Dark Floorsin tuore dvd-julkaisu myi kultaa jo ennen ilmestymistään

Mr. Lordin alkuperäisidealle perustuvaa elokuvaa Dark Floors – The Lordi Motion Picture on myyty kauppoihin jo yli 25 000 kappaletta.

Elokuva julkaistiin keskiviikkona 11.6. vuokra-elokuvana ja kauppojen hyllyillä DVD on perjantaista 13. kesäkuuta alkaen.

Dark Floors on sairaalaan sijoittuva tarina isästä ja hänen pienestä tyttärestään, jotka joutuvat taistelemaan pimeyden pahoja voimia vastaan. Englanninkielisen elokuvan ovat tuottaneet Markus Selin ja Jukka Helle. Dark Floorsin tuotantoa ovat tukeneet Suomen elokuvasäätiö, YLE/TV2, Poem ja Nordisk Film.

Pete Riskin ohjaaman ja Solar Filmsin tuottaman Dark Floorsin levitysoikeudet on myyty myös Pohjois-Amerikkaan. Oikeudet osti Ghost House Underground, joka levittää laadukkaita kauhuelokuvia Lionsgaten kautta. Pohjois-Amerikan oikeuksien myynti on harvinaista herkkua suomalaisille elokuville ja Nordisk Film International Sales on myynyt Dark Floorsin levitysoikeudet Pohjois-Amerikan lisäksi jo kymmeniin maihin.

Elokuvan DVD:n lisämateriaaleissa on mm. digitaalisten tehosteiden esittelyä, näyttelijähaastatteluja, kurkistuksia kulissien taakse sekä helmikuisen maailmanensi-illan tapahtumat Oulussa.

Suomen elokuvatoimistojen liitto ry:n dvd-elokuvien levittäjät ottivat helmikuussa 2008 käyttöön kulta-, timantti- ja platina-dvd:t. Myös televisiosarjojen dvd-kokoelmat saivat omat tunnustuksensa: kulta-, timantti- ja platina-BOXin. Kulta-dvd:n myyntiraja on 25 000 levyä, timantti-dvd:n 50 000 ja platina-dvd:n 100 000. Tv-sarjojen myynnissä kultaan oikeuttaa 5 000 kokoelman myynti, timanttiin ja platinaan vaaditaan 10 000 ja 20 000 myytyä sarjapakettia.

Viimeisimmät artikkelit

Start typing and press Enter to search