YÖSYÖTTÖ-ELOKUVA ESITETTIIN NEW YORKISSA NORDIC INTERNATIONAL FILM FESTIVALIN AVAJAISISSA EILEN ILLALLA

Marja Pyykön ohjaama Solar Films -elokuva Yösyöttö osallistuu New Yorkissa parhaillaan järjestettävän Nordic International Film Festivalin kilpasarjaan.

Elokuva esitettiin eilen illalla festivaalin avajaistilaisuudessa englanninkielisellä nimellä Man and a Baby. New Yorkissa olivat eilen paikalla ohjaaja Marja Pyykkö, elokuvan tuottaja Markus Selin sekä näyttelijät Petteri Summanen ja Anna-Maija Tuokko.

Elokuva on saanut eilisiltaan mennessä Suomessa kaikkiaan 43 463 katsojaa. Lukuihin on laskettu mukaan ainoastaan Filmikamarin tilastointikäytännön mukaiset katsojat. Elokuva tuli ensi-iltaan perjantaina 6.10.2017.

Marja Pyykkö kommentoi festivaalia ja kaupunkia seuraavasti: ”New York on kaupunkina inspiroiva ja latautunut. On upeaa saada olla tällaisessa erityislaatuisessa tilaisuudessa esittelemässä uutta elokuvaamme.”

Elokuvan tuottaja Markus Selin kertoo puolestaan elokuvan näytöksestä seuraavaa: ”Vastaanotto oli äärimmäisen positiivinen ja tarina meni amerikkalaisille jakeluun yhtä hyvin kuin suomalaisille. Yleisö oli mukana leffassa, tykkäsi ja nauroi kovasti. Haastattelutilaisuudessa meille esitettiin niin paljon kysymyksiä, että tilaisuus piti lopettaa kesken seuraavan leffan alkaessa.”

Lisätietoa festivaalista löydät täältä: http://www.nordicfilmfest.org/official-selection-2017

Yösyöttöä ei nähdä Finnkinon teattereissa tulevallakaan viikolla, joten se tullaan näkemään Finnkinon paikkakunnilla korvaavissa teattereissa. Lista elokuvan kaikista esityspaikoista on tämän viestin lopussa. Esityspaikat löytyvät myös oheiselta nettisivulta, jota päivitetään jatkuvasti: www.nordiskfilm.fi/yosyotto

Solar Filmsin elokuva Yösyöttö perustuu Eve Hietamiehen suosittuun, samannimiseen romaaniin. Elokuvan päärooleissa näyttelevät Petteri Summanen ja Marja Salo. Muissa rooleissa nähdään mm. seuraavat näyttelijät: Ria Kataja, Marjaana Maijala, Niko Saarela, Juha Muje, Ulla Tapaninen, Hannele Lauri, Anna-Maija Tuokko, Pihla Viitala, Lauri Tilkanen, Jaana Saarinen, Minttu Mustakallio, Leea Klemola, Ona Kamu, Ada Kukkonen ja Santeri Helinheimo Mäntylä.

Elokuvan käsikirjoitus on ohjaaja Marja Pyykön ja kirjailija Marko Leinon käsialaa. Elokuvan ovat tuottaneet Markus Selin ja Jukka Helle ja sen levittää Nordisk Film.

