Tehkää te pojat elokuva, me hoidamme rahoituksen! – lyhyt tarina elokuvasta, joka ei koskaan valmistunut

Jukka Helle, Solar Filmsin toimitusjohtaja vuodesta 1998

 

Ajatus Suomen Marsalkka C.G.E. Mannerheimista kertovasta elokuvasta oli kytenyt mm. professori Heikki A. Reenpään ja kenraaliluutnantti Ermei Kannisen mielessä pitkään, ja unelman toteuttamiseksi herrat perustivat Champion of Liberty -yhdistyksen, joka tilasi käsikirjoituksen teatterijohtaja Heikki Vihiseltä. Käsikirjoitustyön rahoittivat Nokia, Nordea (Merita), UPM-Kymmene ja Otava. Valmistunut käsikirjoitus oli laaja ja perusteellinen ja siihen sisältyi valtava määrä taustatyötä. Se oli loistava pohja lopulliselle elokuvakäsikirjoitukselle – lopullisia tosin valmistui vuosien saatossa kymmeniä.

Jukka Helle

Koska Reenpään johtamat joukot halusivat varmistua suunnittelemansa Mannerheim-filmin laadusta he pyysivät Matti Kassilalta arvion oikeista tekijöistä; esiin nousi Renny Harlin, jonka uskottiin selviytyvän sen mittaluokan hankkeesta. Rennyn mukana hanke esiteltiin Markukselle ja melko rehvakkaasti vakuutettiin kenraalien huolehtivan rahoituspuolesta tekijöiksi valittujen voidessa keskittyä olennaiseen.

Noin 14 vuotta aktiivista tekemistä, yli kolme miljoonaa Markuksen omaa rahaa, 1,5 miljoonaa Solarin rahaa, jonkun verran minunkin rahaani ja aivan järkyttävä määrä työtä ja aikaa ehti kulua kunnes hanke keskeytyi Finnveran haettua elokuvaa toteuttamaan perustetun Liberty Production -yhtiön konkurssiin.

Hanketta vaalineen Champion of Libertyn jäsenistö edusti rikkaita teollisuussukuja (mm. Reenpää, Sohlberg) ja rahamaailmaa (von Knorring), mutta kuvaavaa on, että yhdistys ei kyennyt suhteillaan ja taustajoukoillaan tuomaan hankkeelle euroakaan. Markuksen lisäksi ainoa yksityishenkilö, jonka rahaa hankkeessa paloi, oli professori Reenpää, joka suoraselkäisesti maksoi Liberty Productionin nimissä mutta ilman valtuuksia Rahapajalta tekemänsä mitalitilauksen laskut.

Niihin noin 14 vuoteen, jotka ehdin olla hankkeessa mukana, mahtui paljon. Lukuisia kampaviinerin höystämiä palavereja Otavan neuvottelutiloissa Champion of Libertyn isännöimissä kokouksissa. Käyntejä erilaisissa Champion of Libertyn organisoimissa rahoitusneuvotteluissa mm. Jorma Ollilan, Björn Wahlroosin ja muiden merkittävien henkilöiden tai rahamaailman edustajien luona lähinnä toteamassa, että kenraalien ajatus isänmaallisesta rahasta oli täysin mennyttä maailmaa. Vaikka ovet aukesivat Reenpäälle ja Ermei Kanniselle, tehtiin päätökset kvartaalitalouden näkökulmasta Excelillä. Wahlroosin sihteeri sentään osti yhden elokuvan rahoittamiseksi valmistetun pienoispatsaan kymppitonnilla – muuta rahaa ei näistä palavereista herunut.

nyttkuva-2017-04-25-kello-19.47.58
Mannerheim: Mikko Nousiainen

Elokuvalle saatiin kuitenkin tuotantoyhtiön toimesta hankituksi sen toteuttamiseen tarvittava rahoitus ja suomalaiselle elokuvalle huomattavan suuri ulkomaanmyyntisopimus kaksikin kertaa, mutta hanke ajautui kummallakin kerralla isosti karille. Ensimmäisen kerran kuvausten oli määrä käynnistyä keväällä 2009, mutta juuri ennen kuvausten alkua keskeinen rahoittaja vetäytyi hankkeesta vedoten sen suuriin riskeihin. Tuotantoyhtiölle oli syntynyt vastuita, tuotannon edistymiseen sidotut rahavirrat katkesivat ja yhtiö ajautui kriisiin. Liian paljon oli jo tehty ja asioihin sitouduttu, eikä hanketta voitu keskeyttää tai haudata, joten kaikki tarmo keskittyi uuden rahoituksen hankkimiseen.

