Renny ja Geena -gaalan arvostelu: Kolme tuntia masokisteille

Antti J. Jokinen

Tulin kesälomalle Suomeen, jossa en ollut käynyt puoleentoista vuoteen. Koripalloa en ollut pelannut vuoteen.

Ilmoitin New Yorkiin, että jään Suomeen ja menin Tapiolan Honkaan pelaamaan korista.

Olin pelannut Hongassa vuoden, kun Markus Selin, Renny Harlin ja Geena Davis tulivat jossain vaiheessa treeneihin. Jenkkivahvistukset tunnistivat Geenan ja olivat ihmeissään. Sanottiin käsipäivää ja Markus kuuli, että olin ollut leffakoulussa ja MTV:llä New Yorkissa.

Puhuttiin tapaamisesta. Minulla oli oma firma Hip Factory Films, joka oli tehnyt musavideot Neon 2:lle ja Miisalle, sekä dokumentin Punaiselle Ristille.

Tapasin Markuksen Seaside-hotellissa aamulla. Hän oli lonkeropöhnässä, rätti päässä ja voimamieshousut jalassa. Sovittiin, että tehdään jotain ja hän palkkasi minut tekemään Esa ja Vesa -trailerin. Laitoin siihen J. Karjalaisen musiikkia. Vuosi oli 1994.

Myöhemmin sanoin Markukselle, että perustan oman tuotantoyhtiön, joka voisi tehdä yhteistyötä. Markus soitti vähän ajan kuluttua ja ehdotti, että laitetaan yhteinen firma pystyyn; hän, minä ja Taina, joka oli ollut Harlin & Selinillä alusta asti. Minusta tulisi toimitusjohtaja.

Mietin tosi tarkkaan, mutta suostuin. Firman nimi oli Jupiter Films. Tehtiin logo, käyntikortit ja mentiin eteenpäin kuin höyryjuna. Juristimme Jyri Sarpaniemi ilmoitti, ettei Jupiter-nimi mennyt läpi. Muutimme Jupiterin Solariksi. Logo pysyi muuten ennallaan.

Mika Karttusen olin nähnyt Coloradon baarissa, tiskin toisella puolella. Hän oli antanut hotshotteja ilmaiseksi, koska olin Markuksen seurueessa.

Tarvitsimme tuotantopäällikköä ja Markus ilmoitti tietävänsä sopivan, Karttusen. Sanoin, ettei baarimikkoa voi tuotantopäälliköksi palkata. Markus kertoi, että Karttunen tietää elokuvista tosi paljon. Nauroin: baarimikko, joka katsoo elokuvia!

Muutin mieleni, kun kuulin, että Mika olikin korkeasti koulutettu kauppatieteilijä.

Tapaninpäivänä vuoden 1994 lopuksi oli vuorossa Renny ja Geena -gaala Kaivohuoneella.

Riitta Thors Maikkarilta kysyi, olenko tehnyt monikameratuotantoja. Vastasin, että vaikka kuinka monta. Itse asiassa olin koulussa tehnyt vain kahta kameraa maksimissaan.

Se oli kolmen tunnin suora lähetys viidellä kameralla. Spede piti huutokauppaa, juontajaa en muista. Katsojia oli 1,8 miljoonaa. Järjetön määrä!

Kriitikko Jukka Kajava kirjoitti tuomion Helsingin Sanomiin otsikolla ”Kolme tuntia masokisteille”.

Juttu oli pelkkää murhaa. Pielessä olivat sekä ohjelman sisältö että ajatusmaailma. Kaikki saivat haukut: ohjaaja, Spede ja Renny.

Renny ja Geena -gaala johti siihen, että Maikkari alkoi tilata meiltä missikisoja. Siihen aikaan niitä oli joka lähtöön.

Naantalissa kuvasimme muistaakseni Suomen Neitoa. Marjo Sjöroos pottuili joka asiasta. Kun lähetyksessä esiteltiin tuomaristo Makusesta alkaen, näytin katsomosta vanhaa naista Sjöroosin sijaan.

