Kaikki työ, paitsi aivokirurgia, pitäisi tehdä niin kuin Solarissa ennen vanhaan

Venla Mäkelä työskenteli Solar Filmsissä järjestäjänä ja käsikirjoittajana 1997–2003. Nykyisin hän on freelancer. Mäkelä asuu Los Angelesissä miehensä, poikansa ja kolmen koiransa kanssa.

 

Kaverini Johanna Hasu ja minä mentiin työhaastatteluun, kun Solar Films oli vasta aluillaan. En muista ihan tarkkaan milloin, joskus keväällä -97? Me valittiin lyhyeltä listalta Solar, koska firma oli uusi ja me ajateltiin, että ne tarvii työntekijöitä. Ja näin olikin!

Venla Mäkelä

Toimisto oli Lauttasaaressa Kiviaidankadulla, autokorjaamon yläkerrassa. Sinne johti kapeet ja kuolettavat kierreportaat. Jos roudasi jotain painavaa ja tarvi hissiä, tai meni kellarin pukuvarastoon, piti kulkea naapuriyritysten läpi. Naapurissa oli Leningrad Cowboysin varasto ja jonkun ruokafirman varasto, aina täynnä tukku-nacho-laatikoita ja muuta. Oli epäselvää, missä yksi yritys loppui ja toinen alkoi.

Taina Saikkonen ja Markus Selin ottivat meidät vastaan. Pinka Hämäläinen oli vastaanottotiskin takana (hei Pinksu!). Toimistossa oli tajuton röökinsavu – tämä oli just ennen työpaikalla-ei-saa-tupakoida-lakeja.

(Muutamaa kuukautta myöhemmin Taina lainkuuliaisesti komensi toimiston savuttomaksi ja poltteli imuketta. Taina oli edellä aikaansa ja suunnitteli reality-juttua tuttavansa kauneusleikkauksesta. Tämä oli kauan ennen jenkkien plastiikkakirurgiasarjoja, tai muita tuhansia tositeevee-juttuja.)

Markus oli just menossa hammaslääkäriin ja piteli poskeaan. Että me oltais saatu työpaikkahaastattelu järjestymään, olin kehkeyttänyt sarjaidean (Muodollisesti pätevä). Me ei todellakaan kuviteltu, että sarja ikinä menisi mitenkään eteenpäin. Tainan piti myöhemmin näyttää mulle, miltä virallinen kässäri näyttää (kiitos Taina).

Meidät palkattiin Solariin järjestäjiksi, ja mun homma oli myös käsikirjoitus, kirjoittaa ihan mitä vaan mieleen tuli. Ja Johannaa kaavailtiin juontajaksi – me oltiin Tainan pyynnöstä jopa kuvattu lyhyt demo (Johanna ois ollut hyvä juontaja!), mutta meillä oli työpaikkojen vaihdossa viikko väliä ja me otettiin äkkilähtö Kreikkaan ja postitettiin se nauha lentokentältä. Se saapui Solariin vasta viikkoja myöhemmin, ja Johanna oli jo siirtynyt muihin Solarin tuotantohommiin (Tainan Neiti Groove -stailiohjelmaan muistaakseni). On mystistä, että kukaan ei ikinä tiedustellut, missä nauha on, tai että eikö Johannaa tosiaan kiinnosta juontohomma – mutta ei oikeestaan kuitenkaan, koska alkuaikoina kaikki oli (ihan kivalla tavalla tosin) kaaosta. Suurin osa toimiston käytännön asioista oli Tainan ja Pinkan harteilla, mä uskon, ja muut puuhasteli jotain epämäärästä sekavaa siinä ympärillä liukuen tuotannosta toiseen. Markus ja Antti oli matkoilla koko ajan.

Kaikki tapahtu kauheen nopeesti, Juha Rosma Ylen kakkoselta osti Muodollisesti pätevän (kiitos Juha), ja Aleksi oli buukattu ohjaajaksi (jee!). Kirjotin jaksoja samaan aikaan kun olin järjestäjänä Hissun Trabant Express -sarjassa. Ja Toivosen Rampe tuotti Neloselle Päivän lööppi -ohjelmaa! Näissä jutuissa toisinaan joku mehevä juoru kuvitettiin avustajien voimin. Johanna esitti muistaakseni raiskausuhria (sorry Josu hehe) ja minä muistaakseni Ilkka Kanervan salaista suhdetta (voi olla, että muistan väärin – Rampe?). Kaikki tällainen kuvattiin ihan ohimennen muiden töiden ohessa, mikä nyt “aikuisena”, kaiken ollessa niin virallista, tuntuu mahtavalta. Kaikki työ – paitsi aivokirurgia – pitäis tehdä tällai, järjettömästi koheltaen! Ja mä muistan, että Mattiesko Hytönen oli mun mielestä pelottava, mutta kun tutustuttiin, oli niin herttainen.

Kakskyt vuotta sitten piti ensin hakea nauha Finnkinosta (Vantaalta) tai muulta levittäjältä ja viedä se siirtoon (Katajanokalle), että klipin sai irti.

Taina hankki Jack Russell -terrierin, ja Antin kultainen labradorinnoutaja Tomi oleili toimistolla myös. Anttia raivostutti, kun me pelattiin palloa sisällä. Onneksi ovimonitorista Pinkan tiskillä näkyi jos Antti oli tulossa takaisin toimistolle, haha! Lauttasaaren rannoilla oli hienot koiralenkkimaastot, eikä kukaan välittäny, jos lähdit ulos kesken päivän, kunhan hommat tuli hoidettua.

Antti ohjasi Miss Suomi -kisoja (vai Suomen Neito -kisoja?) pari kertaa. Ja musiikkivideoita. Ja Jussi-juhlat ainakin kerran? Lähteenmäen Miira (vai Paavilaisen Tiina, lavastaja?) ja minä oltiin hommissa kulissien takana. Kun me loppuillasta istuttiin hetkeksi salin puolelle tyhjille paikoille, tarjoilija tuli ja huusi mulle hampaat kirskuen, “tämä on Samuli Edelmannin paikka!” Samuli ei ollut päässyt sinä vuonna paikalle. Raivostunut Juha Veijonen puolestaan huusi tarjoilijalle, “tuokaa nyt niille ruokaa, perkele!”

Ja me tehtiin Bonnie and Clyde -leffaohjelmaa Neloselle. Ohjelma editoitiin (silloin ihan uuden) Hartwall-areenan yläkerrassa. Editori Pesosen Mikko ja minä istuttiin siellä ja kateltiin, kuinka jääkenttä alhaalla muutettiin nurmikoksi tai hiekaksi ratsastuskilpailuja varten ja sitten taas takasin jääksi. Nykyään voit meilata videoklipin. Kakskyt vuotta sitten piti ensin hakea nauha Finnkinosta (Vantaalta) tai muulta levittäjältä ja viedä se siirtoon (Katajanokalle), että klipin sai irti. Ajelin näitä reissuja ihan kauheella oranssilla Volvolla, tai valtavalla valkosella pakettiautolla, mikä tuntu kulkevan ilmapyörillä. Tuntu, että auto leijaili eteenpäin niinku kummitus.

Hyvin omituiset vuodet. Mieleeni on jäänyt, kuinka hyväntuulinen Riki Sorsa kerran vaihtoi housuja keskellä toimistoa, en tiedä miksi. Kaikki tämmönen oli ihan jokapäiväistä.

Start typing and press Enter to search