Läpimurto saavutettiin keväällä 2010, kun saksalainen tuotantoyhtiö sitoutui tuomaan osan elokuvan tarvitsemasta rahoituksesta. Tämän ja muutaman muun uuden rahoituslähteen löytäminen mahdollisti uuden realistisen tuotannon suunnittelun ja johti lopulta tuotannon käynnistämiseen Unkarissa. Uusi innostus, kuvauspaikkojen etsintä, tuotannnon suunnittelu, puvustus, lavastaus ja rekvisiitan hankinta käynnistyivät.

Unkarissa elokuvan kuvaukset valmisteltiin huolella ja kaiken piti olla valmista, kunnes ilmeni, että kuluille laadittu kassavirtasuunnitelma olikin muuttunut epärealistiseksi – ja tässä kohden epäilyt myös saksalaista osatuottajaa kohtaan alkoivat nousta. Saksan rahoitus nojasi pääosin Unkarissa olleeseen av-alan verohelpotusjärjestelmään ja olisikin toteutuakseen vaatinut normaalia elokuvatuotantoa nopeampaa rahan käyttöä. Rahoituksemme maksuerät oli kuitenkin sidottu tuotannon normaaliin etenemiseen, ja koska kassavirtamme tyrehtyi, keskeytti unkarilainen tuotantopalveluyhtiö toiminnan elokuussa 2010. Uusi kriisi oli syntynyt.

Keskeytyksestä alkoi tapahtumien sarja: olemassaolevia rahoitussopimuksia pyrittiin diskonttaamaan siinä onnistumatta, uutta rahoitusta etsittiin kaikista mahdollisista paikoista, mutta turhaan, ja lopulta tuotantoryhmä oli kutsuttava takaisin Suomeen. Sitten yhtäkkiä tuli yhteydenotto Venäjältä: suomalaisen konsultin tuntema säätiö, International Foundation for Innovation and Investment, ilmoitti halukkuudestaan neuvotella Venäjän ja IVY-maiden oikeuksien ennakko-ostosta. Säätiön taustalla vaikutti ex-presidentti Gorbatšov. Asiaa edistettiin vauhdilla ja joulukuisen lumituiskun ja pakkasen keskelle saapui Sveitsistä kaksi venäläistä herraa allekirjoittamaan neljän miljoonan euron arvoista sopimusta. Muutaman tunnin aikana sopimus saatiin lopulliseen muotoonsa ja allekirjoitetuksi, jonka jälkeen miehet astuivat Moskovan-junaan matkatakseen kotiin. Tammikuussa kävin vielä erikseen Moskovassa sopimassa maksuaikataulun yksityiskohdat, jotka nekin luonnollisesti kirjattiin sopimukseen. Elokuvan rahoitus oli taas kasassa.

Maksu lankesi maksettavaksi kesäkuun 1. päivänä 2011. Sitä ei koskaan tullut ja kaikki mahdolliset perintätoimet osoittautuivat tuloksettomiksi.

Renny lannistui ja kuitattuaan loputkin palkkiostaan ilmoitti, ettei enää ole hankkeeseen sitoutunut. Tilalle tuli Dome Karukoski, ohjaaja, joka herätti saman tien keskeisten rahoittajien luottamuksen. Toisaalta saksalaisen osatuottajan kanssa ilmeni yhä lisää epäselvyyksiä ja Finnvera, joka oli taannut viimeisen rahoitussuunnitelman omarahoitusosuuden alkoi periä provisioitaan ja korkoa kärsimättömästi ja tilanne muuttui jälleen kerran tukalaksi.

