Äärirajoilla

Mika Karttunen, Solar Films 1995-2013

 

Markus Selin nojasi baaritiskiin ja joi Pernod-Colaa. Minä olin tiskin huonommalla puolella; oli hiljainen iltapäivä ja meillä oli aikaa jutella. Vuosi oli 1993 tai niillä main. Olin juuri myynyt omistamani ravintolan ja sanoin Masille, että olisi mielenkiintoista tehdä leffoja. Markus ei vastannut – mutta muutaman kuukauden päästä huomasin olevani hänellä töissä. Ensin Harlin & Selin Productions -tuotantoyhtiössä. Syntyi mm. Gladiaattorit ja Esa ja Vesa. Sen jälkeen puuhastelin jonkun aikaa parissa ravintolassa, joissa Markus oli mukana.

Mika Karttunen

Ja sitten; Solar Films. Senaikainen toimitusjohtaja vastusti palkkaamistani: “Ei tänne mitään baarimikkoja tarvita”. Mutta Markus piti päänsä; en tiedä, liekö jälkikäteen katunut.

Alussa tehtiin kaikkea – ja kaikki tekivät kaikkea. Olen nähnyt Markuksen kantavan sipsilaatikoita (kiitos Pade) catering-autoon. Ja tarinan mukaan Masi on kerran Pariisissa jopa pitänyt äänipuomia…

Joskus mentiin enemmän tuurilla kuin taidolla. Itse opin nopeasti pari tärkeää termiä (legendaariselta valo-grip-veteraanilta “Kaamaselta”). Sanat olivat “lapanen” ja “tilhi” – ja joskus piti venyä, ettei joutunut noiden epiteettien kohteeksi kokeneempien ja viisaampien silmissä.

Ilmaisu “äärirajoilla” tulee myös samasta lähteestä. En usko, että ihan niin pitkällä on oltu – vielä.

Tosissaan tehtiin – mutta ei aina vakavissaan. “Practical jokes” -osasto tuli tutuksi niin tekijänä kuin kohteenakin. Ne, jotka saivat kokea klassisen kasvomaalauksen, “oppivat olemaan”. Ehkä. Ja kukaan ei varmasti monta kertaa jättänyt kännykkäänsä ravintolan pöytään hetkeksi poistuessaan.

Monta tarinaa pitää jättää kertomatta; osittain sen takia, että tämä on perhejulkaisu, osittain sen takia, että joku tarinan päähenkilöistä (useimmiten allekirjoittanut) esiintyy vähintäänkin nolossa valossa.

Vanha ja kulunut sanonta on; “päivääkään en vaihtaisi pois”. No, ei se kyllä ihan niin mene. Kyllä niitäkin päiviä on – mutta ei ihan mahdottoman paljon.

nyttkuva-2017-04-25-kello-20.15.40
Kätilön kuvausryhmää

Paremmin on jäänyt muistiin hienot ihmiset, joita on vuosien varrella tavannut. Paikat, joissa ei varmaan muuten olisi tullut käytyä. Ja hetket; usein ulkomaankeikoilta. Ei siksi, että ulkomailla kuvaaminen olisi jotenkin hienompaa. Vaan lähinnä siksi, että vieras tuotantokulttuuri ja kielimuuri usein lisäävät vaikeusastetta.

Monessa roolissa on tullut oltua.

Olen vienyt kuusi koria lonkeroa Maltalle; tullille kerroin juomien olevan “virvoitusjuomanäytteitä”. En tiedä, uskoivatko – mutta maahan pääsin ja lonkerot juotiin. Georgiaan vein kymmenen ruumisnukkea. Siinäkin oli tullimiehille selittämistä…

nyttkuva-2017-04-25-kello-20.15.59
Paha maa Moskovassa: Mika Karttunen, Teemu Tommila ja Pentti Vuorisalo

Thaimaassa kuvauskalustoa kuljettanut lautta juuttui koralliriutalle ensimmäisen kuvauspäivän aamuna; viimeisenä kuvauspäivänä laskuvesi aiheutti sen, että veneet eivät päässeet lähellekään kuvauspaikkaamme. Ainoa tapa päästä veneelle oli muutaman sadan metrin uinti…

Argentiinassa kuvasimme kerran paikallisesssa Ilmavoimien tukikohdassa; kesken kuvauspäivän tukikohdan komentaja kutsui minut puhutteluun. Sydän hakkasi, kun astuin tiukkailmeisen upseerin eteen. “What’s wrong, sir?” Hiljaisuus – ja eversti ojensi kätensä. Hän oli kiinnittänyt huomiota päälläni olleeseen “Thanks for the Veterans” -t-paitaan, halusi puristaa kättäni ja kertoi, että heidän sotilasakatemiassaan käytetään edelleen Talvisotaa esimerkkinä taktiikkaluennoilla…

