Yrityskulttuuri kohdallaan
Jonni Aho on Banijay Finlandin käsikirjoittaja. Hän aloitti Solar Televisionin luovana tuottajana ja käsikirjoittajana 2008.
Takana on 13-tuntinen työpäivä David Hasselhoff Show’n nauhoituksissa ja nupissa yksi tölkki keskiolutta. Väsyttää niin saatanasti. On siis juuri oikea hetki miettiä, millaista on olla töissä Solarilla.
Jonni Aho
Ennen kuin tulin firmaan vakkariksi 2008, olin pyörinyt Veneentekijäntiellä jo pari vuotta keikkahommissa. Panin heti merkille, että tämähän vaikuttaa meikäläisen paikalta. Kaikenlaista porukkaa pyöri ovesta sisään ja ulos, henki haisi ja homma kävi. Sain myös pikaisen perehdytyksen Solarin yrityskulttuuriin: ”Tossa on pöytä. Hoida hommasi, niin perään ei kysellä.”
Työnteon kunnioittaminen on Solarilla se juttu, joka on aina miellyttänyt minua. Tärkeintä on, että asiat hoituvat ja työt valmistuvat. Energia käytetään työhön, eikä piipittämiseen, säätämiseen tai ruikuttamiseen. Toimisto on viihtyisä ja siellä on tehty olot mukavaksi. Veneentekijäntielle tulee kuin kotiinsa. On eri asia kävellä sisään meren rannalla sijaitsevaan omakotitaloon kuin kömpiä kerrostalon uumeniin moottoritien varteen. Solarilla ei tarvitse koskaan tulla tyhjään tai pimeään taloon. Idan hymy ja kynttilät lämmittävät ikkunoiden läpi jo ennen kuin kiskaisee ovenkahvasta. Päivä alkaa kahvilla ja ankaralla paskanjauhamisella, jota myös lehdistökatsaukseksi kutsutaan.
Taksimatka Helsinkiin kesti seuraavana päivänä yhdeksän tuntia.
Työn kunnioittamista on myös se, että raskas työ vaatii kunnon huvit ja oikeaan aikaan. Firman virkistystapahtumia ei vietetä perjantaina työajan jälkeen vaan päiväsaikaan keskiviikkona tai torstaina tai mitä näitä arkipäiviä nyt on. Jos ihminen tekee työnsä tunteja laskematta, miksi ihmeessä hänen pitäisi hakata työkaveria selkään omalla ajallaan? Mukavaahan sekin on, mutta päänsäryn kestää paljon paremmin, kun siitä saa palkkaa.
Kun edustamani Solarin tv-puoli pokkasi kerran Tampereelta pari Venlaa, taksimatka Helsinkiin kesti seuraavana päivänä yhdeksän tuntia. Poikkeiltiin vähän siellä sun täällä, muun muassa sairaalassa ja Hyvinkäällä. Yhdellä oli jalka poikki ja Reijo Taipale lauloi: ”Niin paljon kauniita tyttöjä on.” Yksityiskonetta yritettiin mutta ei saatu.
Muutenkin meininki on ollut asiallista. Rahaa on saanut kassasta aina kun on tarvinnut ja jääkaapissa on riittänyt kinkkua ja juustoa. Joululahjaksi on tullut juotavaa eikä kynttilänjalkoja. Kaikki mitä on sovittu, on aina pitänyt.
Elokuvaa ja tv-ohjelmaa on syntynyt ja tekemisen meininkiä on ollut kiva seurata. Nyt täytyy ottaa toinen pilsneri ja vetää sen jälkeen peitto korviin, sillä huomenna mennään taas aamusta iltaan Ritari Ässän kyydissä. Työnteko on miesten ja naisten hommaa!
