Reindeerspotting keräsi ensimmäisenä viikonloppuna 6000 katsojaa

Reindeerspottingille paras kotimaisen dokumenttielokuvan avaus kautta aikojen.

reindeerspotting_pressi7

Reindeerspotting oli kuluneen viikonlopun katsotuin kotimainen elokuva ja kolmanneksi katsotuin elokuva Suomessa. Reindeerspotting sai ensi-iltaviikonloppunaan kotimaiselle dokumentille huimat 5933 katsojaa, joka on kaikkien aikojen paras suomalaisen dokumentin viikonlopun avaustulos. Reindeerspotting aloitti viikonloppuna (9.-11.4.) kuudella paikkakunnalla saaden 989 katsojaa/kopio, joka on kopiokeskiarvona huippuluokkaa. Elokuvan jakelu laajenee ensi viikonloppuna ja se tulee saamaan ensi-esityksensä 16.4. perjantaina ainakin 10 uudessa elokuvateatterissa.

Reindeerspotting on saanut kuvauspaikkakunnallaan Rovaniemellä kuhinaa aikaiseksi paikallisessa nuorisossa. Finnkino ei esitä elokuvaa Rovaniemellä enää klo 18 jälkeen, jotta mahdolliset järjestyshäiriöt saadaan pidettyä kurissa.

Tuotantoyhtiö Bronson Club valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) Valtion elokuvatarkastamon ja elokuvalautakunnan päätöksestä pitää elokuvan Reindeerspotting ikäraja 18 ikävuodessa. KHO käsittelee asiaa kiireellisenä ja virallinen päätös valmistuu huhtikuun loppuun mennessä.

TARINA
Reindeerspotting on dokumenttielokuva joulupukin maan varjopuolesta. Joonas Neuvonen kuvasi Rovaniemellä asuessaan paikallista nuorten aikuisten joukkoa, joka oli elänyt huumeille viimeiset puoli vuosikymmentä. Tarinan keskiössä on 19-vuotias Jani, joka on asunut koko ikänsä Rovaniemellä. Viimeiset viisi vuotta Jani on käyttänyt huumeita ja kaikkea mikä menee suoneen, kurkkuun tai palaa tupakassa. Kaveriporukka elää suomalaisen keskivertokaupungin sisällä osana yhteiskuntaa kuitenkin siitä erillään, omana yhteisönään. Elämän kiertokulkua rytmittää rötöstely, säätäminen ja narkkaaminen. Jania ahdistaa pienen kaupungin näköalattomuus. Jani on vakuuttunut, että hän lopettaa käytön kunhan vaan pääsee pois Rovaniemeltä. Tarpeeksi kauas, jonnekin Euroopan ja tapahtumien keskipisteeseen. Kuinka ollakaan, tapahtuu asioita, joiden seurauksena Jani todellakin lähtee matkaan.

Viimeisimmät artikkelit