FINGERPORIN LOPPUKAPPALE JUHANNUSSIMAA JULKAISTAAN TÄNÄÄN

Teflon Brothersien biisillä vierailee Kalevauva.fi. Mikko Koukin ohjaaman elokuvan ensi-ilta 16.10.2019.

Solar Filmsin Fingerpori-elokuvan loppukappale Juhannussimaa julkaistaan tänään. Huikealla Teflon Brothersien juhannushenkisellä biisillä vierailee Kalevauva.fi. Kappaleen video julkaistaan keskiviikkona 12.6.2019.

Juhannussimaa on Teflon Brothersien ja Kalevauva.fi:n yhteinen ponnistus, joka sujahtaa Fingerporin maailmaan kuin juomapilli sima-altaaseen. Idea lähti Teflon Brotherseilta:

”Teflon Brotherseilla oli jo pitkään ollut mielessä, että Kalevauva.fi:n kanssa ois kiva tehä biisi. Tavallaan lainattaisiin se heidän konsepti tehdä jostain olemassa olevasta materiaalista kappale. Koimme, että olisi hauska haaste laittaa lyriikat erilaiseen kontekstiin.”

Yhtye jatkaa: ”Kun kuulimme, että Fingerporista on tulossa elokuva, niin asiat yhdistyi meidän päässä ja alettiin yhdessä käydä läpi Fingerpori-strippejä ja kaivettiin sieltä klassikkoläpät ja aseteltiin ne biisin muotoon. Säveltäjä Samuli Sirviö on tuttu jo pitkältä ajalta ja sattumalta Kalevauvojen koulukaveri, joten oli luonnollista lähteä tekemään biisiä hänen johdolla. Lopputuloksena on rillumareita, Aviciita ja Steve ’n’ Seagullsia yhdistelevä hybridihitti.”

Kalevauva.fi innostui yhtä lailla: ”Fingerpori + Teflon Brothers + Kalevauva.fi oli jo paperilla niin loistava idea, että olimme heti messissä. Ehdottomasti paras sarjakuvaan perustuva biisi, missä olemme olleet mukana.”

Alta näet elokuvan trailerin. Sieltä näet häivähdyksen Fingerporin kaupungin ja sen asukkaiden tavallisesta elämästä. Kysymyshän on tässä pohjimmiltaan siitä, miten kukin sanan tavallinen määrittää.
https://www.youtube.com/watch?v=N3C3fYuy2mo

Solar Filmsin tuottama elokuva tulee ensi-iltaan keskiviikkona 16.10.2019. Live action -elokuvan ohjaa maineikas näyttelijä ja ohjaaja Mikko Kouki. Elokuvan tarina pohjautuu sarjakuvataiteilija Pertti Jarlan luomaan Fingerpori-sarjakuvaan ja sen hahmoihin ja sen ovat käsikirjoittaneet Petja Lähde ja Mikko Kouki.

Fingerporin päärooleissa esiintyvät Kari Väänänen, Jenni Kokander, Pirjo Lonka, Santtu Karvonen ja Aku Hirviniemi. Muissa rooleissa nähdään suuri henkilömäärä, kuten tavallisessa, tai siis Fingerporin kaupungissa on asukkaita. Mukana ovat mm. Iikka Forss, Miska Kaukonen, Akseli Kouki, Marja-Leena Kouki, Juho Milonoff, Helmi-Leena Nummela, Jan Nyquist, Sara Paavolainen, Tom Petäjä, Olli Rahkonen, Asko Sarkola, Sanna Stellan, Hannes Suominen ja Linda Wiklund.

Fingerporin ovat tuottaneet Jukka Helle, Nina Laurio ja Markus Selin ja sen levittää Nordisk Film. Fingerpori kuvattiin Turussa viime kesänä.

Fingerpori-sarjakuva on yksi Suomen suosituimpia sarjakuvia. Fingerporia julkaisee tällä hetkellä kaikkiaan 44 eri mediaa, joista 11 on verkkojulkaisuja. Print-julkaisujen kautta sarjakuvan voi nähdä päivittäin (poislukien sunnuntai) 2,14 miljoonaa suomalaista.

Vuonna 2006 perustettu Teflon Brothers eli Voli, Heikki Kuula ja Pyhimys on yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä. Bändi teki suomalaista musiikkihistoriaa vuonna 2017 julkaistulla Circus-albumilla. Kyseessä oli ensimmäinen suomalainen albumi, joka oli ennen julkaisua ylittänyt tuplaplatinarajan. Yhtye muistetaan mm. hiteistään Harmaa rinne, Maradona (kesä ’86), Pämppää, Lähiöunelmii sekä Perutaan häät, joka kuultiin viime syksyn Vain elämää -ohjelmassa.

Kalevauva.fi on Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen muodostama moderni trubaduuriyhtye, jonka sanoitukset on kerätty suoraan kansan suusta: keskustelupalstoilta ja nettikommenteista.

Synopsis
Minkä hinnan olisit valmis maksamaan rakkaudesta?
”Käviskö euro ja kolkyt senttii”
-Asko Vilenius, fingerporilainen-

Fingerpori on komedia ikiaikaisesta vitsauksesta nimeltä rakkaus. Neljän toisiinsa niveltyvän episodin kautta näemme, kuinka rakkauden nälkä sysää korruptoituneen kaupunginjohtajan Aulis Homeliuksen, saamattoman tutkijan Heimo Vesan, rääväsuisen baarinpitäjän Rivo-Riitan ja päihdeongelmaisen lähihoitajan Krapula-Päivin toimintaan, josta ei absurdia Fingerpori-komiikkaa saati noloja tilanteita puutu. Kaikella on hintansa, mutta mikä on rakkauden?

Tekijätiedot

Ohjaus
Mikko Kouki

Tuottajat
Jukka Helle, Nina Laurio ja Markus Selin

Käsikirjoitus
Petja Lähde
Mikko Kouki

Pääroolit
Kari Väänänen – Homelius
Jenni Kokander – Rivo-Riitta
Santtu Karvonen – Heimo Vesa
Pirjo Lonka – Krapula-Päivi
Aku Hirviniemi – Allan Kurma

Muut roolit
Iikka Forss
Miska Kaukonen
Akseli Kouki
Marja-Leena Kouki
Juho Milonoff
Helmi-Leena Nummela
Jan Nyquist
Sara Paavolainen
Tom Petäjä
Olli Rahkonen
Asko Sarkola
Sanna Stellan
Hannes Suominen
Linda Wiklund

Kuvaus
Konsta Sohlberg

Musiikki
Antti Lehtinen

Äänisuunnittelu
Kirka Sainio

Leikkaus
Harri Ylönen

Lavastussuunnittelu
Sattva-Hanna Toivianen

Maskeeraussuunnittelu
Pia Mikkonen

Pukusuunnittelu
Tiina Kaukanen

Viimeisimmät artikkelit