V2-elokuva saa kriitikoilta ruusuja ja risuja – lue Staran, Film-O-Holicin, Nelosen ja muiden jutut

”Yhteenvetona todettakoon, että V2 Jäätynyt enkeli on parasta kotimaista rikosdraamaa sitten Paha maa -elokuvan”, kirjoittaa Jocka Träsbäck verkossa ilmestyvässä viihdelehti Starassa.

Arvostelussa V2 Jäätynyt enkeli
Pari vuotta sitten ensi-iltansa valkokankaalla saanut Vares saa nyt jatkoa. Ja hyvin saakin. Siinä missä ykkösosa ei onnistunut säväyttämään, kakkonen toimii itsenäänkin oikein mainiosti. Kyseessä ei siis ole varsinainen jatko-osa, joten nimeksikin on valittu ytimekkäästi V2.
Käsikirjoittaja Marko Leino on kirjoittanut Reijo Mäen Jäätynyt enkeli -romaanin pohjalta toimivan käsikirjoituksen, ja suurin osa valkokankaan hahmoista on uskottavia. Pori on raikas valinta tarinan sijoituspaikaksi ainaisten Helsinkien ja Turkujen sijaan. Paikallinen murre on tunnetusti vaikea pala, ja “tuanoinnii” -lokalisointi meneekin aavistuksen överiksi. Se tuskin häiritsee muita kuin porilaisia.
Elokuvan punainen lanka on reijomäkeläiseen tyyliin sellainen, että se voisi olla realistinen jopa Suomessa. Turhaa yliampumista on siis pyritty välttämään, vaikka välillä mennäänkin rajamailla. Tarina kykenee säilyttämään intensiteettinsä, ja osaa yllättää katsojan loppuratkaisuun saakka.
Juha Veijonen on edelleen onnistunut valinta päähenkilöksi. Vesa Vierikko tekee lyhyen, mutta sitäkin paremman roolin, ja järkälemäisenä pahiksena nähdään aina yhtä vaikuttava Jussi Lampi. Jasper Pääkkönen ei välttämättä ole onnistunein valinta hevibändin keulahahmoksi, mutta Kari-Pekka Toivonen toimii hyvin luihuna pikkurikollisena. Kaurismäkeläinen Markku Peltola on yhä liian jumissa vanhaan tuttuun muottiinsa. Elokuvan ohjaaja Aleksi Mäkelä vilahtaa myös elokuvassa taksikuskina.
Mäkelä onnistuu ohjauksessa kiitettävästi jo ensimmäisistä tilttauksista saakka. Leffan musiikkina kuullaan kotimaista rocktuotantoa, ja puikoissa ovat niin Kotiteollisuus, Kotipelto, Tarot, Blake kuin Amorphiskin.
Yhteenvetona todettakoon, että V2 Jäätynyt enkeli on parasta kotimaista rikosdraamaa sitten Paha maa -elokuvan.
Genre: Toiminta/jännitys
Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Pääosissa: Juha Veijonen, Hannu-Pekka Björkman, Kari-Pekka Toivonen, Kari Väänänen, Lotta Lindroos, Johanna Kokko, Jasper Pääkkönen, Jussi Lampi, Kari Hietalahti, Pekka Huotari, Seppo Pääkkönen, Elina Knihtilä, Matti Onnismaa, Markku Peltola, Vesa Vierikko, Hannu Kivioja, Rinna Paatso, Teemu Lehtilä
Kesto: 1:32
Ensi-ilta: 12.01.2007
Pisteet 4/5
Tutustu lehteen lähemmin: http://www.stara.fi/

Muita arvosteluja
http://www.film-o-holic.com
http://www.nelonen.fi
http://xon.lansi-savo.fi
http://www.leffatykki.com
http://skenet.fi
http://nyt.hs.fi
http://www.filmifin.com
http://www.mtv3.fi

Lainaus Aleksi Mäkelän haastattelusta Film-O-Holic -verkkolehdessä:
– Olen tässä nyt jo kahdeksan elokuvaa tehnyt ja olen niin tottunut siihen, että olen täysi paska ja lahjaton sika, että siihen vain turtuu. Ei se tietenkään koskaan mukavaa ole, että mieluumminhan sitä kuuntelisi hyvääkin kritiikkiä, mutta tuntuu, että minusta vain on tullut niin kirosana muutamille kriitikoille, että se on ihan sama mitä teen. Vaikka tekisin uuden Ben-Hurin, sillä ei ole mitään merkitystä. Ne nyt eivät onneksi ole mitenkään vaikuttaneet minun katsojalukuihini, joten silloinhan sillä ei loppujen lopuksi ole väliä. Ne ovat kumminkin vain yhden ihmisen mielipiteitä. Kyllähän tämä yhdistelmä Markus Selin–Aleksi Mäkelä on vain joillekin ihmisille ihan myrkkymurattia.

Start typing and press Enter to search