YÖSYÖTTÖ-ELOKUVALLA ERINOMAINEN TOINEN VIIKONLOPPU

Katsojia tähän mennessä kaikkiaan 64 665.

Yösyöttö-elokuva on saanut toisena teatteriviikonloppunaan huikeat 21 602 katsojaa. Kaikkiaan eilisiltaan mennessä elokuvalla on katsojia 64 665. Luku on jo normaaliolosuhteissa erinomainen ja nyt, kun elokuvaa ei nähdä Finnkinon teattereissa, sitä voidaan pitää poikkeuksellisena. Yösyöttö oli viime viikonloppuna Suomen katsotuin elokuva. Elokuva tuli ensi-iltaan 6.10.2017.

Nordisk Filmin myyntipäällikkö Petri Viljanen pitää tulosta erinomaisena varsinkin tämänhetkisessä tilanteessa ja haluaa kiittää erityisesti Yösyötön katsojia. ”On mahtavaa seurata luku luvulta, kuinka ihmiset ovat lähteneet liikkeelle kaikkialla Suomessa. Haluamme kiittää myös kaikkia elokuvateattereita sekä vaihtoehtoisia esityspaikkoja, jotka ovat mahdollistaneet tämän ja tarjonneet puitteet elokuvalle.”

Tilanne on teattereiden suhteen kuitenkin edelleen vaikea. Elokuvalle ei ole vielä saleja kaikilla Finnkino-paikkakunnilla, joissa vaihtoehtoiset esityspaikat on etsittävä erikseen. Uusista saleista ja ensi viikon esityspaikoista tiedotetaan loppuviikolla erikseen.

Lista elokuvan kaikista esityspaikoista torstaihin 19.10. saakka on tämän tiedotteen lopussa. Esityspaikat löytyvät myös oheiselta nettisivulta, jota päivitetään jatkuvasti: www.nordiskfilm.fi/yosyotto.

Elokuva voitti parhaan elokuvan palkinnon ”Best Nordic Feature 2017” Nordic International Film Festivalilla New Yorkissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Festivaalilla palkintojenjakotilaisuudessa olivat paikalla ohjaaja Marja Pyykkö, elokuvan tuottaja Markus Selin sekä näyttelijä Petteri Summanen. Elokuva esitettiin festivaalilla englanninkielisellä nimellä Man and a Baby.

Elokuva on Solar Filmsin tuotantoa ja sen levittää Nordisk Film. Yösyöttö perustuu Eve Hietamiehen suosittuun, samannimiseen romaaniin. Elokuvan käsikirjoitus on ohjaaja Marja Pyykön ja kirjailija Marko Leinon käsialaa.

Elokuvan palkintoraati perusteli voittoa seuraavasti: ”Told with dark humor and a sense of melancholy, the story cleverly avoids all traps and clichés, and creates a world of love and pain.”

http://www.nordicfilmfest.org/official-selection-2017

Elokuvan päärooleissa näyttelevät Petteri Summanen ja Marja Salo. Muissa rooleissa nähdään muun muassa: Ria Kataja, Marjaana Maijala, Niko Saarela, Juha Muje, Ulla Tapaninen, Hannele Lauri, Anna-Maija Tuokko, Pihla Viitala, Lauri Tilkanen, Jaana Saarinen, Minttu Mustakallio, Leea Klemola, Ona Kamu, Ada Kukkonen ja Santeri Helinheimo Mäntylä.

