Marja Pyykön elokuvaidea voitti toisen palkinnon pohjoismaisessa kilpailussa

Solar Filmsille kehitelty elokuvaidea pakittiin yli 6000 eurolla.

Marja Pyykkö

Marja Pyykön Sisko, tahtoisin jäädä voitti toisen palkinnon pohjoismaisista elokuvakouluista valmistuville opiskelijoille tarkoitetussa Nordic Talents -pitchauskilpailussa Kööpenhaminassa. Pitchaamisella tarkoitetaan elokuva-alalla elokuvaidean tiivistä esittelyä.

Pyykön palkinto on 50 000 Norjan kruunun (noin 6 240 euron) kehittelytuki. Elokuvassa 15-vuotias Emilia pyrkii irti huollettavan perheensä aiheuttamista paineista ja törmää samanikäiseen Venniin, jonka elämä on kaikkea muuta kuin turvallista. Elokuvan käsikirjoittaa Laura Suhonen ja tuottaa Piia Nokelainen Solar Filmsille.

Kahdeksannen kerran Kööpenhaminassa järjestetyn Nordic talents -tapahtuman pääpalkinnon (250 000 Norjan kruunua) voitti tanskalaisen Jan Rahbekin pitkä animaatioelokuvahanke Carlo´s Casino. Palkinnot rahoittaa Pohjoismainen elokuva- ja tv-rahasto.

Viimeisimmät artikkelit