Sjöroos kertoi suorassa Auran Aaltojen radiolähetyksessä haastavansa meidät kunnianloukkauksesta oikeuteen. Väitimme Markuksen kanssa kivenkovaan, että kyseessä oli miksaajan virhe. Hän oli painanut vahingossa väärää nappia. Riitta Thorskin oli hermona, koska missikisat olivat tuohon aikaan kovaa valuuttaa. Maikkarilla oli niihin tv-oikeudet, joita se ei halunnut menettää.

Missikisojen lisäksi ohjasin vuosittain Jussi Gaalan, aluksi Valkoisessa salissa, sen jälkeen Finlandia-talossa.

Kiviaidankadulle syntyi uusi toimisto ihan molekyyleistä. Taina suunnitteli sisustuksen varastotiloihin. Se oli kieltämättä kiva toimisto. Siellä vietettiin melkein yhtä paljon aikaa öisin kuin päivisin. Koriksen lopetin noihin aikoihin ryhdyttyäni tekemään Tähtilampun alla -sarjaa.

Ohjelmia tehtiin ja Markuksen kanssa myimme niitä ensin Maikkarille, jonne Sairanen niitä osteli. Nelonen, joka starttasi kesäkuussa 1997, oli ensimmäinen iso asiakas. Teimme ohjelmia, ehdotuksia ja pilotteja solkenaan.

Markuksen loistoidea oli ottaa näyttelijöitä ja ohjaajia Solarin talliin. Aleksi Mäkelä oli Solarin kuukausipalkkainen elokuvaohjaaja ihan alusta alkaen.

Näyttelijät ja monet muut talentit saattoivat milloin tahansa tulla rahahuolineen Markuksen puheille. Heille järjestyi aina ennakkoa. Vastineeksi heiltä edellytettiin lojaalisuutta. Muille ei saanut tehdä varmistamatta asiaa Markukselta.

Oli helppo myydä ohjelmia ja elokuvia kanaville, kun käytössä oli lahjakkaita ja myyviä nimiä.

Myöhemmin mm. Jasper Pääkkönen sidottiin vuosiksi kuukausipalkkaisena taloon.

Juha Föhr värvättiin tekemään säätä Nelosen alkutaipaleelle. Ari Laurila oli myynyt meille tietokoneohjelman säätiedotuksen taustalle.

Föhr ei saanut koskaan tietää eikä moni muukaan, että 3D-tietokoneohjelma ei toiminut kolmena ensimmäisenä päivänä. Laitoimme taustalle vain minuutin kestävän luupin, jolla ei ollut yhteyttä todelliseen säähän. Föhr viittoi poutapilviä ja aurinkoa. Taustalla näkyi sadetta ja myrskyä. Kukaan ei huomannut tai ollut huomaavinaan. Luuppia vaihdettiin pyörimään etuperin ja takaperin. Toisen päivän kohdalla ryhdyimme muuttelemaan Föhrin tekstejä taustalla pyörivään kuvaan sopivammiksi.

Neljäntenä päivänä saimme Suomen ensimmäisen 3D-ohjelman osittain toimimaan.

Olin ottanut Kim Sainion työharjoittelijaksi Tornion ammattiopistosta. Maksoimme hänelle palkkaa työharjoittelun ajan. Sen jälkeen Kimi jäi taloon tekemään useita ohjelmia kunnes siirtyi Päivän lööppiin ensin leikkaajaksi ja sitten myös kuvaajaksi.

Oltuaan Päivän lööpin tiimissä kesän ja alkusyksyn, hän marssi huoneeseeni Solarin toppatakissa ja kertoi, että Maikkari oli tehnyt hänelle tarjouksen ryhtyä kameramieheksi.

”Et voi noin vain lähteä. Olemme kouluttaneet sinut ja pääset ennen pitkää ohjaajaksi. Kyllä joku lojaliteetti pitää olla. Vastaa niille ei”, sanoin.

Sainio ilmoitti kuitenkin ottaneensa jo vastaan Maikkarin työtarjouksen.

Sanoin heti: ”Okei, Solarin rotsi ja avaimet tähän! Häivy saman tien! En halua nähdä sua ikinä.”