Asiaa ei helpottanut se, että Unkariin oli yhä varastoituna elokuvaa varten valmistettu, ostettu ja vuokrattu puvusto, joka oli vaarassa mennä unkarilaisen varaston vuokrarästien vuoksi vasaran alle. Siitä olisi aiheutunut valtavaa vahinkoa Ylen ja monien suomalaisten teatterien ja pukuvuokraamojen omaisuudelle. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kaivaa jostakin se reilu 40.000 euroa, joka maksamattomiin varastovuokriin ja puvuston Suomeen huolitsemiseen tarvittiin. Kukaan ei halunnut puvustoa ostaa, joten ainoa vaihtoehto oli, että Markus ja minä ostimme puvuston ja maksamme tälläkin hetkellä siitä huomattavaa varastointikustannusta.

nyttkuva-2017-04-25-kello-19.50.55
NYT-liitteen kansikuva maaliskuussa 2009

Koska kotimaan rahoitusmahdollisuudet oli moneen kertaan katsottu, kääntyivät katseet taas Venäjälle. Saimme yhteistyökumppaniksi merkittävän, valtion ylimmän johdon suosiota nauttivan tuottajan, joka nopealla aikataululla järjesti tapaamisen Venäjän kulttuuriministerin kanssa keväällä 2012. Ministeri oli hankkeesta tietoinen ja kiinnostunut eikä rahoituksenkaan pitänyt olla ongelma kunhan käsikirjoitus saataisiin sellaiseksi, että se tyydyttäisi myös venäläistä yleisöä ja maksajaa. Kirjoitustyöhön pestattiin suomalaisten lisäksi venäläinen kirjoittaja. Tekstiä ei kuitenkaan syntynyt sellaisella aikataululla, joka olisi mahdollistanut hankkeen rahoitustyön eteenpäin viemisen, ja lopulta Finnveran kärsivällisyys loppui ja tuotantoyhtiö haettiin konkurssiin.

Konkurssihakemus aiheutti monia ongelmia: Markuksen omat henkilökohtaiset takaus- ja muut vastuut realisoituivat, useat alihankkijat jäivät ilman saataviaan, vuosien valtava työ alkoi toden teolla valua kaivoon. Myös puvustosta tuli vielä uusi päänsärky muutenkin vain vastoinkäymisiä sisältäneeseen tuotantoon; pesänselvittäjän mukaan puvuston myynti ei ole ongelmaton: omaisuutta ei mahdollisesti olisi saanutkaan myydä, koska se spekulatiivisesti olisi saattanut olla luovutushintaa arvokkaampi. Siinä vaihtoehdossa tosin omaisuus olisi jäänyt Unkariin ja Yle, Kansallisteatteri ja monet muut olisivat menettäneet valtavan määrän arvokasta puvustoa, joka nyt saatiin pelastetuksi ja palautetuksi omistajilleen.

Selvää on, ettemme tule hanketta enää jatkamaan, niin valtavasti aikaa ja rahaa tähän upposi. Suuri unelma, suuria lupauksia, paljon virheitä ja suuri pettymys. Hankkeeseen oli vuosikausia sitoutuneena useita henkilöitä, jotka innolla tekivät työtä vastoinkäymisistä huolimatta uskoen elokuvan lopulta toteutuvan. Mika Karttunen kirjoitti usean eri käsikirjoittajan kanssa kymmeniä versioita käsikirjoituksesta ja toimi kummankin ohjaajan, samoin kuin pääosan esittäjän Mikko Nousiaisen luottomiehenä pyyteettömästi. Myös Nousiainen uhrasi hankkeelle useita vuosia, harjoitteli venäjän kieltä ja ratsastusta ja upseerien pöytäetikettiä sekä muita roolin vaatimia taitoja. Koko Solarin henkilökunta joutui osallistumaan hankkeeseen monin tavoin, eikä koskaan ollut ongelmaa motivaation löytämisessä. Suuret kiitokset siis kaikille!

Yhä olen sitä mieltä, että Mannerheim olisi elokuvan ansainnut.

Start typing and press Enter to search