MIIKA NOUSIAISEN METSÄJÄTTI ELOKUVAKSI

Elokuvan avustajahaku on käynnistynyt – avustajia tarvitaan useille paikkakunnille.

Miika Nousiaisen jättisuosittu menestysromaani Metsäjätti kuvataan elokuvaksi. Solar Filmsin tuottaman elokuvan pääroolit näyttelevät Jussi Vatanen, Hannes Suominen sekä Sara Soulié. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään mm. Anu Sinisalo, Tommi Korpela, Anna-Riikka Rajanen ja Tomi Alatalo. Elokuvan ohjaa Ville Jankeri, jolle tämä on kolmas kokoillan elokuva. Metsäjätin tuottavat Rimbo Salomaa, Markus Selin ja Jukka Helle, ja sen levittää Nordisk Film.

“Olen aina pitänyt erittäin paljon Miika Nousiaisen tuotannosta ja siksi olen todella iloinen, että minulla on nyt tilaisuus saattaa yksi hänen kirjoistaan leffaksi”, kertoo tuottaja Rimbo Salomaa. “Ohjaaja Ville Jankeri on myös minulle vanha tuttu Pussikaljaelokuvasta, joka on yksi suosikeistani”, hän jatkaa.

Elokuvan kuvaukset alkavat perjantaina Joensuussa, jossa kuvattavan yhden päivän lisäksi elokuvaa kuvataan vielä tällä syyskaudella ja ensi talvena. Pääkuvausjakso ajoittuu elokuun lopusta syyskuun loppuun, jolloin kuvaukset tapahtuvat pääkaupunkiseudulla, Viialassa ja Riihimäellä. Tammikuussa kuvataan yksi viikko talvikuvia pääkaupunkiseudulla.

“Taustatyöt ovat vieneet paljon aikaa ja kuvauspaikkoja etsiessä työryhmä on käynyt katsomassa muun muassa erilaisia vaneri- ja muita tehtaita, kylätaajamia, Kalasataman tornitaloa ja Helsingin hulppeita pääkonttoreita”, Salomaa kertoo.

Elokuvan avustajahaku on käynnistynyt. Ensimmäisessä vaiheessa etsitään avustajia Joensuussa tänä perjantaina 16.8. tapahtuviin kuvauksiiin, jotka järjestetään Rock in the City -festivaalilla. Avustajia tarvitaan myös Helsinkiin, Riihimäelle, Viialaan ja Nurmijärvelle.

Lisätietoja avustajahausta saat Solar Filmsin Facebook-sivulta: https://www.facebook.com/SolarFilmsInc

Ilmoittautumiset osoitteeseen: [email protected]

Viimeisimmät artikkelit