Kimi kääntyi vielä ovella ja sanoi: ”Pyydän anteeksi, olen päättänyt, että en halua ohjaajaksi. Haluan, että joku kertoo minulle kuulokkeisiin, mitä pitää tehdä.”

(Kim Sainio on sittemmin ohjannut lukuisia vaativia televisiotuotantoja. Hän on osakas vastaperustetussa tv-yhtiössä Solar Republic, jonka suurin omistaja on Solar Films.)

Ohjattuani kaksi tv-sarjaa Solarissa, keskityin musiikkivideoihin. Ne veivät minut Amerikkaan 2000-luvun alussa. Olin siellä kymmenen vuotta, kunnes palasin Suomeen tekemään Solarille Puhdistusta.

Suurin syy paluuseeni oli pettyminen esikoiselokuvaani Resident. Sen tekeminen oli vaivalloista ja turhauttavaa. Projekti oli tuomittu epäonnistumaan. Elokuvaa päädyin ohjaamaan, koska musavideoiden budjeteista lähti kaksi kolmasosaa pois. Olin tottunut tekemään 600 000 dollarilla, mutta niin kalliita videoita ei enää tehty, koska niille ei ollut tilausta. Musiikkivideoiden ohjaajat ryhtyivät tekemään mainoksia ja elokuvia.

Nyt videoilla on taas merkitystä ja menekkiä YouTuben ansiosta.

Minä olen taas Suomessa, koska saan tehdä mitä haluan. Tulin tänne takaisin tekemään vain Puhdistuksen, mutta sitä tehdessä mieli muuttui. Se oli fantastinen kokemus. Löysin ohjaukseeni sekä taiteellisen että sisällöllisen tason.

Markuksessa on hienoa myös se, että hän antaa ohjaajan tehdä työnsä. Amerikassa tuottajien armeija on koko ajan niskassa. Täällä jotkut ohjaajat kaipaavat tuottajaa kuvauksiin. He eivät ymmärrä, että on luksusta, kun tuottaja antaa työrauhan.

Kaikki eivät tajua, kuinka hyvä Solarin systeemi on. Tuottaja hommaa rahat ja vasta kun elokuvaa ryhdytään leikkaamaan ja markkinoimaan, hän tulee takaisin kuvioihin.

Toisen suomalaisen elokuvani, Kätilön, ensi-ilta on 4. syyskuuta. Se on kuvattu ja jälkityötkin ovat pitkällä.

Seuraavaksi ohjaan englanninkielisen Kriminaalin, jossa Solar on taas mukana. Amerikkalainen tuotantoyhtiö on Voltage Pictures, joka on tehnyt mm. Oscareita voittaneet elokuvat Hurt Locker ja Dallas Buyers Club. Kolmas kumppani Subotica Films on Irlannin isoin leffayhtiö. Kolmikantatuotanto siis, budjetti 5–8 miljoonaa.

Markuksella ja Jukallakin on intohimoa tehdä englanninkielisiä elokuvia, joten teemme niitä yhdessä. Nykyisellä systeemillä Solar pystyy hankkimaan alkurahoituksen, käynnistämään projektin ja luomaan kuvausten alkamispäivän. Sen jälkeen kerätään lisää rahaa. Jos saadaan kokoon neljä miljoonaa, niin tehdään sillä. Jos saadaan kahdeksan miljoonaa, niin tehdään sillä. Sadalla tonnilla ei voi tehdä, koska se menee pelkästään minun punaviineihini.

Markuksen unelma on tuottaa sata elokuvaa. Elokuvat ovat Solarille sisällön lisäksi myös volyymibisnestä. Arvostan sellaista mentaliteettia Markuksessa ja Jukassa. En helvetissäkään olisi uskonut, että Solar elää valovoimaisia vuosiaan juuri nyt. Siitä kaikki kunnia jokaiselle Solarin nykyiselle ja entiselle työntekijälle kautta linjan. En voi välttyä toteamasta kliseisesti, että Solar Films on varmasti ollut monelle työntekijälle perhe oman perheen ulkopuolella. Enemmän kuin työpaikka. Uskon, että se tekee Masin onnelliseksi ja hyvä niin!