RISTO RÄPPÄÄJÄ JA VÄÄRÄ VINCENT -ELOKUVALLE HIENO AVAUSTULOS

Elokuvateattereissa käytössä turvavälit sekä muut turvallisuustoimenpiteet. Iiro Rantalan säveltämä musiikki kuultavissa Spotifyssä.

Solar Filmsin Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuva on saanut 28 517 katsojaa avausviikonloppunaan. Ennakoineen elokuva on saanut 32 568 katsojaa. Elokuva tuli ensi-iltaan perjantaina 9.10.2020. Tulos on erinomainen avaustulos nykytilanteessa, koska elokuvateattereissa on käytössä mittavat turvajärjestelyt ja niiden edellyttämät turvavälit, minkä perusteella saleihin otetaan normaalia vähemmän yleisöä. Tämän vuoksi elokuvissa on turvallista käydä. Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuva on Solar Filmsin ja Ricky Rapperin yhteistuotantoa ja sen levittää Nordisk Film.

Tuottaja Markus Selin kommentoi tulosta seuraavasti: ”Elokuvateattereissa on turvallista käydä ja olemme todella iloisia, että ihmiset ovat löytäneet tiensä elokuviin. Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuva on koko perheen hyvän mielen elokuva, joka sopii vähän vanhemmillekin lapsille.”

Hyvän tuulen elokuvan työryhmä on myös maineikas. Musiikin on säveltänyt Iiro Rantala ja laulujen sanat ovat tuttuun tapaan Sinikka ja Tiina Nopolan käsialaa. Lavastuksen on puolestaan suunnitellut amerikkalainen Heather Loeffler, joka on ollut ehdokkaana Oscar-palkintoon lavastuksestaan American Hustle -elokuvaan. Vanhempia ja isovanhempia kiinnostavat varmasti elokuvan vierailijat Jari Litmanen ja Arvi Lind. Iiro Rantalan musiikki on kuultavissa Spotifyssä.

Alla elokuvan uusi kohtaus, jossa Rauha Räppääjä saa päähänsä, että Risto Räppääjä on jälleensyntynyt Vincent van Gogh.
https://www.youtube.com/watch?v=o2RSUhrhGFM

Alla myös elokuvan aiempi kohtauspätkä. Kohtauspätkä esittelee Kristiina Haltun ja Silmu Ståhlbergin tulkitseman Vaahtokarkkilaulun, jonka on säveltänyt Iiro Rantala ja sanoittanut Sinikka Nopola. Kohtauksen voi jakaa eri medioissa.
https://www.youtube.com/watch?v=mVBz2xsDBXQ

Elokuvasta
Solar Filmsin tuottama elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen, Tammen kustantamaan kirjaan. Elokuvan päärooleissa jatkavat Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvasta tutut Silmu Ståhlberg Risto Räppääjänä ja Lumi Kallio Nelli Nuudelipäänä. Muissa keskeisissä rooleissa jatkavat Ylermi Rajamaa, joka näyttelee Lennart Lindbergin roolin ja Jenni Kokander, joka hurmaa edelleen Pakastaja-Elvinä. Rauha Räppääjänä elokuvassa nähdään Minka Kuustonen. Muissa elokuvan merkittävissä rooleissa näyttelevät Kristiina Halttu, Mika Nuojua, Eero Ritala, Pirjo Lonka ja Carl-Kristian Rundman. Pikkurooleissa nähdään myös Jari Litmanen ja Arvi Lind.

Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuvan ovat tuottaneet Rimbo Salomaa, Markus Selin ja Jukka Helle ja sen levittää Nordisk Film. Edellinen, Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuva oli viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva Suomessa. Se on saanut tähän mennessä elokuvateattereissa jo 288 460 katsojaa. Elokuva tuli ensi-iltaan helmikuussa 2019. Molemmat elokuvat ovat Solar Filmsin ja Ricky Rapper Oy:n yhteistuotantoa.

Tuottaja Rimbo Salomaa on tuottanut Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvan lisäksi kolme ensimmäistä Risto Räppääjä -elokuvaa. Näiden kolmen menestyselokuvan alkuperäisestä tekijäkaartista on Sinikka ja Tiina Nopolan lisäksi mukana tälläkin kertaa säveltäjä Iiro Rantala. Sinikka ja Tiina Nopola toimivat myös elokuvan tuottajina.

Nopolat kommentoivat elokuvaa seuraavasti: ”Oli hauska lähteä taas elokuvan tekoon tuttujen yhteistyökumppanien kanssa. Tämä on jo viides Räppääjä-elokuva, johon Iiro Rantala on säveltänyt musiikin, ja jonka Rimbo Salomaa on tuottanut. Kun kuulimme, että Maria Sid ohjaisi elokuvan, huusimme: Jes!”

Tekijät
Ohjaus – Maria Sid
Tuottajat – Rimbo Salomaa, Jukka Helle ja Markus Selin
Tuottajat Ricky Rapper Oy – Sinikka Nopola ja Tiina Nopola
Tuotantopäällikkö – Saku Suksi
Käsikirjoitus – Sinikka Nopola, Tiina Nopola, Josefina Rautiainen ja Maria Sid
Musiikki – Iiro Rantala
Koreografi – Reija Wäre
Kuvaus – Robert Nordström, F.S.C.
Leikkaus – Joona Louhivuori, F.C.E.
Äänisuunnittelu – Kirka Sainio
Lavastus – Heather Loeffler
Pukusuunnittelu – Anna Vilppunen, Heli Valtonen
Maskeeraussuunnittelu – Anu Rokkanen
Koreografi – Reija Wäre

Keskeiset roolit
Risto Räppääjä – Silmu Ståhlberg
Nelli Nuudelipää – Lumi Kallio
Rauha Räppääjä – Minka Kuustonen
Pakastaja-Elvi (Elvi Räppääjä) – Jenni Kokander
Lennart Lindberg – Ylermi Rajamaa
Doris Saastamoinen – Kristiina Halttu
Rolf Riukupelto – Mika Nuojua
Herkules Poironen, vahtimestari – Eero Ritala
Museonjohtaja Ellen – Pirjo Lonka
Poliisipäällikkö – Carl-Kristian Rundman
Taidetutkija van Houten – Jari Litmanen
TV-toimittaja – Arvi Lind

Risto Räppääjästä
Risto Räppääjä -teoksia on myyty 20 vuoden aikana lähes miljoona kappaletta.
Risto Räppääjä -elokuvat (2008-2019) ovat saaneet kaikkiaan yli 2 miljoonaa katsojaa.
Risto Räppääjästä on tehty myös näytelmiä ja musikaaleja. Lähes jokaisessa on Iiro Rantalan säveltämiä lauluja. Risto Räppääjä -kirjoja on käännetty lähes 20 kielelle. Uusi elokuva on järjestyksessään jo kahdeksas Risto Räppääjä -elokuva.

Viimeisimmät artikkelit