Paikkakunnat ja teatterit, joissa Yösyöttö-elokuvan voi nähdä 19.10.2017 saakka, päivitystä seuraa loppuviikosta:
Alajärvi, Alareksi
Alavus, Kino Kyntäjä
Espoo, Kannukino
Espoo, Kino Tapiola
Espoo, Louhisali
Eura, Kauttuan kuva
Forssa, Bio Kaari
Haapavesi, Reijo Waara-Sali (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Hamina, Kino
Hanko, Olympia
Harjavalta, Kino Huovi
Heinola, Elo
Helsinki, K13 (Suomen elokuvasäätiö)
Helsinki, Kino Korjaamo
Helsinki, Orion
Helsinki, Pop-up Kino, Konepaja Bruno
Helsinki, Riviera
Huittinen, Kino
Hyvinkää, Julia
Hyvinkää, Kinoma
Hämeenlinna, Bio Rex
Härmä, Magnum (Power Park)
Iisalmi, Kuvalipas
Ikaalinen, Altin Sali
Ilomantsi, Kino Mantsi
Imatra, Bio Vuoksi
Ivalo, Aslak
Jalasjärvi, Kino
Joensuu, Tapio
Joutsa, Joutsan Kino
Juva, Juvan Kino
Jyväskylä, Kampus-kino
Jämsä, Kinotar
Järvelä, Kino
Järvenpää, Studio
Kaarina, Piispanristi
Kajaani, Bio Rex
Kalajoki, Merenojasali (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Kangasala, K-Kino
Karjaa, Bio Pallas
Karstula, Suojan Elokuvateatteri
Kauhajoki, Marlon
Kauhava, Y-Kino
Kemijärvi, Kulttuurikeskus (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Kerava, Kerava-Sali (Storyhill-kiertue)
Kirkkonummi, Kino
Kitee, Kino Hovi
Kittilä, Kino Yläri
Kokkola, Bio Rex
Konnevesi, Navettakino pe-su
Kotka, Kinopalatsi
Kuhmo, Pajakkakino
Kuopio, Kuvakukko
Kurikka, Kino
Kuusamo, Kuusamotalo
Kuusankoski, Kino 123
Kuusankoski, Studio
Kyrö, Kurkisali (Kinotour-kiertue)
Lahti, Kino Iiris
Laitila, Kino
Lapua, Marilyn
Lempäälä (Filmipyörä-kiertue)
Levi, Kino Summit
Lieksa, Elokuvat
Lohja, Vaakuna
Loimaa, Kinema
Loviisa, Marilyn
Mikkeli, Ritz
Muhos, Koivu ja Tähti (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Mäntsälä, Kunnantalo (Storyhill-kiertue)
Mänttä, Bio Säde
Mäntyharju, Kino
Nilsiä, Kino Manttu
Nurmes, Hannikainen
Nurmijärvi, Kino Juha
Oulainen, Kinokulma
Oulu, Star
Outokumpu, Kino Marita
Paimio, Bio Stara
Parikkala, Kino Pattery
Parkano, Bio Sirius
Pello, Kunnankino
Petäjävesi (Kino Metso -kiertue)
Pieksämäki, Kinomania
Pietarsaari, Kino City
Pomarkku, Hakalinna
Porvoo, Bio Rex
Rauma, Iso-Hannu
Reisjärvi, Niemenkamari (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Rovaniemi, Bio Rex
Saarijärvi, Kisa Kino
Salo, Bio Salo
Salo, Lumo
Sastamala, Bio
Savonlinna, Olavi
Seinäjoki, Marilyn
Sievi, Vääräjokisali (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Somero, Jukola
Sotkamo, Kino Visio
Suomussalmi, Kino Retikka
Suonenjoki, Kino Rio
Tampere, Niagara
Tervakoski, Elokuvat
Teuva, Kino-Kuva
Toijala, Toijalan Kino
Tornio, Bio Rex
Turku, Logomo
Uusikaupunki, Kuvala
Vaasa, Bio Rex
Valkeakoski, Kino-Sampo
Vantaa, Bio Grand
Vantaa, Kino Myyri
Varkaus, Maxim
Vehmaa, Kuvatähti
Vihti, Vihdin Kino
Vimpeli, Nuorisokuvat
Virrat, Virtain pirtti
Ylistaro, Matin-Tupa
Ylitornio, Kino Väylä
Ylivieska, Akustiikkakino (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Ähtäri, Sunkino
Äänekoski, Kinomikko

Viimeisimmät artikkelit