Paikkakunnat ja teatterit, joissa Yösyöttö-elokuvan voi nähdä 13.-19.10.2017:
Alajärvi, Alareksi
Alavus, Kino Kyntäjä
Espoo, Kannukino
Espoo, Kino Tapiola
Espoo, Louhisali
Eura, Kauttuan kuva
Forssa, Bio Kaari
Haapavesi, Reijo Waara-Sali (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Hamina, Kino
Hanko, Olympia
Harjavalta, Kino Huovi
Heinola, Elo
Helsinki, K13 (Suomen elokuvasäätiö)
Helsinki, Kino Korjaamo
Helsinki, Orion
Helsinki, Pop-up Kino, Konepaja Bruno
Helsinki, Riviera
Huittinen, Kino
Hyvinkää, Julia
Hyvinkää, Kinoma
Hämeenlinna, Bio Rex
Härmä, Magnum (Power Park)
Iisalmi, Kuvalipas
Ikaalinen, Altin Sali
Ilomantsi, Kino Mantsi
Imatra, Bio Vuoksi
Ivalo, Aslak
Jalasjärvi, Kino
Joensuu, Tapio
Joutsa, Joutsan Kino
Juva, Juvan Kino
Jyväskylä, Kampus-kino
Jämsä, Kinotar
Järvelä, Kino
Järvenpää, Studio
Kaarina, Piispanristi
Kajaani, Bio Rex
Kalajoki, Merenojasali (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Kangasala, K-Kino
Karjaa, Bio Pallas
Karstula, Suojan Elokuvateatteri
Kauhajoki, Marlon
Kauhava, Y-Kino
Kemijärvi, Kulttuurikeskus (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Kerava, Kerava-Sali (Storyhill-kiertue)
Kirkkonummi, Kino
Kitee, Kino Hovi
Kittilä, Kino Yläri
Kokkola, Bio Rex
Konnevesi, Navettakino pe-su
Kotka, Kinopalatsi
Kuhmo, Pajakkakino
Kuopio, Kuvakukko
Kurikka, Kino
Kuusamo, Kuusamotalo
Kuusankoski, Kino 123
Kuusankoski, Studio
Kyrö, Kurkisali (Kinotour-kiertue)
Lahti, Kino Iiris
Laitila, Kino
Lapua, Marilyn
Lempäälä (Filmipyörä-kiertue)
Levi, Kino Summit
Lieksa, Elokuvat
Lohja, Vaakuna
Loimaa, Kinema
Loviisa, Marilyn
Mikkeli, Ritz
Muhos, Koivu ja Tähti (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Mäntsälä, Kunnantalo (Storyhill-kiertue)
Mänttä, Bio Säde
Mäntyharju, Kino
Nilsiä, Kino Manttu
Nurmes, Hannikainen
Nurmijärvi, Kino Juha
Oulainen, Kinokulma
Oulu, Star
Outokumpu, Kino Marita
Paimio, Bio Stara
Parikkala, Kino Pattery
Parkano, Bio Sirius
Pello, Kunnankino
Petäjävesi (Kino Metso -kiertue)
Pieksämäki, Kinomania
Pietarsaari, Kino City
Pomarkku, Hakalinna
Porvoo, Bio Rex
Rauma, Iso-Hannu
Reisjärvi, Niemenkamari (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Rovaniemi, Bio Rex
Saarijärvi, Kisa Kino
Salo, Bio Salo
Salo, Lumo
Sastamala, Bio
Savonlinna, Olavi
Seinäjoki, Marilyn
Sievi, Vääräjokisali (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Somero, Jukola
Sotkamo, Kino Visio
Suomussalmi, Kino Retikka
Suonenjoki, Kino Rio
Tampere, Niagara
Tervakoski, Elokuvat
Teuva, Kino-Kuva
Toijala, Toijalan Kino
Tornio, Bio Rex
Turku, Logomo
Uusikaupunki, Kuvala
Vaasa, Bio Rex
Valkeakoski, Kino-Sampo
Vantaa, Bio Grand
Vantaa, Kino Myyri
Varkaus, Maxim
Vehmaa, Kuvatähti
Vihti, Vihdin Kino
Vimpeli, Nuorisokuvat
Virrat, Virtain pirtti
Ylistaro, Matin-Tupa
Ylitornio, Kino Väylä
Ylivieska, Akustiikkakino (Moviecompany Alatalo -kiertue)
Ähtäri, Sunkino
Äänekoski, Kinomikko

Viimeisimmät artikkelit

Start typing and press Enter to search