SOLAR FILMS 30 VUOTTA – UUSI LOGOANIMAATIO

Räjähtävän logoanimaation näkee tällä hetkellä Risto Räppääjä ja kaksoisolento- sekä Häjyt 2 -elokuvien alussa!

Ohjaaja Juuso Syrjä kertoo legendaarisen alkutunnisteen uudistusprosessista:

Olemme jutelleet Masin kanssa jo vuosia sitten, että logoanimaatio tulisi uudistaa. Nyt viimeisen Vareksen ensi-illassa katsoessani sitä vanhaa ’juustopalloa’, päätin, että asialle täytyy tehdä jotain. Olin yhteydessä Markukseen, joka sanoi, että tätä on todella monet yrittäneet vuosien aikana.

–Saat yrittää, mutta meidät on vaikea vakuuttaa.

Lupasin tekeväni sellaisen ehdotuksen, että se menisi läpi. Sitten aloin miettimään, että mitä uusi logoanimaatio voisi olla. Kyseessä on kuitenkin klassikko, jonka suurin osa suomalaisista on 30v aikana nähnyt. Tästä tuli ajatus, että klassikkoa ei voi heittää romukoppaan sellaisenaan, vaan siitä täytyy ottaa elementit ja päivittää ne nykyaikaan. Kun saimme ensimmäiset versiot näytettäväksi Solarille, niin Markus mietti, että onko jo liian mahtipontinen, kunnes sanoi, että ”turha tässä on kolmenkymmenen vuoden jälkeen pyydellä anteeksi tai jarrutella.”

Klassikkoa uudistamaan haalittiin mahtava tiimi:
Ohjaaja: Juuso Syrjä
3D ja animointi: Ville Mennander / Napoleon Digital
Sävellys: Pessi Levanto
Äänisuunnittelu: Timo Anttila
Musiikin miksaus: Joona Lätti

Katso logoanimaatio tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=gQ3yWP4ktz0

Viimeisimmät artikkelit