen ja Saga Sarkola. Elokuvan tuottaa Solar Films.

Elokuvan tuottaja Rimbo Salomaa iloitsee harvinaislaatuisesta yhteistyöstä: “Hienoa, että pystymme työllistämään kotimaisia orkestereita. Tämä on hieno oven avaus yhteistyölle kotimaisten orkestereiden kanssa. Toivottavasti se poikii lisää yhteistyötä tulevaisuudessa.”

Säveltäjä Pessi Levanto kertoo alan haasteista seuraavaa: ”Elokuva-alan nopean rytmin ja suomalaisten orkestereiden pitkän syklin aikataulusuunnittelun yhteensovittaminen on ollut Suomessa pitkään haasteellista. Tuntuu hassulta, että maassa, jossa on eniten orkestereita asukkaita kohden, täytyy elokuvasäveltäjien aikatauluhaasteista johtuen käydä usein äänittämässä scoremusiikkinsa Itä-Euroopan vuokraorkesterien kanssa. Olen hyvin iloinen, että olemme Jyväskylä Sinfonian kanssa löytämässä toimintatapaa, jolla nämä työt saadaan siirrettyä takaisin Suomeen. Tämä hyödyttää paitsi taloutta, myös elokuvateollisuutta itsessään kokemuksen ja osaamisen kasvaessa tälläkin elokuvan osa-alueella”, pohtii säveltäjä Pessi Levanto.

”Haluamme olla vaikuttamassa omalta osaltamme siihen, että suomalaisten elokuvien musiikki tehtäisiin jatkossa yhä enemmän suomalaisten orkesterien voimin. Siitä syystä pidän Jyväskylä Sinfonian mukanaoloa Saattokeikassa kunnia-asiana sekä kulttuuritekona”, toteaa puolestaan Jyväskylä Sinfonian intendentti Emma Anttila.

Saattokeikka on moderni road movie, joka kertoo rajoja rikkovasta ystävyydestä ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Solar Films -elokuvan ovat tuottaneet Rimbo Salomaa, Markus Selin ja Jukka Helle ja sen levittää Nordisk Film.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Khadar Ahmed ja Samuli Valkama Ahmedin alkuperäisidean pohjalta. Jakomäen yläasteen ja Eiran lukion käynyt Ahmed on palkittu useilla kansainvälisillä käsikirjoitustunnustuksilla ja palkinnoilla.

Saattokeikka on ohjaaja-käsikirjoittaja Samuli Valkaman kolmas kokopitkä elokuva. Hänen aiemmat elokuvansa ovat Hulluna Saraan sekä palkittu Ei kiitos, jonka naispääosasta Anu Sinisalo sai Jussi-palkinnon. Elokuvan merkittävissä rooleissa esiintyvät myös Mikko Nousiainen ja Saga Sarkola.

SYNOPSIS
Kamal Hussein on 17-vuotias Helsingissä syntynyt maahanmuuttajataustainen poika. Hän asuu Mellunmäessä äitinsä ja isäpuolensa kanssa. Kamal ei pidä isäpuolestaan, joka yrittää ottaa liikaa isän roolia hänen elämässään. Kamalin isä on puolestaan muuttanut jo vuosia sitten Nairobiin, minne Kamal haaveilee muuttavansa.
Kamal tutustuu sattumalta lähiössä asuvaan vanhaan, äreään ja vähän rasistiseenkin Veikkoon. Veikko luulee Kamalia täysi-ikäiseksi ja lupaa maksaa hänelle hyvät rahat vastineeksi autokyydistä mökille, minne hän haluaa juhannukseksi. Matkaan on lähdettävä heti.
Kamal näkee tilaisuutensa tulleen. Hän ottaa säästämänsä rahat ja passinsa mukaansa tarkoituksenaan matkustaa pois heti, kun Veikko on viety mökilleen. Matkan aikana Kamal ja Veikko melkein ystävystyvät. Kamal päätyy auttamaan Veikkoa, jolla on ongelmia poikansa kanssa. Kamal joutuu lopuksi pohtimaan, haluaako hän sittenkään lähteä pois Suomesta.

Aiheeseen liittyvää