Espanjassa kerran paikallinen tuotantopäällikkö ryntäsi poliisien kanssa kuvauspaikalle; lopputuloksena oli, että kameramme lukittiin hotellihuoneeseen kolmeksi päiväksi. Autenttinen huuto “Give me my three million pesetas” päätyi ryhmäpaitaan…

nyttkuva-2017-04-25-kello-20.15.30
Kummeli Alivuokralainen: Mika Karttunen, Jouni Mutanen ja Jari Mutikainen

Tansaniassa piti saada villieläimiä ja näyttelijöitä samaan kuvaan. Saimme paikallisjärjestäjän ylipuhuttua; ainoa tapa päästä “kielletylle alueelle” eli lähelle eläimiä, oli liikkua niin tiiviinä joukkona, että meitä itseämme luultaisiin jättikokoiseksi eläimeksi. Oli taatusti koominen näky, kuin kuiskaillen etenimme pitkin savannia, ja kirjaimellisesti, “tappituntumalla”…

Pietarissa etsittiin kuvauspaikkoja erääseen elokuvaan, joka on toistaiseksi kuvaamatta. Nevski Prospektilla oli komea ratsuhevonen, jonka selässä turistit saivat otattaa itsestään valokuvan. Yksi meistä nousi oriin selkään, mutta ennen kuin kuvaaja ehti tehdä mitään, ko. henkilö karautti komeaa laukkaa pitkin Pietarin pääkatua – vastavirtaan. Meillä jäljellejääneillä oli hiukan selittämistä…

Pietaria on tehty myös Suomessa. Shakaali-elokuvan yhteydessä neuvoteltiin kerran melkein kuusi tuntia erään Tehtaankadulla siihen aikaan olleen thai-ravintolan näkymisestä kuvissa. Englantilainen location manager puhui minulle englantia, minä käänsin ravintoloitsijan tyttärelle suomeksi, tämä isälleen thaiksi. Sitten vanha herra mietti minuutin – ja sama ketju, käänteiseen suuntaan. Samassa leffassa laitettiin muuten generaattori erään porvoolaisen tavaratalon ilmastointikanavan viereen. Joulumyynti ei lisääntynyt, kun asiakkaat hengittelivät dieselin hajuisia pakokaasuja. Ajan edelleen Porvoon ohi mahdollisimman lujaa…

nyttkuva-2017-04-25-kello-20.16.19
Kummeli Alivuokralainen: Mika Karttunen

Hienoja tapahtumia on lukemattomia; useasti tulee muisteltua Häjyt-elokuvan aikoja Kauhavalla.
Kylmä kesä ja paikallisväestö saivat aikaan monta ikimuistoista hetkeä. Muodollisesti pätevä oli upea sarja; pari kertaa ohjaaja laitettiin monitoreineen ulos hankeen, kun ei kertakaikkiaan pystynyt olemaan nauramatta oton aikana. Trabant Express -sketsisarjan kuvauksissa eräs päänäyttelijä hävisi – ja löytyi lopulta, kun laitettiin Radio Cityyn ilmoitus tyyliin “Jos joku näkee XX:n, soittakaa numeroon…”

Ja Iiro Seppänen Extreme – oikea toiveretki korkean paikan kammoiselle… ja Bahamalla kameraani tutkinut 3-metrinen vasarahai oli vähintäänkin mielenkiintoinen vierailija kuvauspaikalla. Sitäkään ei hevin unohda, kun Tampassa meiltä hävisi kolmen viikon kaikki kuvattu materiaali. Sinä yönä, kun niitä etsittiin, ei paljon nukuttu…

Kerran oltiin Lapissa; pakkasta oli varmaan -30. Kraana oli jumissa, kamera jäässä, lavasteet rakennettu paikkaan, johon ei ollut kuvauslupaa.

nyttkuva-2017-04-25-kello-20.16.39
Mallikoulu, Milano

Pipo taisi vähän puristaa; ehkä se – ja unenpuute – näkyi naamasta. Ohi kahlasi eräs vanhan liiton valomies, nortti huulessa, veti kaapelia vyötäisiään myöten hangessa ja tokaisi mennessään:

“Älä stressaa. Aina nää on telkkarista tullu”.

Siihen ei ole lisättävää.

Start typing and press Enter to search