Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan miniänä jatkaa Mari Perankoski ja poikana Iikka Forss

Mielensäpahoittajana nähdään Heikki Kinnunen, ja elokuvan ohjaa Tiina Lymi.

Solar Films tuottaa Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan, jota tähdittää Heikki Kinnunen.

Ensimmäisessä Mielensäpahoittaja-elokuvassa loistavat roolit tehneet Mari Perankoski ja Iikka Forss nähdään tässäkin elokuvassa miniän ja pojan rooleissa. Elokuvan ohjaa Tiina Lymi, jonka viimeaikaisiin menestystöihin kuuluvat muun muassa Äkkilähtö- ja Napapiirin sankarit 3 -elokuvien ohjaustyö sekä Kohtuuttomuuksia-tv-sarjan käsikirjoittaminen. Elokuvan muista näyttelijöistä tiedotetaan erikseen.

Tiina Lymi on käsikirjoittanut Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan yhdessä Tuomas Kyrön ja Juha Lehtolan kanssa. Elokuvan tuottavat Markus Selin ja Jukka Helle, jotka tuottivat myös ensimmäisen Mielensäpahoittajan, joka on Suomen kolmanneksi katsotuin elokuva vuoden 1991 jälkeen saatuaan 500 926 katsojaa elokuvateattereissa.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvan kuvaukset alkavat syksyllä 2017 ja teattereihin se saapuu syksyllä 2018. Elokuvan levittää Nordisk Film.

”On fantastista saada elokuvaan Heikki Kinnusen tasoinen näyttelijälegeda, joka ottaa haltuun Mielensäpahoittajan karvareuhkan”, iloitsee elokuvan tuottaja Markus Selin.

ELOKUVASTA
Mielensäpahoittajan sydän särkyy hänen vaimonsa kuoleman jälkeen. Hän löytää yllättävällä tavalla uudestaan elämänhalunsa ja orastavan yhteyden omiin poikiinsa.

Aiheeseen liittyvää