Solar Films hankki pohjoismaiset oikeudet ekologiseen reality-tv-formaattiin

Ympäristöasioita käsittelevät tosi-tv-ohjelmat tekevät tuloaan Suomeenkin. Solar Films ehti ensimmäisenä.

Petteri Ahomaa

Suomessa nähdään lähitulevaisuudessa ensimmäinen kansainväliseen formaattiin perustuva tv-ohjelma, joka keskittyy energiansäästöön. Solar Films optioi ohjelman Suomen sekä muiden Pohjoismaiden formaattioikeudet viime viikolla Cannesin tv-ohjelmien myyntitapahtumassa.

”Keskusteltuamme MTV3:n edustajien kanssa, teimme lopullisen päätöksen “High Tension” -ohjelman oikeuksien hankinnasta. Olimme ensimmäinen sopimuksen tehnyt yhtiö, mutta julkistamisen jälkeen ohjelma myytiin lukuisiin maihin eri puolille maailmaa”, tuottaja Petteri Ahomaa kertoo.

Ohjelmassa yhden kotitalouden tulee elää viikon ajan puolella normaalista sähkönkulutuksestaan. Jokainen jakso huipentuu perheelle annettavaan “tehtävään”, josta tulee suoriutua jäljellä olevalla sähkömäärällä.

”Formaatti opastaa ihmisiä ympäristöstä tietoisempaan elämään viihteen keinoin. Mukana on informaatiota ja vinkkejä, mutta myös draamaa. Viihde on yksi tehokas tapa viedä viestiä eteenpäin”, Ahomaa toteaa.
Formaatin omistaa belgialainen tuotantoyhtiö Sultan Sushi. Formaatin myynnistä muihin pohjoismaihin vastaa Solar Filmsin tanskalainen osaomistaja Nordisk Film.

Viimeisimmät artikkelit