Mannerheimin ensi-ilta siirtyy syksyyn 2010 – Raittila kirjoittaa romaanin elokuvan pohjalta

Renny Harlinin Mannerheim-elokuvan kuvaukset alkavat tuottaja Markus Selinin mukaan kesällä. Finlandia-palkittu Hannu Raittila kirjoittaa elokuvakäsikirjoitukseen perustuvan romaanin, joka ilmestyy lokakuussa 2009.

Hannu Raittila

Mannerheim-elokuvan ensi-ilta on vasta syksyllä 2010, koska tälle keväälle suunniteltu talvikuvausjakso siirtyy loppuvuoteen.

”Tiiviit neuvottelut muutaman viime viikon aikana ovat tuottaneet tulosta, mutta lopullisessa rahoituksessa on yhä työstämistä”, Markus Selin sanoo. Hän kertoo, että yli 10 miljoonan budjetti saadaan kasaan, mutta neuvottelut ottavat oman aikansa. ”Tarvitsemme 3-4 viikkoa valmistautumisaikaa neuvottelujen päälle, ja lumet ehtivät sulaa alta pois.”

Uutta puhtia keräävä elokuvahanke kääntyy myös kirjaksi, joka hahmottelee valkokankaalle suuren sotilaan ja valtiomiehen Carl Gustaf Emil Mannerheimin koko tarinan. Hannu Raittilan romaanin lähtökohtana on Heikki Vihisen ja Marko Leinon elokuvakäsikirjoitus, mutta kirja on itsenäinen rinnakkaisteos. Se kuvaa suurimmaksi suomalaiseksi äänestetyn miehen kokemuksia ja muistoja sisältä päin. Romaani kertoo, miltä tuntui olla Mannerheim.

”Miltä tuntui haavoittua, rakastella tai kuolla”
Raittila laajentaa romaanissaan elokuvan kehysrakennetta, jossa Sveitsissä hiipuva Suomen marsalkka laatii muistelmiaan: lapsuus Louhisaaren linnassa, vastoinkäymiset kadettikoulutuksessa, tsaarilliset seurapiirit viehkeine daameineen ja ratsastus halki Aasian ovat leikintekoa historian kulkiessa kohti kohtalonvuosia. Mannerheim johti valkoisten armeijaa Suomen katkerassa sisällissodassa ja kantoi talvi- ja jatkosodassa puolustusvoimien ylipäällikkönä vastuun Suomen tulevaisuudesta.
”Mannerheim on kiehtova romaanin aihe ja henkilö. Todellista Mannerheimia emme tunne, mutta romaanin vahvuuksia on kyky välittää elämyksiä ja vaikutelmia, myös tuntoaistimuksia ja hajua. Proosa voi kertoa, miltä tuntuu haavoittua, rakastella tai kuolla”, Hannu Raittila kertoo.

”Odotan kirjaa pelonsekaisin tuntein”
Mannerheim-elokuvan ohjaaja Renny Harlin sanoo olevansa otettu kirjahankkeesta.
”Tunnustetut elokuvantekijät hakevat kyltymättömästi aiheita kirjallisuudesta, mutta kuka kunnianhimoinen kirjailija on tätä ennen halunnut tehdä itsenäisen romaanin elokuvasta tai elokuvakäsikirjoituksesta?”, Harlin sanoo. ”Ohjaajana tiedän millainen on elokuvan Mannerheim, mutta romaanin Mannerheimiin tutustun aikanaan luultavasti pelonsekaisin tuntein”, hän tunnustaa.
”Kirjallisuus ja elokuva ovat taidemuotoina rinnakkaisia ja täydentävät toisiaan. Olen hyvin ylpeä siitä, että alkuperäiselokuvaani tullaan vertaamaan palkitun kirjailijan rinnakkaisromaaniin.”

Finlandia-palkitun kirjailijan Hannu Raittilan (s. 1956) tuotantoon kuuluu niin novelleja, romaaneja, kolumneja, kuunnelmia kuin tv-käsikirjoituksiakin. Hän on kirjoittanut muun muassa teokset Ulkona, Kirjailijaelämää, Pamisoksen purkaus, Atlantis, Canal Grande ja Ei minulta mitään puutu.

Renny Harlin (s. 1959) on tehnyt elokuvia Hollywoodissa yli kaksikymmentä vuotta. Harlin muistetaan muun muassa elokuvista Die Hard 2 – vain kuolleen ruumiini yli, Cliffhanger – kuilun partaalla, The Long Kiss Goodnight ja Cleaner. Hänen elokuvansa ovat tuottaneet rahaa yli miljardi dollaria, millä hän yltää maailman 60 tuottoisimman ohjaajan listalle.

Ajatus Kirjat on perustettu vuonna 1981. Se toimii Gummerus Kustannus Oy:n itsenäisenä kustannusyksikkönä ja julkaisee vuosittain yli 35 uutta teosta. Lue lisää: www.ajatuskirjat.fi

Viimeisimmät artikkelit