Pöytä 24
Colorado. Unioninkatu 30. Helsingin ensimmäisen southwest-ravintolan perusti Unioninkadun Keidas Oy. Sen osakkaat olivat Markus Selin, Jari Komulainen, Sakke Järvenpää ja Mato Valtonen. Nykyisin talossa toimii pohjoismainen rahoituspalveluiden tarjoaja SEB.
Solarin historiaa ei voi kertoa mainitsematta Unioninkadun edesmenneen Colorado-ravintolan nurkkapöytää – pöytää numero 24. Se on käsitteenä vähintään yhtä pahamaineinen kuin kuuluisa “Area 51” – ja melkein yhtä tunnettu kuin muuan entinen jääkiekkoilija, joka tunnettiin liikanimellä “Number 99”.
Joku asiaan vihkiytymätön saattaa kysyä, mitä ihmeellistä yhdessä pöydässä on. No, eihän siinä varsinaisesti olekaan. Mutta jos kyseinen pöytä olisi vielä olemassa, se voisi kertoa muutaman tarinan. Ainakin se olisi hyvin marinoitu: ko. pöytälevylle on läikytetty erilaisia virvoittavia juomia arviolta kantakaupungissa sijaitsevan yksiön hinnan verran. Itse pöytähän ei ollut mitenkään koolla pilattu – mutta kummasti siihen mahtui kerrankin koko vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruusjoukkue…
Siinä pöydässä oli joko Solarin – tai ainakin jonkun lähipiiriin kuuluvan sidosryhmän edustaja – käytännössä aina, kun ravintola oli auki. Ja joskus hieman pidempäänkin. Sen pöydän ääressä pidettiin tuotantopalavereja, jännättiin ensi-iltaviikonloppujen katsojalukuja, katsottiin tv-ohjelmia, naurettiin, itkettiin, riideltiin, sovittiin, syötiin, juotiin, muisteltiin menneitä, suunniteltiin tulevaa ja otettiin kantaa. Ja joskus otettiin jotain muutakin.
Siinä pöydässä Jere Karalahti tilasi tuhat hot-shottia.
Pöydässä numero 24 vallitsivat aivan omanlaisensa lait ja säännöt. Jos jätit puhelimesi pöytään hetkeksi poistuessasi, se useimmiten naulattiin ravintolan seinään. Tai – jos olit onnekas – Iiro Seppänen teki soitonsiirron johonkin sukupuolisten vähemmistöjen suosimaan ravitsemusliikkeeseen tai vaihtoi valikkokieleksi turkin tai kroatian kielen. Jos joku huono-onninen liikemies erehtyi istumaan pöytään solmio kaulassaan, kyseinen vaateparsi leikattiin juhlallisin menoin poikki, omistajan yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Sinne samalle seinälle nekin päätyivät.
Shakaali-elokuvan lavastaja ei kestänyt turnauksen aiheuttamaa hermopainetta ja hänet vietiin ambulanssilla Meilahteen.
Pöytä 24 näki ja kuuli ihmeellisiä asioita. Silu Seppälä istui siinä usein, anteliaiden tarjoajien läheisyydessä. Joskus Silu haki lisävoimaa nukkumalla pöydän alla – yhteisesti oli sovittu, ettei häntä koskaan herätetä. Andy McCoy esitteli jostain syystä sukukalleuksiaan ko. pöydälle, siinä pöydässä Jere Karalahti tilasi tuhat hot-shottia – ja juuri siinä pöydässä muuan nykyinen keilahalliyrittäjä kertoi antaumuksella Dominik Hasekille (kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja, kuusi kertaa NHL:n paras maalivahti), miten sitä jääkiekkoa oikeasti pitäisi pelata…
Pöytä 24 oli myös valtakunnallisten läpsyturnausten kotikenttä. Markus lienee lajin epävirallinen maailmanmestari – ainakaan Shakaali-elokuvan lavastaja ei kestänyt turnauksen aiheuttamaa hermopainetta ja hänet vietiin ambulanssilla Meilahteen.
Timo Kahilainen istui vauvatuoliin – siitä poistumiseen tarvittiinkin sitten Markuksen Leathermania.
Eikä ollut ihan pari kertaa, kun ko. ravintolasta haettiin ateriat kuvauksiin. Kanaburritot eivät olleet kovinkaan suosittuja kuudennen kuvausviikon jälkeen…
Ja ne karonkat. Niistä lienee syytä mainita Solarin ensimmäisen draamasarjan Peltiheikkien loppukaronkka – ravintolan henkilökunta antoi Solarille myöhemmin kunniakirjan, jossa luki mm: “Kaikkien Aikojen Pohjanoteeraus”. Ja se oli vasta alkua. Kummeli Kultakuumeen karonkassa Timo Kahilainen istui vauvatuoliin – siitä poistumiseen tarvittiinkin sitten Markuksen Leathermania. (Kuka ko. monityökalun ikinä Masille lahjoittikaan – se oli eeppisen kokoluokan erehdys).
Mutta tehtiin siinä pöydässä töitäkin – ainakin joskus. Käsikirjoituksia, budjetteja, tuotantosuunnitelmia, muistioita ja sopimuksia – jos ei nyt Klubi-askin kanteen, niin ainakin lautasliinoihin. Siitä lähdettiin kuvauksiin ja reissuihin – ja siihen palattiin. Aina.
Pöytää 24 ei enää ole. Sic transit gloria mundi.
Mutta muistot jäivät – ja toivotaan, että Solarin seuraaviin juhliin mennessä löytyy uusi kantapöytä, jossa voi syntyä uusia legendoja.
Etsinnät ovat käynnissä.
Mika Karttunen
EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI
Vielä yksi Coloradoon liittyvä muisto, jonka ajatteleminen tekee häijyä vieläkin. En muista, minkä kunniaksi tilaisuus oli järjestetty, mutta väkeä oli kutsuttu paikalle reilusti ja ohjelmaakin oli.
Pöydästä haettiin yksi ihminen kerrallaan katetulle sisäpihalle, jossa silmät sidottiin ja uhri talutettiin yllätyspaikalle. Siellä Iiro Seppänen odotteli sokeaa ja pyysi ojentamaan oikean käden etusormen. Iiro otti ranteesta kiinni ja työnsi sen syvälle liukkaaseen.
Herrajestas! Eihän sellaista saa tehdä!
Side poistettiin silmiltä ja Iiro nosti housut ylös. Sain jäädä paikalle katsomaan seuraavaa potilasta, joka oli vaimoni Ritu.
Iiro teki samat rituaalit: otti sormen ja sujautti sen hyvin rasvattuun – kainaloonsa!
Rampe Toivonen
PS. Yksi jekku liikaa. Täpötäyden tuhkakupin sisällön tyhjentäminen Peter Franzénin reppuun olisi pitänyt jättää tekemättä.
